Avantgarde, kulttuuri ja luonto seminaari

11.10. 2023

Paikka: Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Sali 505

Ohjelma

klo 10.00 Avaus

klo 10.05 Matti Huttunen: Luonto ja sen kontrastit uuden musiikin oikeuttajina: Gruppen, Aubade ja Theodor W. Adornon musiikkifilosofia

klo 10.35 Irmeli Hautamäki: Ekologinen ajattelu, posthumanismi ja kriittinen teoria

klo 11.00 Salla-Riikka Kuusalu: Kielitieteen ja kirjallisuuden merkitys tulevaisuuden metsäkeskustelulle 

lounas  11.25 — 12.25

klo 12.30 Keynote: IC 98, Patrik Söderlund ja Visa Suonpää: Nykytaide, filosofia ja ekologinen ajattelu

klo 13.10 Iida Turpeinen: Fiktion ja tieteellisen tiedon yhdistelyn iloista ja hankaluuksista Elolliset-romaanissa

kahvi klo 13.40 — 14.00

klo 14. 00 Kaisa Malassu: Taiteellinen kasvitutkimus – näkökulmia luonnon havainnointiin taiteen keinoin

klo 14. 30.  Juha Olavinen: Oraan suojelijat – eräs 1970-luvun etujoukko

Loppukeskustelu 15.00– 15.40

Seminaari on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille, tervetuloa !

Avantgarde, kulttuuri ja luonto –seminaarin abstraktit 

Luonto ja sen kontrastit uuden musiikin oikeuttajina: Gruppen, Aubade ja Theodor W. Adornon musiikkifilosofia

FT Matti Huttunen

Theodor W. Adorno oli muiden saavutustensa ohella merkittävä uuden musiikin filosofi. Kirjoituksissaan hän asettui puolustamaan voimakkaasti niin kutsutun uuden Wienin koulukunnan musiikkia ja erityisesti Arnold Schönbergin vapaa-atonaalista kautta. Kysymys oli uuden musiikin (tai eräiden siihen kuuluvien ilmiöiden) oikeuttamisesta, ja Adornon intressit olivat vahvasti sosiologisia. Hänen mukaansa musiikin yhteiskunnallisuus on löydettävissä musiikin materiaalista, jolla puolestaan ei ole mitään yhteyttä luontoon: musiikin materiaali on ”läpikotaisin historiallista”. Luonto ei ole tässä yhteydessä merkityksetön asia, vaan musiikin materiaali on ymmärrettävä luonnon dialektiseksi kontrastiksi.

Esitelmässäni peilaan Adornon ideoita kahta toisen maailmansodan jälkeisen avantgarden merkkiteosta, Karlheinz Stockhausenin sävellystä Gruppen (1955–57) kolmelle orkesterille ja Erik Bergmanin orkesterisävellystä Aubade (1956) vasten. Stockhausen perusteli teoksiaan usein mm. matematiikkaan ja kielitieteeseen kytkeytyvillä ideoilla. Hänen näkemyksensä mukaan ”säveltäminen on tutkimista”, ja hänen 1950-luvun tuotantonsa oli keskeinen osa Darmstadtin koulukuntaan kytkeytynyttä tiukkaa, sävellysteknisiin näkökohtiin painottunutta edistyskertomusta. Bergman oli modernien sävellystekniikoiden pioneeri Suomessa, mutta hänen tuotantonsa – mukaan lukien Aubade – on myös vahvasti kytköksissä luontoon ja luontoelämyksiin.

Ekologinen ajattelu, posthumanismi ja kriittinen teoria

FT Irmeli Hautamäki 

1900-luvun alun avantgardistiset suuntaukset, kuten futurismi ja kubismi saivat impulsseja uusista fysiikan ja matematiikan teorioista, joiden tulkitsemisessa taiteilijoita auttoivat pätevät tieteen popularisoijat kuten Henri Poincaré ja filosofi Henri Bergson. Sata vuotta myöhemmin biotieteet, kognitiotiede ja tietotekniikka asettavat haasteita taiteelle. Taiteen fokus on siirtynyt ekologian, tietoisuuden sekä tekoälyn kysymyksiin, samalla kun tietoisuus ilmastonmuutoksesta on lisääntynyt. Pohdin esitelmässäni taiteen ja tieteen muuttunutta suhdetta ja nykytaiteen tiedollisia lähteitä, erityisesti Timothy Mortonin ’ekologista ajattelua’. Millaisen käsitteistön varaan ekologinen ajattelu rakentuu? Onko nykytaiteessa omaksuttu ’posthumanismi’ teoreettiselta kannalta perusteltu näkemys ja mikä Mortonin ekologisen ajattelun suhde on siihen? Entä mitä annettavaa kriittisellä teorialla on ekologiselle ajattelulle?

Kielitieteen ja kirjallisuuden merkitys tulevaisuuden metsäkeskustelulle 

FT Salla-Riikka Kuusalu 

Metsistä ja niiden käytöstä, etenkin avohakkuista, jokaisenoikeuksista ja kansallispuistojen rahoituksen vähentämisestä pääsymaksukokeiluineen, on tullut suosittu ja tunteita herättävä aihe sosiaalisessa mediassa. Keskustelua voi olla vaikea seurata, jos ei tunne alan sanastoa tai ymmärrä eri toimijoiden taustalla vaikuttavia pyrkimyksiä. 

Kirjallisuus on tärkeä osa kulttuuria ja sekä kulttuurin sisäistä että kulttuurien välistä viestintää. Tämän tutkimuksen näkökulma kirjallisuuden vaikutuksiin syntyy alkuperäiskulttuurien suhteesta luontoon, etenkin metsiin ja puihin. Alkuperäiskansojen kirjallisuudesta on ammennettu aiheita esimerkiksi poliittisiin puheisiin etenkin silloin, kun on haluttu saada aikaan muutoksia vallitsevaan tilanteeseen. Metsiin liittyvässä keskustelussa kirjallisuudesta voidaan etsiä myönteisiä diskursseja, tutkia niiden kielellisiä rakenteita ja merkityksiä, ja luoda niiden avulla vaihtoehtoisia malleja tulevaisuuden metsäkeskustelun tueksi. Ekofilosofisesti myönteisillä diskurssimalleilla voidaan mahdollisesti kääntää keskustelun suuntaa tai tuoda siihen enemmän ulottuvuuksia, mikä mahdollistaisi myös päätöksenteon ja yleisen mielipiteen kääntymistä kohti ajattelua, jossa metsien itseisarvo ja luonnon kantokyvyn mukainen metsien käyttö saisivat enemmän merkitystä. 

Nykytaide, filosofia ja ekologinen ajattelu

IC-98 Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään muodostama taiteilijaduo.

Taiteilijoiden taustat ovat visuaalisissa taiteissa ja kulttuurintutkimuksessa. Kaksikon teokset yhdistävät tutkimusta, tekstiä, piirroksia ja animaatiota. Kansainvälisesti heidät tunnetaan parhaiten animaatioelokuvainstallaatioista, joissa yhdistyvät klassinen lyijykynäpiirros ja digitaaliset tehosteet. IC-98:n teokset kuvastavat usein ympäristöjä, joissa limittyvät luonnonprosessit, teknologia, riisto, ilmasto ja muuttoliike. Duo edusti Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 2015. IC-98 työskentelee usein eri taiteenlajien kuten runouden, musiikin, arkkitehtuurin ja tanssin – kanssa. Transit (2020) oli ensimmäinen yhteistyö TSC:n (Tero Saarinen Company) kanssa. www.vimeo.com/ic98

Fiktion ja tieteellisen tiedon yhdistelyn iloista ja hankaluuksista Elolliset-romaanissa

FM Iida Turpeinen

Iida Turpeinen on esikoiskirjailija ja helsinkiläinen kirjallisuudentutkija, joka valmistelee väitöskirjaa luonnontieteiden ja kirjallisuuden risteymistä. Hän voitti J.H: Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2014. Hän osallistuu tutkimushankkeeseen Science, Literature and Research – Avant-Garde Encounters with Biology and Ecology. https://www.literatureandscience.fi

Taiteellinen kasvitutkimus – näkökulmia luonnon havainnointiin taiteen keinoin

TM Kaisa Malassu

Taiteellinen kasvitutkimus on kuvataidekasvatuksen maisterin opinnäytetyötä varten kehittelemäni taiteellisen tutkimuksen menetelmä, jossa taiteen avulla tutkin luonnon ilmiöitä ja suhdettani lähiympäristöön. Keskeisenä havainnoinnin kohteena olivat joutomaat ja niiden kasvit. Joutomaiden kasveja kokemuksellisesti havainnoimalla, kasvivärjäämällä ja virkkaamalla etsin aistista ja kehollista tietoa, jonka tallensin virkattuun vilttiin – joutomaiden sommitelmaan. Esitelmäni demonstroi niitä havaintoja ja oivalluksia, joita taiteellinen kasvitutkimus joutomaista, lähiympäristöstä ja taiteesta tuotti.

