Kaisa Malassu

Taiteellinen kasvitutkimus on kuvataidekasvatuksen maisterin opinnäytetyötäni, Virkattu joutomaa – taiteellinen kasvitutkimus joutomaiden monimuotoisuudesta ja kauneudesta, varten kehittelemäni tutkimusmenetelmä. Taiteellisessa kasvitutkimuksessa tutkin taiteen avulla luonnon ilmiöitä ja suhdettani lähiympäristöön. Keskeisenä havainnoinnin kohteena olivat joutomaat ja niiden kasvit. Joutomaiden kasveja kokemuksellisesti havainnoimalla, kasvivärjäämällä ja virkkaamalla etsin aistista ja kehollista tietoa, jonka tallensin virkattuun vilttiin – joutomaiden sommitelmaan. Artikkelini esittelee niitä havaintoja ja oivalluksia, joita taiteellinen kasvitutkimus joutomaista, lähiympäristöstä ja taiteesta tuotti.

Säikeistö

”Missä oikeastaan olin, kun keräsin kasveja? Olin teiden varsilla, junaraiteilla, takapihoilla, metsän laidalla, jättömaalla, rekkojen kääntöpaikalla, työmaan vieressä, ränsistyneellä puimalalla. Kauneus löytyi läheltä, hylättynä, ketään kiinnostamatta, paikoista, joihin ei kiinnitä huomiota. Täälläkö Suomen luonto peruskasveineen oli? Näissä unohdetuissa paikoissako oli näin paljon elämää? Voisinko taiteen avulla tuoda tämän kaiken näkyväksi?” 

Lainaus on peräisin opinnäytetyötäni varten pitämästäni tutkimuspäiväkirjasta. Se tiivistää hyvin, mistä koko taiteellinen kasvitutkimukseni alkoi ja minkälaisista säikeistä kasvitutkimukseni lanka koostuu. Taiteellisen kasvitutkimukseni taustalla on pitkäaikainen kiinnostukseni lähiympäristöä ja sen kasveja kohtaan. Lähiympäristössä liikkuminen on johdattanut minut joutomaiden omalaatuisen luonnon äärelle, jossa kauneus on rönsyilevää ja monimuotoisuus yllättävää. Nämä mitäänsanomattomat ja joutavat välitilat ovat näyttäytyneet minulle runsaina ja rehevinä elämän ja suojan kehtoina, joiden tutkiminen suoritusihanteisessa yhteiskunnassa on tuntunut jopa radikaalilta. Kasvitutkimuksessani päämääränä on ollut havainnoida, tutkia ja ymmärtää tätä joutomaiden omalaatuisuutta taiteellisen tekemisen eli kasvivärjäämisen ja virkkaamisen avulla. Halusin selvittää, voiko virkatussa viltissä tuoda näkyväksi joutomaiden monimuotoisuuden ja kauneuden, ja onko taiteellisen kasvitutkimuksen avulla mahdollista ymmärtää lähiympäristöä paremmin. 

Joutomaat edustavat mielenkiintoisella tavalla sekä ihmisen ja luonnon yhteentörmäystä että yhteiseloa. Anna Lowenhaupt Tsing (2020) kirjoittaa teoksessaan Lopun aikojen sieni, että ihmisen ja luonnon yhteiseloa eli eliöyhteisöä voidaan kuvailla myös termillä sommitelma. Tsingin määritelmän mukaan sommitelmat rakentuvat eri eliöiden, ympäristöjen ja olosuhteiden yhteistoiminnasta, moninaisista kytköksistä ja tarinoiden risteämisestä, joissa tapahtuu niin yhteenkasvua, muutoksia kuin hajoamista. Ne ovat tuloksia ihmisen aiheuttamista häiriöistä, joita esimerkiksi kapitalismi jättää jälkeensä.  (Tsing 2020.) Kuvataidekasvattajana sommitelman kutkuttava yhteys taiteen tekemiseen innosti kutsumaan työskentelyäni joutomailla minun, kasvien ja luonnon sommitelmaksi. Taiteellisen kasvitutkimukseni tapahtuminen joutomailla, taloudellisen hyödyn ulkopuolella, luo myös yhteyden Tsingin ajatuksiin sommitelmasta. Kasvitutkimukseni rakentaakin joutomaista visuaalisen sommitelman, joka kutsuu vuorovaikuttamaan.