Oraan suojelijat  — eräs 1970-luvun etujoukko

VTM Juha Olavinen

Käyttäen hyväksi avantgarden yhtä perusmerkitystä etujoukkona jonkun uuden äärellä esitän, että vuonna 1973 perustettu Oraan suojelijat -yhdistys käytäntöineen sopi hyvin tämän merkityssisällön piiriin. Perustajien yhteyksissä ja kiinnostuksen kohteissa yhdistyi 1960-luvun kulttuuripoliittista radikalismia, hippiaatetta ja psykedeliaa. Luonnonsuojelu ja kasvissyönti olivat tärkeitä kaikille perustajlle, joita olivat Jorma Salojärvi, Henrik Nymalm, runoilija Leif Färding ja taiteilija Jan Kenneth Weckman. Yhdistyksen aloitteesta avattiin Kasvisravintola kesäkuussa 1974. 

Yhdistys julkaisi myös Uuden Ajan Aura  -lehteä ja laajensi yritystoimintaansa mm. leipomo- ja kustannustoimintaan. 

Yhdistys oli edelläkävijä ravintosuositustenkin muutoksessa ja vaikutti uuden poliittisen puolueen syntyyn. Avantgardistisen teon ydin oli nuorten itsensä omistama ja ylläpitämä yhteisyritystoiminta, joka antoi toimeentulon ja tarjosi keinon työn ja pääoman suhteen ratkaisemiseen. 

#########

Esitelmäkutsu Suomen avantgarden ja modernismin seuran 5. seminaariin

Avantgardistinen taide kehittyi 1900-luvun alun suurkaupungeissa, ja sen abstraktin ja rationalisoidun muotokielen on katsottu vastaavan urbaanin, teknologisen elämän pyrkimyksiä. Luontoa ja luontokokemuksia on pidetty avantgardelle vieraina ja jopa vastakkaisina. 

Olavi Paavolainen kiteytti 1920-luvulla modernin taiteen ja luonnonmaiseman eron moitiskellen suomalaisia taiteilijoita, jotka ”asettuivat rauhalliseen salokylään kirjoittamaan maalaisromaaneja ja maalaamaan metsänsisustoja”, samaan aikaan kun Helsinkiin saapuivat ”jazz, silkkisukat, liikennepoliisit ja seitsenkerroksiset talot”. Paavolainen vaati, että suomalaisten taiteilijoiden on ruvettava tekemään kubismia ja modernia konetaidetta ja unohdettava luonto ja maalaismaisemat. 

Tänään, päinvastoin kuin sata vuotta sitten vaaditaan, että taide asettuu pikemminkin luonnon puolelle teknologista kulttuuria vastaan. 

Luonnon ja kulttuurin välinen kuilu on hallinnut pitkään avantgardea ja modernismia koskevaa keskustelua.Mutta onko luonnon ja teknologisen kulttuurin ristiriita osuva tai oikea modernilla ajalla? Eikö ajatus koskemattomasta luonnosta ole pelkkä myytti? Theodor Adornon mukaan on virheellistä kuvitella, että luonto voisi olla suojattu modernilta hallinnalta ja teknologialta. Kriittisen teorian mukaan teknologia voisi pikemminkin auttaa luontoa tässä viheliäisessä maailmassa, minkä ilmenemänä voisi pitää myös joitain “vihreän siirtymän” muotoja. 

Entä miten ihminen ja luonto lopulta eroavat toisistaan avantgardistin silmin? Posthumanistisen ja uusmaterialistisen ajattelun myötä käsitys ihmisen ja luonnon suhteesta on muuttunut. Miten esimerkiksi 1900-luvun alkupuolen antiantroposentriset avantgarden ilmenemät suhteutuvat nykyajatteluun? Kriittinen posthumanismi arvostelee perinteisen humanismin ihmiskeskeisiä oletuksia kyseenalaistaen ihmisen filosofisen, biologisen ja sosiaalisen erityisaseman. Posthumanismi käsittää ihmisen koneiden, eläinten, kasvien, mikrobien ym. ei-inhimillisen kanssa kehittyvänä hybridinä tai suhdeprosessina. Posthumanistisesta ajattelusta on runsaasti esimerkkejä sekä nykyisessä kuvataiteessa että kirjallisuudessa. Myös aikaisempaa avantgardistista taidetta voidaan uudelleenlukea nykyisten posthumanistisen teorioiden läpi. 

Suomen Avantgarden ja modernismin seura FAM järjestää seminaarin aiheesta Avantgarde, kulttuuri ja luonto 12. 10. 2023 Helsingissä. Toivomme esitelmäehdotuksia esimerkiksi seuraavista aiheista:  

# biotaide, ekokritiikki ja taide

# transhumanismi ja ihmisen hybris

# ruumiillisuus, sukupuoli ja luonto

# ekofeminismi ja ympäristö

# miten sanoittaa ja kuvittaa luontokokemusta taiteessa

# taiteen tehtävät luontokadon ja lajikadon olosuhteissa

# miten posthumanismi suhtautuu avantgardeen  

# varhainen avantgarde ja teknologinen utopia

Pyydämme lähettämään korkeintaan 300 sanan esitelmäehdotukset sekä lyhyen biografian 3. 9.. 2023 mennessä osoitteeseen  finnishavantgardenetwork@gmail.com .

###############

FAM Tieteellisten seurain valtuuskuntaan

Suomen avantgarden ja modernismin seura

on valittu 27.3. 2023 Tieteellisten seuraun valtuuskunnan jäseneksi.

#####################

FAM vuosikokous

Suomen avantgaden ja modernismin seuran vuosikokous pidettiin 27.5. klo 17 – 18 zoomissa.

Seuran hallitukseen valittiin Irmeli Hautamäki (pj), Aleksi Lohtaja (siht). Muina hallituksen jäseninä toimivat Timo Kaitaro, Helena Sederholm ja Tanja Tiekso.

Seura kiittää pitkäaikaista sihteeriä Riikka Haapalaista.

##############

Avantgarde ja runouden kieli seminaari 21.4.2022

Ohjelma

Paikka: Töölön kirjasto, Mika Waltari Sali

Aika: 21.4.2022

10:00 Avaussanat (Irmeli Hautamäki)

10:15 Essi Syrén: Paul Scheerbart ja utopian kieli

10:45 Timo Kaitaro: Surrealistisen runouden kieli

11:15 Irmeli Hautamäki: Duchamp ja kielellinen käänne

11:45 Runoesityksiä: Henrik Pathirane

12:15 Lounastauko

13:15 Keynote, Emmi Ketonen: Runouden kääntämisestä – tapaus Altazor

13:55 Timo Salo: Rajoite ja kertovuuden rajat anagrammieepoksessa 

14:25 Kahvitauko

14:55 Miikka Laihinen: Tapahtuvia runoja, kielen materiaalisuus

15:25 Marianna Korpi: Kirjoitettuja kuvia 

15:55 Loppupaneeli

Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. 

#########

Avantgarde ja runouden kieli 

Esitelmäkutsu Suomen avantgarden ja modernismin seuran 4. seminaariin 

Viime vuosisadan alun avantgarderunous jatkoi romantiikan ja symbolismin aloittamaa runouden kielen vallankumousta. Kun runouden kieli alkoi eriytyä proosan kielestä, ei runoutta tarvinnut enää erottaa proosasta perinteisten runomittojen, riimien tai runomuotojen avulla. Tämä mahdollisti myös proosarunon, joka osaltaan avasi uusia mahdollisuuksia runoudelle. Vaikka runouden kieli eriytyi tässä prosessissa yhä enemmän proosan kielestä saaden toisinaan myös abstrakteja, foneettisia tai typografista visuaalisuutta korostavia muotoja, tavoitteena ei ollut pelkästään runouden, sen muotojen tai runokuvien uudistaminen. Haluttiin laajentaa kielen ilmaisuvoimaa ja vastustaa kielen alistamista ideologisiin tarkoituksiin tai annetuksi oletetun todellisuuden kuvaamiseen. Avantgarderunous oli täten myös poliittista silloinkin, kun sitä ei alistettu välittömien poliittisten tavoitteiden propagoimiseen. Avantgarderunous oli usein myös kokeellista. Kaikki kokeilut eivät kuitenkaan jääneet pelkiksi kokeiluiksi vaan loivat samalla runoilijoille uusia keinovaroja, jotka ovat jättäneet pysyvät jälkensä nykyrunouteen. Tätä keinovarantoa esiteltiin ja testattiin usein poikkitaiteellisissa tapahtumissa, jotka toivat runonlausuntaan performanssin piirteitä. Avantgarderunouden keinot ja strategiat asettavat haasteita runojen kääntämiselle, sillä juuri runouden kohdalla avantgardistien oli ratkaistava kirjallisuuden kielisidonnaisuuden ongelma suhteessa liikkeiden taideohjelmien universaaleihin tavoitteisiin.