Taiteellinen kasvitutkimus

Taiteellinen kasvitutkimukseni on taiteellisesta tutkimuksesta ammentava tutkimusmenetelmä. Se on kokeilevaa, aistista, kehollista ja kokonaisvaltaista taiteellista toimintaa, jossa pyrkimykseni on ymmärtää paremmin ympäristöä, sen kasveja sekä omaa suhdettani ja rooliani niihin. Natasha Myers puhuu planthroposcenesta, eli vapaasti suomennettuna kasvien ajasta, jossa ajatuksena on oppia ymmärtämään kasvien merkitystä elämällemme, luoda lajienvälisiä yhteyksiä ja rakentaa elinkelpoisia maailmoja. Myersin ajatus kasvien liittolaisena toimimisesta on lähellä omaa tutkimusasennettani. (Myers 2017, 3–4.; Reid 2022.) 

Taiteellinen kasvitutkimukseni on moniosainen kokonaisuus, jonka taiteellisena lopputuloksena on syntynyt joutomaan kasveilla värjätyistä langoista virkattu monimuotoinen taideteos, joka toimii vilttinä, seinäkankaana ja visuaalisena päiväkirjana. Lankamateriaalin käyttö ja virkkaaminen tutkimuksen tekniikkana ovat olleet tärkeitä valintoja käsityöperinteiden kunnioittamisen ja feministisen pohdinnan kannalta. Pehmeiden materiaalien hitaus edustaa minulle kannanottoa nopeatempoista, kertakäyttöistä kapitalistista ajattelumaailmaa kohtaan. Pehmeisiin materiaaleihin liittyy myös joutomaiden tavoin ajatukset hoivasta, suojasta ja vähäisestä arvostuksesta. Nämä yllättävät samankaltaisuudet muodostavat selkeän yhteyden sekä valitsemani tekniikan, että toimintaympäristön välille. 

Poiminta ja purettuminen

Purettaminen on värjäyssana, jolla tarkoitetaan värin kiinnittämistä pysyvästi lankaan. Purettuminen on johdokseni tästä värjäystermistä ja se kuvaa taiteellisen kasvitutkimukseni aineiston keruuta, lajittelua, analyysiä ja työstöä eli kasvielämän kiinnittämistä osaksi omaa taiteellista toimintaani. Tämä purettumisen prosessi alkoi kesällä 2022 kasvien poiminnalla ja lankojen värjäyksellä (kuva 1 ja 2), ja jatkui lankojen kerimisellä ja virkkaamisella aina kevääseen 2023 asti (kuva 3). Keräsin kasveja Helsingissä, Hirvensalmella, Kiuruvedellä ja Jyväskylässä erilaisilla joutomaaksi luokiteltavilla paikoilla. Keräämisen ja värjäämisen ohessa pidin yksityiskohtaista havaintopäiväkirjaa työskentelystäni ja joutomaiden ominaisuuksista. 

Purettumisen aikana koin tärkeäksi yrittää ymmärtää kasvien olemista. Ymmärtämisen apuna toimivat Emanuele Coccian ajatukset kasvien elämästä ja Michael Marderin pohdinnat kasviajattelusta (plant-thinking) (ks. Coccia 2020; Marder 2013). Kasvien tutkimisen kautta avautui ymmärrys maailmasta toistemme olemassaolosta riippuvaisena vuorovaikutteisena paikkana. Kohtaamiseni kasvien kanssa olivat ainutkertaisia, monipuolisia kokemuksia ja vahvistivat haluani toimia kasvien puolestapuhujana. Havaintopäiväkirjani oli tärkeässä roolissa yrittäessäni kääntää näitä kohtaamisia ja olemisia virkattuun muotoon. Havaintojeni pohjalta koostin taulukon kasvien ominaispiirteistä (kuva 4). Se havainnollisti kootusti keräämiäni huomioita ja ajatuksia ja mahdollisti virkkaustulkintojen tekemisen joutomaiden kasveista. Tulkintojen myötä joutomaiden sommitelma alkoi rakentua.