Suomen Avantgarden ja Modernismin tutkimuksen seura FAM järjestää Helsingissä Töölön kirjastossa 21.4. 2022 seminaarin avantgarderunouden kielestä ja sen perinnöstä. Toivomme seminaarimme esitelmäehdotuksia esimerkiksi seuraavista aiheista:

• Millaiset piirteet ja kontekstit tekevät runoudesta avantgardistista?
• Miten avantgarderunouden kieli erosi aikaisemman runouden kielestä? Oliko kyse radikaalista katkoksesta vai perinteen jatkamisesta?
• Millaisia kielen rakenteisiin liittyviä keinoja (mm. poeettisia, tekstiteknisiä) avantgardeliikkeet käyttivät runouden kielen uudistamiseen ja miksi?
• Miten poliittisuus ilmenee avantgardeliikkeiden parissa kirjoitetussa runoudessa?
• Minkälaisia jälkiä avantgarderunouden kieli on jättänyt sen jälkeiseen runouteen, nykyrunous mukaan lukien?
• Miten avantgarderunouden esitystilanteet (runotapahtumat, lausuntatilanteet, ”kahvilarunous”) ovat vaikuttaneet runouden muotoihin?
• Millaisia olivat avantgarderunouteen keskittyvä julkaisutoiminta ja sen markkinat?
• Miten kansainvälisesti suuntautunut avantgarde suhtautui kansallisen kielen erityispiirteisiin ja miten tietyn kielen erityispiirteet heijastuvat avantgarderunouden saamiin muotoihin?
• Miten avantgarderunous kääntyy kielestä toiseen ja mikä on käännösten merkitys avantgarderunouden kielen tekniikoiden, kokeilujen ja ominaispiirteiden leviämisessä?
• Millaisia haasteita avantgarderunouden suomentaminen tarjoaa kääntäjälle?
• Mikä on ollut avantgarderunoussuomennosten merkitys kotimaiselle runoudelle ja avantgarden vastaanotolle Suomessa?
• Abstrakti, foneettinen ja aseeminen runous ja sen merkitys.
• Miten avantgarderunous suhteutui toisiin taiteisiin?

Pyydämme lähettämään korkeintaan 300 sanan esitelmäehtoukset sekä muutaman rivin pituisen esittelyn/biografian 15.1.2022 mennessä osoitteeseen  finnishavantgarde@gmail.com 

#######

FAM miniseminaari aiheesta Halvat huvit 9.11. 2021 klo 17 —18.

Seminaarissa keskustelevat Halvat huvit gallerian perustaja J.O. Mallander ja kirjailija Karri Kokko; keskustelua moderoi FT Sami Sjöberg. Myös yleisö voi osallistua seminaariin. 

Seminaari tapahtuu zoomissa ja siihen voivat osallistua FAMin vuoden 2021 jäsenmaksun (20 €) maksaneet. Maksa jäsenmaksusi seuran tilille FI39 1544 3000 0662 38 ja ilmoittaudu sihteerille osoitteeseen : finnishavantgarde@gmail.com

jolloin sihteeri lähettää sinulle zoom-linkin. 

Syyskokous 14.9. 2021

Suomen avantgarden ja modernismin seura pitää syyskokouksen tiistaina 14.9. klo 16 zoomissa. Kokouksessa suunnitellaan tulevaa toimintaa ja siihen ovat kaikki seuran jäsenet lämpimästi tervetulleita osallistumaan.  

Kokoukseen voivat osallista kaikki jäsenmaksun maksaneet. Seuran sihteeri lähettää linkin zoomiin.

Keskustelua Avantgarde Suomessa kirjasta

SKS:n Keskustelemuksia podcastissa

SKS:n Vesa Kyllösen haastattelussa Irmeli Hautamäki, Laura Piippo ja Aleksi Lohtaja

3.8. 2021

Irmeli Hautamäki, Laura Piippo ja Helena Sederholm (toim) Avantgarde Suomessa on ilmestynyt

Avantgarde Suomessa kartoittaa sitä, miten kansainvälisen avantgarden teemat ja verkostot ovat ilmenneet suomalaisessa taiteessa 1900-luvun alusta lähtien niin kirjallisuudessa, kuvataiteissa, arkkitehtuurissa, musiikissa kuin muodissakin. Teos valottaa, miten kansainvälinen avantgarde on uudistanut suomalaista taidetta ja kulttuuria ja mikä on ollut vastavuoroisesti suomalaisten taiteilijoiden panos avantgardeen ja modernismiin.

Avantgarde Suomessa tuo esiin suomalaisen taiteen rohkean uudistumisen 1960-luvun kansainvälisen avantgarden hengessä. Teos osoittaa myös suomalaisten naistoimijoiden, kuten Ellen Thesleffin, Hagar Olssonin ja Armi Ratian, merkityksen avantgardelle.

Tuttujen nimien – Gunnar Björling, Elmer Diktonius, J. O. Mallander, Olavi Paavolainen – lisäksi kirja sisältää ennen julkaisematonta tietoa ja materiaalia tekijöiltä, jotka ovat jääneet historian marginaaliin. Näitä ovat mm. venäläisen avantgarderunouden varhainen suomentaja ja esittelijä Antti Tiittanen sekä kokeellinen surrealistirunoilija Kalevi Lappalainen.

Sen lisäksi, että teos syventää ymmärrystä avantgarden ja modernismin käsitteistä, se kertoo mitä omaperäistä suomalaisavantgardistit ovat luoneet ja kuinka riemukkaasti 1960-luvun kulttuurinen emansipaatio rikkoi rajoja ja tabuja. Kirjassa luodaan myös kriittinen katsaus historiaan ja näytetään kritiikin ja taiteen portinvartijoiden rooli avantgarden esiin pääsemisessä ja katveeseen joutumisessa. Taiteen kansainvälisyyden ja kansallisuuden välinen jännite on kirjan läpäisevä teema.

Kirjan toimittajista FT Irmeli Hautamäki on Helsingin yliopiston estetiikan dosentti ja Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen taiteen filosofian dosentti, FT Laura Piippokirjallisuuden ma. yliopistonopettaja Jyväskylän yliopistossa ja FT Helena Sederholmprofessori Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteen laitoksella.

Teoksen kirjoittajat ovat ansioituneita kirjallisuuden ja taidehistorian tutkijoita ja opettajia Helsingin, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistosta sekä Aalto-yliopistosta ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja teatterikorkeakoulusta.

Tervetuloa Avantgarde Suomessa -teoksen julkistustilaisuuteen SKS:n juhlasaliin (Hallituskatu 1, Helsinki, 2. kerros) maanantaina 16.8.2021 klo 12–14!

Irmeli Hautamäki, Laura Piippo ja Helena Sederholm (toim.)
Avantgarde Suomessa
ISBN 978-951-858-280-2
Tietolipas 267
SKS 2021
Sisällysluettelo
Ilmestynyt.

Tilaa arvostelukappale: vapaakappaleet@finlit.fi
Teos on luettavissa myös avoimesti oa.finlit.fi -sivustolla osoitteessa https://doi.org/10.21435/tl.267.

Kirjoittajien yhteystiedot: 
Irmeli Hautamäki, p. 050 381 0438, irmeli.hautamaki@kolumbus.fi
Laura Piippo, p. 040 548 6444, laura.piippo@jyu.fi
Helena Sederholm, p. 050 314 1546, helena.sederholm@aalto.fi

Lisätiedot:
SKS:n tiedekustantamo, tiedekirjat@finlit.fi

Vuosikokouskutsu 2021

Suomen avantgarden ja modernismin seuran (Finnish Association of Modernism and Avant-garde, FAM) 4. vuosikokous pidetään 6.5. 2020 klo 18 alkaen zoomissa. . Kokoukseen voivat osallistua jäsenmaksun maksaneet jäsenet. Sihteeri lähettää zoom linkin jäsenille.

Kokouksessa ovat esillä sääntömääräiset asiat.

#####

TAITEIDENTUTKIMUKSEN SEUROJEN NEUVOTTELUKUNTA JULKILAUSUMA 23. HUHTIKUUTA 2021

TAITEIDEN TUTKIMUKSEN ASEMAA TIEDEYLIOPISTOISSA PARANNETTAVA

Taiteidentutkimuksen seurojen neuvottelukunta kokoaa alan tieteelliset seurat ja edustaa suomalaisen taiteentutkimuksen tutkijayhteisöä. Me allekirjoittaneet neuvottelukunnan jäsenseurat tuomme julkisesti esille huolemme humanististen tieteiden ja erityisesti taiteiden tutkimuksen heikentyneestä asemasta maamme yliopistoissa. Vaadimme, että taiteiden tutkimuksen eri alojen koulutus ja tutkimus on turvattava.

Tällä hetkellä kokonaisia tutkimusaloja ollaan hävittämässä, koulutusohjelmia on jo ajettu alas ja opetusvirkoja jätetty täyttämättä. On selvää, että tällaisten toimenpiteiden seurauksena alaamme uhkaa laajamittainen näivettyminen. Leikkauksia on kohdistettu erittäin voimakkaasti taiteiden ja kulttuurien tutkimukseen. Esimerkiksi Tampereen yliopisto lakkautti 2010-luvulla musiikintutkimuksen sekä teatterin ja draaman tutkimuksen tutkinto-ohjelmansa. Helsingin yliopistossa nykyistä taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmaa perustettaessa siellä oli yhteensä 14 opetusvakanssia, joista on jäljellä enää yhdeksän. Nykyisin jokainen vapautuva tehtävä on “avoin resurssi”, jonka kohdentaminen tai jäädyttäminen on pahimmillaan arpapeliä. Alalla on opiskelijoita, muttei riittävästi akateemista opetusta antavaa henkilökuntaa. Sivutoimisten luennoitsijoiden osuus on merkittävästi vähentynyt tai lähes loppunut, vaikka he ovat perinteisesti rikastuttaneet koulutussisältöjä.

Taiteiden tutkimus ei ole taideaine taiteen tekijöille, vaan tiedeperustainen ja monitieteinen tutkimusala, joka tuottaa tietoa ihmisten toiminnasta ja taiteiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Ilman taiteiden tutkimuksen oppiaineita tiedeyliopistoissa Suomella ei pian ole annettavaa alan kansainväliselle tutkimukselle. Taiteiden tutkimuksen edellytysten heikentäminen kaventaa vakavasti yhteiskuntamme osaamis- ja rekrytointipohjaa. Se ei ole maamme edun mukaista.

Taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmista valmistuneet ovat sijoittuneet työelämässä mitä monipuolisimpiin tehtäviin, sillä opiskelu edellyttää ihmisen toiminnan motiivien ymmärtämistä, vahvaa analysointitaitoa, kurinalaisuutta ja kykyä löytää ratkaisuja epävarmuudessa tai täysin uusissa tilanteissa. Lisäksi he edustavat laajasti taidetta yhteiskuntaan välittävää ammattilaisten joukkoa. Esimerkiksi suuri osuus taidelaitosten henkilökunnasta on tiedeyliopistoista valmistuneita taiteen asiantuntijoita. Ilman heitä taide- ja kulttuurilaitoksilla, julkisella sektorilla ja taiteilijoilla ei olisi ammattitaitoista toimittamista, viestintää, taidekritiikkiä, tuottamista, kuratointia, rahoitusasiantuntemusta, tapahtumasuunnittelua ja johtamista.

Humanistinen, yliopistossa tehty taiteiden tutkimus ja julkisesti tuettu ammattimainen taidekenttä rakentuivat maahamme jo 1800-luvulla. Niillä on molemmilla pitkät perinteet ja niiden merkitys yhteiskunnan voimavarana – sekä yhdessä että erikseen – on korvaamaton. Kaikissa länsimaissa taiteiden tutkimuksen ja sen akateemisen opetuksen relevantti viitekehys on nimenomaan tiedeyliopistoissa ja niiden tarjoamassa sivuaineyhdistelmien

laajassa kirjossa. Vain sitä kautta toteutuu yliopistolaissamme mainittu sivistystehtävä ja syntyy pohja suomalaisen yhteiskunnan menestymiselle.

Vaadimme tämän julkilausuman myötä korkeakoulujen toimintaa ohjaavaan rahoituslakiin muutoksia, jotta eri tieteenalat saavat tasavertaisemmat toimintaedellytykset. Jokseenkin sattumanvaraisesti eri aloja kohtelevia rahoituskriteereitä tulee kehittää. Nykyisellään ne ohjaavat korkeakoulujen toimintaa lyhytnäköisesti suuntaan, joka ei ole ollut lainsäätäjän varsinaisena tarkoituksena.

Tällä hetkellä rahoitustekijät väistämättä syöksevät alojamme negatiiviseen kierteeseen siitä huolimatta, että esimerkiksi kansainvälisten laatuarviointien tulokset ovat olleet erinomaisia. Yliopistoja tulisikin ohjata voimakkaammin siihen, ettei rahoituslain kriteerejä valuteta mekaanisesti sellaisinaan kaikille aloille vaan alakohtaiset erot huomioitaisiin. Rahoituslain tarkoituksena on toimia yliopistojen resurssien jakamisessa makrotasolla, eikä sitä tule sellaisenaan soveltaa yliopiston sisäisenä rahanjakomallina. Vähintäänkin strategisen rahoituksen osiossa ohjaavan ministeriön tulee edellyttää yliopistoilta yhtenä tulostavoitteena humanististen aineiden ja taiteiden tutkimuksen toimintaedellytysten turvaamista.

Ratkaisuna ei tule nähdä myöskään sitä, että pitkät ja menestyksekkäät perinteet omaava akateeminen taiteiden tutkimus sulautetaan – usein ensin löyhemmin ja käytännössä sittemmin yhä tiiviimmin – johonkin näennäiseen “lähialaan”. Jos oppiaineella ei ole toiminnassaan riittävää autonomiaa ja sitä tukevaa hallintokulttuuria, se vääjäämättä johtaa tieteenalan kuihtumiseen.

Julkilausumalla haluamme lisätä myös tietoisuutta yliopistojen humanististen alojen ja erityisesti taiteiden tutkimuksen opiskelijoiden kokemista vakavista epäkohdista koskien opetuksen vähyyttä ja tulevaisuuden näköalattomuutta. Yliopistojen rahoitustilanne on kurjistanut valmiiksi haavoittuvia pieniä tieteenaloja. Strategisen otteen sijaan niiden annetaan kuihtua yliopistoissa sitä mukaa, kuin henkilökunta eläköityy.

Perustelemme vaatimustamme alla olevilla, alan ja yhteiskunnan kannalta keskeisillä argumenteilla.

1. Kukoistava taide- ja kulttuurikenttä on sivistyneen ja toimivan yhteiskunnan edellytys ja voimavara. Tiedeyliopistossa on perinteisesti koulutettu kentän asiantuntijat. Jos nämä tieteenalat ajetaan alas, se väistämättä heijastuu kansakunnan hyvinvointiin ja julkikuvaan maailmalla.
2. Taidetta ja taiteen välittäjiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Alan tieteellisen koulutuksen saaneita tarvitaan laajasti myös yhteiskunnan muissa tehtävissä esimerkiksi valtionhallinnossa, kunta-alalla, suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, yrityksissä, järjestöissä ja säätiöissä. Taiteiden tutkimuksen oppiaineet opettavat lisäksi tärkeitä kansalaisyhteiskunnassa tarvittavia valmiuksia kuten median, kulttuurin ja taiteen ilmiöiden lukutaitoa.
3. Kulttuuriperinnön vaaliminen tarkoittaa myös resursseja tieteenalan akateemiseen opetukseen ja tutkimukseen. Kyse ei ole vain kunniakkaasta menneisyydestä, vaan myös uusista tutkimussuuntauksista, joilla on todellista painoarvoa yhteiskunnan tulevaisuuden ja aidon, ihmislähtöisen menestyksen kannalta.