Silmukoita ja solmukohtia

Viltin suunnittelussa minua innoittivat isovanhempieni tilkkutäkit ja virkatut peitot. Aloin rakentamaan vilttiä virkkaamalla eri kokoisia neliöitä ja suorakaiteita. Silmukoita varioimalla virkkasin ruutuihin kasvien ominaispiirteitä ja olemisen muotoja. Eräänä iltana huomasin kuitenkin olevani hukassa ruutujeni kanssa. Lukemani teoria kasvien kanssa olemisesta ja kokemukseni kasvien ominaispiirteistä olivat ristiriidassa virkkaamiseni kanssa. Huomasin tekeväni jotain, joka ei ole kasvien olemukselle luontaista. Ikään kuin pakotin niitä keinotekoiseen muotoon, ihmiskeskeisen ajattelun kautta. Olin oppinut Emanuele Coccialta (2020), että kasvien maailmassa oleminen on vuorovaikutteista, ympäristöjä sulauttavaa ja toisiin sekoittumista, joten eihän virkkaamiseni voisi olla tällaisia rinnakkaisia, erillisiä ruutumuotoja?

Alkujärkytyksen jälkeen tästä solmukohdasta muodostui taiteellisen kasvitutkimukseni kannalta merkittävä yhteentörmäys minun ja kasvimaailman välillä. Se oli taiteellisen tutkimuksen kannalta merkittävä oivallus ja törmäyksessä oli myös symboliikkaa joutomaiden kanssa. Jos joutomaa on tulosta ihmisen aiheuttamasta häiriöstä, ehkä vilttinikin tarvitsi tällaisen häiriön muotoutuakseen uudelleen. Häiriö voi olla alku toiminnalle (Tsing 2020, 193).

Tein uuden virkkaussuunnitelman ja annoin aikaa pohdinnalle ja uudelleenmuotoutumiselle. Päätin säilyttää jo virkkaamani suorakaiteet ja virkata ne vilttiin mukaan, vaikka niiden muoto ahdistikin. Miksi turhaan yrittäisin peittää ihmislähtöistä ajattelua? Ovathan joutomaatkin ihmisen ympäristön muokkauksen tulosta ja muodoiltaan suorakaiteita sisältäviä. Solmukohdan selvitettyäni pääsin toden teolla syventymään virkkaukseen ja sen tarjoamiin yllätyksiin. Kaiken virkkaamisen, sommittelun ja palojen yhdistämisen jälkeen viltti oli vihdoin valmis. Se oli suuri, painava, värikäs ja omalaatuinen. Ripustin viltin harjaterästangolla seinälle ja kokemus oli vaikuttava (kuva 5). Siinä ne minun kohtaamiseni joutomaiden ja niiden kasvien kanssa olivat. Nähtävissä, koettavissa, tunnusteltavissa. 

Sommitelma eli tutkimustulokset

Taiteellinen kasvitutkimukseni paljasti, että joutomaat ovat monimuotoisia paikkoja. Kasvien ja hyönteisten runsas määrä yllätti. Joutomaat olivatkin välillä kuin pöriseviä kukkameriä. Viltissä teen monimuotoisuuden näkyväksi runsaiden muotojen, värien ja monimutkaisten liitosten kautta. Viltin kuvioissa näkyvät esimerkiksi metsäkoneiden jäljet ja pietaryrtin pompulat. Sieltä voi löytää myös maitohorsman huokoisia verkkoja tai siankärsämön sitkeyttä.

Sotkuiset ja sekavat joutomaat eivät ole ehkä ensisilmäyksellä kauniita, mutta ymmärtämällä niiden olemuksen, ne muuttuvat kauniiksi. Se, mikä saattaa näyttäytyä minulle sekamelskana tai vaikeasti kuljettavana ryteikkönä, on kasveille tapa olla. Näitä paikkoja ei ole tarkoitettu minulle, vaan ne ovat omaehtoinen todellisuutensa, jossa pääosassa ovat kasvit ja muut muunlajiset. Kauneus oli rönsyilevää ja joutomaat pursuavia suojapaikkoja ja ravinnontarjoajia. Omalaatuinen kauneus näkyy viltissäni ryteikköisenä kokonaisuutena, joka tarkemman tarkastelun myötä näyttäytyy tasapainoisena juuri näin. Se on joutomaiden inspiroimaa kauneutta ja harmoniaa. Kaikki vääntymät, kolot ja epäsymmetriat kuuluvat siihen olennaisesti.