4. Tahtotila, intressit ja resurssit taiteen ja sen tutkimuksen ylläpitämiseen ovat yksinomaan suomalaisten päättäjien käsissä. Alasajo heijastuu kuitenkin negatiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön ja heikentää maamme imagoa sivistysvaltiona. Kansainvälisesti taiteentutkimuksen alat ovat vakiintuneita, eikä Suomi voi ainoana maana alkaa kouluttaa “taiteen” generalisteja. Sellaisille ei ole tarvetta, kansainvälistä tutkimuksen viitekehystä eikä siten tulevaisuutta.

Kirjallisuudentutkijain seura – Litteraturforskar-sällskapet i Finland

Suomen avantgarden ja modernismin seura

Suomen elokuvatutkimuksen seura
Suomen Estetiikan Seura ry
Suomen etnomusikologinen seura ry
Suomen musiikkitieteellinen seura ry – Musikvetenskapliga sällskapet i Finland rf Taidehistorian seura ry – Föreningen för Konsthistoria rf

Teatterintutkimuksen seura
Tutkimusyhdistys Suoni ry – Forskningsföreningen Suoni rf

7.1.2021

Avantgarde Suomessa kirja ilmestyy 2021

Suomen avantgarden ja modernismin seuran suurhanke, Avantgarde Suomessa kirja tullaan julkaisemaan vuonna 2021. Kirjan kustantaja on Suomalaisen Kirjallisuuden seura. Kirjan ovat toimittaneet Irmeli Hautamäki, Laura Piippo ja Helena Sederholm. Kirja on vertaisarvioitu tietoteos ja se soveltuu korkeakoulujen tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden käyttöön ja myös laajemmalle lukijakunnalle, museoille ja medialle.

Avantgarde Suomessa kartoittaa sitä, miten kansainvälisen avantgarden teemat ovat ilmenneet suomalaisessa taiteessa 1900-luvulla kirjallisuudesta kuvataiteisiin, arkkitehtuuriin ja musiikkiin saakka. Se vastaa siihen, miten kansainvälinen avantgarde on uudistanut suomalaista taidetta ja kulttuuria ja mikä on ollut vastavuoroisesti suomailsten taiteilijoiden panos avantgardeen ja modernismiin.

Avantgarde Suomessa tuo esiin suomalaisen taiteen rohkean uudistumisen 1960-luvun kansainvälisen avantgarden hengessä. Kirjassa esitellään myös monia ennestään tuntemattomia taiteilijoita ja ryhmiä sekä avataan uusia näkökulmia ennestään tunnetumpiin tekijöihin.

Kirjoittajat ovat alan kokeneita ja nousevia tutkijoita: Riikka Ala-Hakula, Riikka Haapalainen, Irmeli Hautamäki, Anna Helle, Fredrik Hertzberg, Marko Home, Tomi Huttunen, Timo Huusko, Juri Joensuu, Aleksi Lohtaja, Kristina Malmio, Anna Parviainen, Laura Piippo, Hannu Riikonen, Hanna-Reetta Schreck, Helena Sederholm, Sami Sjöberg, Tanja Tiekso, Kalev Tiits ja Markku Valkonen.

25.10. 2020. 

Kirjallisuuden kokeellisuus ja avantgarde 2020 luvulla -seminaari on jouduttu  valitettavasti peruuttamaan koronapandemian vuoksi. Seura ilmoittaa piakkoin uusista  tapahtumista. 

Vuosikokouskutsu 2020

Suomen avantgarden ja modernismin seuran (Finnish Association of Modernism and Avant-garde, FAM) 3. vuosikokous pidetään 27.5. 2020 klo 18 alkaen. Sihteeri kutsuu kokoukseen zoomin välityksellä. Kokoukseen voivat osallistua jäsenmaksun maksaneet jäsenet.

Esityslista

1 § Kokouksen avaus

2 § Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta

3 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4 § Kokouksen työjärjestys

5 § Vuoden 2019 tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajan lausunto

6 § Vuoden 2019 tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle

7 § Vuoden 2020 toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruus

8 § Hallituksen puheenjohtajan, sihteerin ja muiden jäsenten valinta

9 § Avantgarde Suomessa -kirjahankkeen tilanne

10 § Vuoden 2020 FAM seminaarin aihe ja ajankohta

11 § Muut mahdolliset asiat

12 §  Kokouksen päättäminen

19.3. 2020

Kuva: Kaija Rantakari: The End – a kaleidocycle, a artist’ book (2017)

ESITELMÄKUTSU 

FAM 2020:

Kirjallisuuden kokeellisuus ja avantgarde 2020-luvulla

 

HUOM. Seminaari siirtyy pidettäväksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Suomen avantgarden ja modernismin seura (Finnish Association of Modernism and Avant-garde, FAM) järjestää 4. kotimaisen seminaarinsa teemalla “Kirjallisuuden kokeellisuus ja avantgarde 2020-luvulla” Töölön kirjastossa 9.5.2020.

Seminaarin keynote speaker on Arja Karhumaa. Karhumaa on graafinen suunnittelija, tekstitaiteilija ja visuaalisen viestinnän muotoilun apulaisprofessori Aalto-yliopistossa. Hänen taiteellinen tutkimuksensa käsittelee muun muassa tekstin materiaalisuutta, tekstin muotoilijan tietoa ja luettavuuden politiikkaa.

Avantgardea ja kokeellisuutta käytetään yleisesti kuvaamaan kirjallisuuksia, jotka jollain tapaa koettelevat kirjallisuuden rajoja – niitä määreitä, jotka tekevät kirjallisuudesta juuri kirjallisuutta. Niitä käytetään kirjallisuuden – sekä painetun että digitaalisen – yhteydessä termeinä usein lähes synonyymisesti. Termien keskinäinen ero on enemmän ilmiöiden, teosten ja tekniikkojen kehystyksessä kuin näillä käsitteillä kuvatuissa teoksissa itsessään. Avantgardeen liitetään usein poliittisia konnotaatioita ja aktiivisia muutospyrkimyksiä. Kokeellisuus taas asettuu diskursiivisesti tieteen yhteyteen ja haastaa sen ainoana kokeiden ja tiedonmuodostuksen alueena.

1900- ja 2000-lukujen varhaisten vuosikymmenten kirjallisia avantgardeja ja kokeellisuuksia yhdistää erityisesti kiinnostus ilmaisuvälinettä ja teknologiaa kohtaan. Välineen ja teknologian koettelu edellyttää kykyä lukea ja tulkita hienovaraisesti paitsi ilmaisua myös alustaa sen erottamattomana osana. Tällä on väistämättä vaikutuksensa myös kirjallisten kokeilujen ja avantgarden laajempiin ulottuvuuksiin. Näin myös nykyavantgardessa on nähtävissä erilaisia poliittisia pyrkimyksiä ja tapoja käsittää poliittisuus.

“Kirjallisuuden kokeellisuus ja avantgarde 2020-luvulla” paneutuu kokeellisen ja kokeilevan kirjallisuuden ja avantgarden ilmiöihin ja suhteisiin juuri alkavalla vuosikymmenellä. Seminaari kysyy, millaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä avantgardistiset kokeilut tapahtuvat, millaisia ovat 2020-luvun kirjalliset kokeilut ja avantgardet sekä näiden kokeiden mahdolliset pyrkimykset? Millaisia rajoja haastetaan, miten niitä ylitetään? Millaisia uusia yhteyksiä ja tietämisen tapoja rakentuu ja rakennetaan?

Teema mahdollistaa monitieteisen ja -taiteisen lähestymisen erilaisiin kirjallisiin avantgardeihin. Esitysabstrakteissa konferenssin teemaa voi lähestyä esimerkiksi – muttei yksinomaan – seuraavista suunnista:

– Kirjallisuuden mediaalisuus ja sen koettelu

– Kirjallisuutta koettelevat lukutavat ja lukemista vastustavat kokeet

– Kirjallisten avantgardejen suhde esineisiin ja esineellisyyteen

– Kirjallisen avantgarden visuaalisuus ja materiaalisuus

– Kirjallisten kokeilujen aistimellisuus

– Kirjalliset kokeilut ja ekologiset resurssit

– Kokeellisuuden rajat ja kriisit

– Kirjallisen vastarinnan politiikat

– Feministinen avantgarde

– Ei-inhmillinen kirjallinen avantgarde

– Yliluonnollisuus kirjallisessa avantgardessa

– Aiemmat kirjalliset avantgardet 2020-luvun näkökulmasta

– 2020-luvun kirjallisten kokeilujen ja avantgarden uudet mahdollisuudet ja suunnat

Aiheista kiinnostuneita pyydetään tekemään ehdotuksensa lähettämällä 150 – 200 sanan pituisen abstraktin 15.3.2020 mennessä osoitteeseen finnishavantgarde@gmail.com
Seminaarin esitelmien julkaisusta päättää järjestelytoimikunta.

3.10 2019

KIRJOJA TEKEILLÄ

Syksyllä 2019 Suomen avantgarden ja modernismin seura valmistelee kahta kirjaa, joista ensimmäinen AVANTGARDE, TIEDE JA TEKNOLOGIA ilmestyy vuoden lopulla.  Sen sisältönä on keväällä Aalto-yliopistossa pidetyn ’Avantgarde, tiede ja teknologia’ seminaarin aineisto, jonka aiheet liikkuivat kognitiotieteestä tekoälyyn ja kirjallisuuden tutkimukseen –– unohtamatta varhaisen avantgarden kiinnostusta tieteeseen. Kirja ilmestyy kuluvan vuoden lopulla osittain vertaisarvioituna open access-muodossa seuran verkkosivulla.

Seura on  myös käynnistänyt Avantgardea ja modernismia Suomessa 1900-luvulla käsittelevän akateeminen tietoteoksen kirjoittamisen. Pyrkimyksenä on luoda aatehistoriallista ja kulttuurihistoriallista kokonaiskuvaa avantgarden ja modernismin kotoutumisesta Suomeen ja siihen liittyneestä nationalistisesta vastarinnasta ja avantgardistisista vaihtoehtoliikkeistä. Lisäksi esitellään suomalaisten taiteilijoiden omaperäisiä innovaatioita musiikin, tekoälyn, kokeellisen elokuvan, arkkitehtuuriin ja muodin aloilla. Mukana hankkeessa on toistakymmentä eturivin tutkijaa.

4.9. 2019

KUTSU 7. EAM BIENNAALIIN LEUVENISSA 17-19 2020 AIHEENA KRIISI 

7th biennial conference of the European Network for Avant-Garde and Modernism Studies

University of Leuven, Belgium   

17-19 Sept. 2020

with Boris Groys, Christine Poggi and more

CALL FOR PROPOSALS

Notions of crisis have long charged the study of the European avant-garde and modernism. Throughout their history, avant-gardists and modernists have faced crises, be they economic or political, scientific or technological, aesthetic or philosophical, collective or individual, local or global, short or perennial. Modernists and avant-gardists have in turn continually stood accused of instigating crises, whether artistic or cultural, sensorial or conceptual, incidental or intentional, far-reaching or negligible, representational or other. The very concepts of ‘avant-garde’ and ‘modernism’ are time and again subject—or subjected—to conceptual crises, leaving modernism and avant-garde studies as a field on the perpetual brink of a self-effacing theoretical crisis.

The 7th biennial conference of the EAM intends to tackle the ways in which the avant-garde and modernism in Europe relate to crisi/es. Although we welcome panel, roundtable and paper proposals on any aspect of this relationship, we are particularly interested in new research on three topics.

First, we want to explore the theoretical complexity of the notion of crisis. For what is a crisis, really? The term is defined very loosely at times in modernism and avant-garde studies, and a quick survey illustrates that we seldom talk about crises of the same scale, import or impact. By clarifying what exactly counts as a crisis, surely we can gain a better understanding of the European avant-gardes and modernism. So what precisely do we mean by ‘crisis’? Is crisis above all a narrative device? Is there ever no crisis? Are there types of crisis, artistic or otherwise, that we have thus far neglected in our study of the avant-garde or modernism? And what (other) view(s) of crisis do avant-gardists and modernists themselves project?

Second, we are interested in proposals that touch upon the crises-laden historical trajectory of the avant-gardes and modernism. For while we often claim that a notion of crisis is key to a proper understanding of (late) modernity, the European avant-gardes and modernists faced different historical crises throughout their development. To what extent do all these crises, which span several centuries, share common denominators? What role do national and regional differences play over time? Does the project of the avant-garde and modernism, along with their critique of crisis, change fundamentally over time or not? Proposals touching upon a historical case study or submissions comparing several historical cases from different times or regions in Europe are therefore particularly welcome.

Third and finally, we wholeheartedly encourage proposals that look at the practical side of things, across all areas of avant-garde and modernist activity: art, literature, music, architecture, film, artistic and social movements, lifestyle, television, fashion, drama, performance, activism, curatorial practice, design and technology. How do European avant-gardists and modernists give aesthetic shape to crises? What representational strategies and tactics do they use in their practices? What affective (and other) experiences of crisis does their work allow for? What crises do their experimental practices yield—in fact, do the avant-gardes and modernism create types or modes of crisis of their own?

The official languages of this conference are English, French and German. You may submit a proposal as a panel chair, as an individual or as a roundtable chair.

1. You may propose to be the chair of a panel. A panel consists of three or four speakers. One of the speakers is the chair who makes the submission and supplies the details and proposals of all of the proposed participants. You may also submit a double or triple panel. Panels should not consist only of doctoral students and panels composed of participants from a single department at a single institution are less likely to be accepted.
2. You may submit an individual proposal without specifying a panel and the organisers will assign your paper to a panel if accepted.
3. You may propose to be the chair of a roundtable. Roundtables consist of a maximum of 6 participants who each write brief “position papers” (4 pages) that are read and circulated before the conference. During the roundtable, participants briefly present position statements, after which a discussion takes place moderated by the chair. Roundtables can consist only of doctoral students yet roundtables composed of participants from a single department at a single institution are also less likely to be accepted.

Roundtable proposals (deadline 1 Jan. 2020) should include:

1. Title of the roundtable and language (English, French, German – one only)
2. A 500-word summary of the roundtable’s topic and rationale.
3. The chair’s name, a one-page curriculum vitae, and contact information (address and email).
4. Name, postal address and email contact of at least 5 (maximum 6) participants in the roundtable.
5. Short biography of individual participants

Panel proposals (deadline 1 Febr. 2020) should include:

1. Title of the panel and language of the panel (English, French, German – one only)
2. Name, address and email contact of the chair
3. A summary of the panel topic (300 words)
4. A summary of each individual contribution (300 words)
5. Name, postal address and email contact of individual contributors
6. Short biography of individual contributors

Individual proposals (deadline 1 Febr. 2020) should include:

1. Title of the paper and language of the paper (English, French, or German)
2. Name, address and email of contributor
3. A summary of the contribution (300 words)
4. Short biography of the contributor

Please submit your proposals in Word format only to eam2020@kuleuven.be. Acceptance will be notified via email by the end of May. A detailed conference programme will be available on the EAM website before summer. With any questions, please always make sure to check this page first, as it will be updated in due course.

ORGANISING COMMITTEE AND SPONSORS

This conference is organised by Sascha Bru and hosted by the MDRN research lab (www.mdrn.be) based at the Arts Faculty of the University of Leuven. The local organising committee further includes Mark Delaere (Musicology), Leen Engelen (Film Studies), Hilde Heynen (Architecture), Kate Kangaslahti (Art History, principal co-organiser), Bart Philipsen (Theatre & Performance Studies), Anne Reverseau (UC Louvain, Photography), and Inga Rossi-Schrimpf (curator Royal Museums of Fine Arts Brussels, RMFAB). The conference is sponsored by the Lieven Gevaert Centre for Photography (LGC) and the Museum of Contemporary Art Antwerp (M HKA).

24.5. 2019

FAMIN UUSI HALLITUS 

Suomen avantgarden ja modernismin seuran hallitukseen valittiin vuosikokouksessa

Irmeli Hautamäki (pj), Riikka Haapalainen (siht.), Riikka Ala-Hakula, Marja Härmänmaa, Aleksi Lohtaja ja Helena Sederholm.

Toimintavuonna 2019 – 2020 seura keskittyy Avantgarde Suomessa teemakokonaisuuteen, mistä valmisteilla on samanniminen kirja.

Suomen avantgarden ja modernismin seura ry vuosikokous 2019

***

3. FAM seminaari Avantgarde, tiede ja teknologia

Interdisiplinaarinen seminaari keskittyi mielentieteisiin, kriittiseen posthumanismiin sekä tekoälyyn etsien vastausta siihen, mikä on niiden merkitys taiteessa ja taiteen tutkimuksessa.  Mukana oli myös varhaiseen avantgardeen ja tieteeseen liittyviä esityksiä.