Taiteellinen kasvitutkimukseni toi esille myös joutomaiden ajallisuuden. Kasvien aika oli syklistä kiertokulkua ja muodonmuutosta, joka muodostui tärkeäksi havainnoksi viltin tekemisen yhteydessä. Kasvien toisteinen ja muotoa muuttava oleminen muistutti virkkaamista. Silmukoiden luonti oli hitaudessaan kuin kasvien kasvun seuraamista ja kukinnan odottamista. Silmukoiden ja kuvioiden toistaminen näyttäytyi lehtien luomista tai kasvun laajentumista symboloivana tekemisenä. Virkkaaminen myös mukaili kasvien toimintaa. Virkatut elementit valmistuivat, jäivät kesken, vaihtoivat paikkaa ja muuttuivat alkuperäisestä. Viltin monikäyttöisyys edustaa kasvien muodonmuutosta ja orgaaniset materiaalit puolestaan kiertokulkua.

Monenlaiset keholliset ja aistiset kokemukset ovat läsnä kasvitutkimuksessani. Kerääminen oli hikistä puskissa rymyämistä, kasvit pisteleviä ja kutittavia ja voimakkaan hajuisia, värjääminen kylmien ja kuumien liemien ja märkien lankojen lilluttamista, suurikoisen työn virkkaus taas osoitus käsityön fyysisyydestä. Jokaisella aistilla toimiminen oli itselleni ainutlaatuinen kokemus, jossa materiaalin monivaiheinen työstäminen keholla loi syvän suhteen materiaaliin, työprosessiin ja lopputulokseen ajatusmaailman muokkautumista unohtamatta. Materiaalisuuden ja käsillä tekemisen kautta maailman moniaistinen ymmärtäminen on tuntunut mahdolliselta.

Päättely, kietoutuminen

Taiteellinen kasvitutkimukseni osoitti minulle, että taiteen tekemisellä, taidekasvatuksella ja ympäristöllä on yhteys, joka taiteellisen toiminnan kautta tulee näkyviin. Kasvitutkimukseni kautta havainnollistuu virkkaamisen yhteys kasveihin, pehmeiden materiaalien ja joutomaiden yhteys hoivaan, värjäämisen yhteys luontoon ja perinteiden säilyttämiseen sekä taiteen avulla tutkimisen yhteys ekologiaan. Taiteellisen kasvitutkimukseni kautta mahdollistui kasvielämän kiinnittäminen omaan taiteelliseen työskentelyyni. Viltin avulla voin myös konkreettisesti kietoutua tutkimustuloksiini. Taiteellisen kasvitutkimukseni kautta löysin ilon tutkimista kohtaan ja opin uudelleen, millaista on utelias maailman havainnointi. Tutkimukseni sai minut ymmärtämään lähiympäristöä paremmin ja herätti myös kasvavan innostuksen tutkia sitä lisää. Oma toimintani kasvien liittolaisena jatkuu niin taiteilijana kuin kuvataidekasvattajana. Vehreänä, villinä ja silmukoidentäyteisenä.

Lähteet

Coccia, E. (2020). Kasvien elämä. Sekoittumisen metafysiikkaa. Helsinki: Tutkijaliitto.

Marder, M. 2013. Plant-thinking: A Philosophy of Vegetal Life. New York: Columbia University Press.

Mononen, Sini (2023). Filosofia taiteena. Emmanule Coccia tiedontuotannon tavoista. Niin&näin 4/2023, 7—9.

Myers, N. (2017). From the Anthropocene to the Planthroposcene: Designing Gardens for Plant/People Involution, History and Anthropology, 28(3), 297-301. https://doi.org/10.1080/02757206.2017.1289934

Reid, G. (2022). Welcome to the Planthroposcene: A Conversation with Natasha Myers, Wonderground. Haettu osoitteesta https://wonderground.press/culture/welcome-to-the-planthroposcene-natasha-myers/

Tsing, A. L., & Tuomikoski, A. (suom.) (2020). Lopun aikojen sieni. Elämää kapitalismin raunioissa. Helsinki: Tutkijaliitto.

Veräjänkorva, T. (2011). Nykytaidekäsityö taiteen, muotoilun ja käsityön hedelmällisessä välimaastossa. Teoksessa Hohti, P. (2011). Rajaton muotoilu: näkökulmia suomalaiseen taideteollisuuteen. (83–92). Helsinki: Avain.