24.3.2019

Suomen avantgarden ja modernismin seuran 3. seminaari

Avantgarde, tiede ja teknologia

Seminaari pidetään 29.4. 2019 Aalto -yliopiston uudessa Väre-rakennuksessa tilassa F101.

Ohjelma

9.45 Helena Sederholm: Avaus ja tervetuloa

10.00 Michael Laakasuo: Does beauty matter or mind?

Modest notes on the artsy side of designing experiments and presenting cogsci results

10.30 Tanja Tiekso:  Kokeellinen metodi taiteessa

11.00 Sirkka Knuuttila: ”Ruumiillisen mielen” kognitio: kirjallisuustieteen näkökulma kriittiseen posthumanismiin radikaalin enaktivismin valossa

11.30  Mauri Kaipainen: Mitä jäljellä AI- ja neurohypen jälkeen?

Kahvitauko 12 – 12.15

12.15 Antti Hautamäki: Erkki Kurenniemi, musiikin ja teknologian avantgardisti

12.45 Tomi Slotte Dufva:  Vinoutunut digitaalisuus, kokemuksellinen digitaalisuus

13.15 Liisa Välikangas:  Questions to Ask at the End of Time?

Lounas 13. 45  – 14.30

14.30 Irmeli Hautamäki: Tieteen rooli varhaisessa avantgardessa ja humanistinen taiteen tutkimus

15.00 Antti Majava: Orgaaninen vai suprematistinen energiamurros?

15.30 Lena Séraphin: Rationaliteetti, intuitiivisuus, fiktio

16.00 Seminaarin päätös

klo 16. 30 on mahdollisuus siirtyä Dipoliin kuuntelemaan Alva Noën esitelmää aiheesta ”Styles of Seeing”.

Alva Noë is a writer and a philosopher living in Berkeley and New York. He works on the nature of mind and human experience. He is the author of Action in Perception (MIT Press, 2004); Out of Our Heads: Why You Are Not Your Brain and Other Lessons from the Biology of Consciousness (Farrar Straus and Giroux, 2009); Varieties of Presence (Harvard University Press, 2012); and Strange Tools: Art and Human Nature (Farrar Strauss and Giroux, 2015). His latest book is Infinite Baseball: Notes from a Philosopher at the Ballpark (Oxford University Press, 2019).

Avantgarde, tiede ja teknologia seminaarin 2019 abstraktit

1. sessio: Kognitio, kokeellisuus ja taide

Michael Laakasuo, FT, kognitiotieteen dosentti, HY: Does beauty matter or mind? Modest notes on the artsy side of designing experiments and presenting cogsci results

Designing experiments and conducting scientific studies in many ways resembles art, in the sense what we mean by the word ”artisan” or while describing the properties of craftworker, who has used decades to polish his/her skills of perception, intuition and expertise. Cognitive science experiments require hundreds of hours of preparation from theoretical thinking to designing the stimulus materials and deciding on what to measure. The same applies to the beauty of language and graphical presentation of results in a peer reviewed paper. A list of statistical measures and numbers, sometimes collected in a time span of years is eventually converted to a single figure that hides all the frustration, tears and pain of giving birth to something that was not previously known.

In this paper I will use an autoethnographical approach and a lay phenomenological analysis of subjective experiences in trying to convey the subtle instinct of navigating complexity and how to condense it into easily graspable simplicity. I will use examples from my previously published work to show how sense of beauty is used in theoretical thinking, small science fiction vignettes, poker decision making tasks and reporting statistics in friendship research and disgust sensitivity research. Science is ultimately a journey from confusion and darkness into less confusion and less darkness. The artisan skill of conducting scientific experiments is not commonly recognized as what it actually is – trusting one’s intuitions, senses and instincts on where truth and beauty might be found. One of the most important instincts one has as a scientist is the instinct for beauty. I argue that for a good scientist, it is ultimately Beauty, who decides on the structure of the experiment and the exposition of its results.

Tanja Tiekso, FT, tutkija, Taideyliopisto, TeaK, Tutke: Kokeellinen metodi taiteessa

Historiallisen avantgarden tiedefantasioita, postmodernin taiteen leikkisää teknologiasuhdetta ja nykytaiteen kiinnostusta bio- ja neurotieteisiin yhdistää yksi seikka: kokeellinen metodi.

Esitelmässäni pohdin sitä, miten kokeellinen metodi on raivannut tiensä tieteestä taiteen kautta taidetutkimukseen (taiteellinen tutkimus + taiteen tutkimus), ja kuinka sen luonne on muuttunut matkan varrella. Mistä kokeellinen metodi juontaa juurensa, millaiset historialliset ja aatehistorialliset seikat vaikuttavat sen taustalla? Lisäksi pohdin sitä, miten kokeellisen metodin luonne muuttuu posthumanististen näkökulman myötä?

Sirkka Knuuttila, FT, LL, yleisen kirjallisuustieteen dosentti, HY: ”Ruumiillisen mielen” kognitio: kirjallisuustieteen näkökulma kriittiseen posthumanismiin radikaalin enaktivismin valossa

Tarkastelen käsitystä ruumiillisen mielen radikaalista enaktiivisuudesta kognitiivisen kirjallisuustieteen kannalta. Kysyn, luoko enaktivismissa tarkennettu kognition käsite kriittisen posthumanismin tavoittelemaa kulttuurista itseymmärrystä nykyisessä ekohistoriallisessa tilanteessa.

Sekä kognitiivisen kirjallisuustieteen soveltama enaktiivinen ”ruumiillinen mieli” (the embodied mind) että kriittisen posthumanismin ihmiskäsitys nojaavat neurotieteellisten aivotutkimusten tuloksiin. Ruumiillinen mieli tarkoittaa interpersoonaista ja emotionaalista, ympäristön mukaan muokkautuvaa ja orientoituvaa mieltä. Kriittisessä posthumanismissa ihminen nähdään lisäksi koneiden, eläinten, kasvien, mikrobien ym. ei-inhimillisen kanssa yhdessä kehittyvänä hybridinä tai suhdeprosessina. Tällä vastustetaan transhumanistista, teknologiaan liberalistisesti luottavaa ideaa autonomisesta ja itseriittoisesta superihmisestä, joka elää elonkehän kustannuksella.

Radikaalissa enaktivismissa muotoiltu elävän organismin kognitio poikkeaa komputationalistisesta kognition käsitteestä siten, ettei organismin havainnoilla, emootioilla ja toiminnalla katsota olevan mielessä ennalta koodattua representaatiota (Hutto). Tämä tarkennus antaa sensomotoriselle (implisiittiselle) tietämiselle tärkeän sijan symbolisesti koodatun (eksplisiittisen) tiedon kuten narratiivien ja algoritmien rinnalla. Näiden paralleeliprosessointi tekee ymmärrettäväksi sanataiteen avantgardistisen ulottuvuuden, jota havainnollistan kirjallisuuden esimerkeillä käyttäen enaktiivista lukutapaa.

Mauri Kaipainen, FT, tutkija, toim.joht. Perspicamus Oy Cognitive consulting: Mitä jäljellä AI- ja neurohypen jälkeen?

Kuten seminaarin kutsussa todettiin, tieteellä, teknologialla ja taiteella on aina ollut läheiset suhteet. Viime vuosina nämä suhteet näyttävät käyneen erityisen lämpiminä elleivät suorastaan kuumina. Kognitiotieteilijänä otan kopin muutamasta kutsussa mainitusta teemasta, nimittäin tekoälystä, algoritmistiikasta ja joukosta erilaisista ilmiöistä, joihin viitataan etuliitteellä “neuro”. Aloitan ampumalla alas muutamia pinkeäksi puhallettuja palloja, toisaalta historiallisesta näkökulmasta, toisaalta tieteen “avantgardea” koskevan analyysin kautta. Eräs näistä on tieteen myytti tieteen rationaalisuudesta ja objektiivisuudesta. Tämän jälkeen siirryn pohtimaan mitä hyödyllistä ja inspiroivaa jää tämän dekonstruktion jälkeen jäljelle.

2. sessio: Digitaalisuus, tekoäly ja taide

Antti Hautamäki, FT, filosofian dosentti, HY: Erkki Kurenniemi, musiikin ja teknologian avantgardisti

Erkki Kurenniemi (1941-2017) oli suunnittelija, ajattelija ja taiteilija, joka tunnetaan elektronisen musiikin säveltäjänä ja soitinten rakentajana. Hän oli yksi merkittävimpiä elektronisen musiikin pioneereja Suomessa toimien mm. Erkki Salmenhaaran, Ilkka Oramon ja Ilpo Saunion kanssa. Hän rakensi kymmenen elektronisen musiikin soitinta ja studiolaitetta Helsingin Yliopiston musiikkitieteen laitoksella. Kurenniemi oli kehittämässä Suomen ensimmäistä mikrotietokonetta Digelius Electronicsin palveluksessa. Tämän jälkeen hän toimi muutamia vuosia Rosenlewillä ja sittemmin Nokialla kehittämässä teollisuusrobottien ohjausjärjestelmiä. Viimeiset työvuotensa Kurenniemi toimi suunnittelijana Tiedekeskus Heurekassa. Kureniemen tuotantoa ja arkistomateriaalia säilytetään Valtion taidemuseossa ja Kuvataiteen keskusarkistossa ja tuotantoa on esitelty mm. Kasselin documentassa (2012) ja Kiasmassa (2013).

Esitelmässä luodaan yleiskatsaus Kurenniemen taiteellisen toimintaan musiikin, elokuvan ja videotaiteen piirissä. Katsauksessa painopiste on taiteellisen ja teknologisen toiminnan yhteen kietoutumisessa. Esitelmän toinen teema on Kurenniemen aikaansa edellä olevat ajatukset tietotekniikan ja tekoälyn tulevaisuudesta. Hän kytkee teknologian kehityksen ihmiskunnan kehitykseen ja kielen, mielen ja todellisuuden suhteisiin. Kurenniemen teoriat ovat edelleen ajankohtaisia nykytaiteen tutkimuksen kannalta.

Tomi Slotte Dufva, TaT, lehtori, Aalto-yliopisto, taiteiden laitos: Vinoutunut digitaalisuus, kokemuksellinen digitaalisuus

Postdigitaalinen maailmamme rakentuu fyysisen ja digitaalisen yhteistoiminnan tuloksena. Nämä kaksi todellisuutta ovat nitoutuneet yhteen monin, usein monimutkaisin tavoin, jopa niin että niiden välinen ero miltei häviää näkyvistä. Kuten Berry (Berry, 2016; Berry & Dieter, 2015) huomauttaa, digitaaliset algoritmit eivät ainoastaan luo rakenteita, vaan ne toimivat myös ei-inhimillisinä toimijoina, kommunikoiden keskenään, vain välissä informoiden ihmisiä. Samoin Steyerl (Apprich, Chun, Cramer, & Steyerl, 2018) huomauttaa miten jopa visuaalinen data, valokuvat ja videot, ovat yhä enenevissä määrin tarkoitettu vain koneiden nähtäväksi. Galloway (Galloway, 2019) taas uskaliaasti huomauttaa että kenties koko digitaalisuus, siis binäärinen koodi ja logiikka on itsessään vinoutunutta; ei ainoastaan sen käyttötarkoitukset tai ihmisen tulkinnat, vaan että koodi itsessään on vinoutunut. Hieman samoin kuin Hayles (Hayles, 2008) totesi jo parikymmentä vuotta sitten älykkyyden muuntuneen formaaliksi symbolien manipulaatioksi. Postdigitaalinen maailma haastaa nykyisiä käsityksiämme elämästä, tästä hetkestä ja mahdollisista tulevaisuuksista. Esitelmäni käsittelee taiteellisen tekemisen merkitystä postdigitaalisen maailman kokemukselliseen ymmärtämiseen ja sanoittamiseen.

Viitteet:

Apprich, C., Chun, W. H. K., Cramer, F., & Steyerl, A. H. (2018). Pattern Discrimination. Minneapolis: University of Minnesota press.
Berry, D. (2016). The Philosophy of Software. London: Springer. http://doi.org/10.1057/9780230306479
Berry, D., & Dieter, M. (2015). Postdigital Aesthetics. (D. M. Berry & M. Dieter, Eds.). London: Springer. http://doi.org/10.1057/9781137437204
Galloway, A. R. (2019, September 26). Are Algorithms Biased? Retrieved February 2, 2019, from http://cultureandcommunication.org/galloway/are-algorithms-biased
Hayles, N. K. (2008). How We Became Posthuman. Chicago: University of Chicago Press.

Liisa Välikangas, Ph.D., professori, Aalto-yliopisto, Hanken School of Economics:  Questions to Ask at the End of Time?

As societies and art are increasingly penetrated by advances in technological systems, how do the assumptions related to the negotiation of time, or temporality, become challenged? Jarvenpaa & Välikangas (forthcoming) build scenarios where people can no longer share experiences nor do our actions have any consequences that could be perceived over time. In these Virtual Worlds, Transaction Worlds and Digital Winters, it is the end of time when people have lost their stewardship of temporality (Bluedorn & Waller, 2006) to information technology. In this exposé, we ask: What questions will we ask at such an end of time? Will new forms of information technology enhance the capacity to communicate time-deprived experiences? What is technological or artistic emergence like at the end of time? What questions would we invent in the absence of inter-temporality? What is avant-garde without time?

References:

Bluedorn, A. & Waller, M. 2006. The Stewardship of the Temporal Commons, Research in Organizational Behavior: An Annual Series of Analytical Essays and Critical Reviews Research in Organizational Behavior, Volume 27, 355–396

Jarvenpaa, S. & Välikangas, L. Doomsday Scenarios for the ‘End of Time’ in Organizations, Forthcoming.

3. sessio: Rationaliteetti taiteessa ja tieteessä, edistys

Irmeli Hautamäki, FT, estetiikan dosentti, HY: Tieteen rooli varhaisessa avantgardessa ja humanistinen taiteen tutkimus

1900 -luvun avantgarde merkitsi ajattelun murrosta, missä taide hylkäsi klassisen taiteen käytännöt ja ideologian. Kehittäessään uusia menetelmiä monet avantgardistit kiinnostuivat uusista tieteellisistä teorioista. Esimerkiksi kubistiteoreetikot  Metzinger ja Gleizes sekä Duchamp  väittelivät ei-euklidisesta geometriasta ja Kandinsky puolestaan aikansa havaintopsykologiasta ja mielentieteistä. Kandinsky pohti myös materian luonnetta uuden fysiikan valossa. Esitelmässä käsitellään näiden tieteellisten teorioiden merkitystä taiteilijoiden teorioissa ja käytännöissä ja tuodaan esiin näiden taiteilijoiden erilainen asennoituminen tieteeseen. Samalla esitelmässä kysytään, onko taiteen tutkimus kyennyt huomioimaan tätä aihepiiriä oikein. Onko humanistinen taiteen tutkimus, joka yleensä välttää luonnontieteeseen liittyviä kysymyksiä, takapajuisempaa kuin avantgardetaide itse. Voidaanko sanoa englantilaisen fyysikon C. P. Snown tavoin, että taiteentutkimus syventää humanistisen ja luonnontieteellisen kulttuurin välistä juopaa ja on jopa siihen syypää?

 

Antti Majava KuM, tutkija Bios, tohtoriopiskelija, HY : Orgaaninen vai suprematistinen energiamurros?

Esitelmäni pyrkii käytettävissä olevan lähdeaineiston valossa ja sosioekologista tutkimusotetta hyödyntäen tarkastelemaan Venäjällä 1900-luvun alussa vaikuttaneiden avantgardeilmiöiden, suprematismin ja ”orgaanisen koulukunnan” suhdetta tuona aikana käynnissä olleeseen laajaan siirtymään biopohjaisesta energiataloudesta kivihiilen ja öljyn laajamittaiseen käyttöön.  Kivihiilen ja erityisesti öljyn energiatiheys on moninkertainen aiemmin käytössä olleisiin biopolttoaineisiin nähden. Tämä mahdollisti pienempien ja tehokkaampien laitteiden käytön teollisuudessa, liikenteessä ja vaikkapa lääketieteessä.

Venäläisessä 1800-luvun lopun taiteellis-tieteellisessä keskustelussa syntyi näkemyksiä teknologian lähes rajattomista mahdollisuuksista kumota luonnon, kehon ja fysiikan lainalaisuuksia.

Kosmismissa teknologian nähtiin mahdollistavan perinteisiä uskonnollisia tavoitteita, kuten kuolleiden ylösnousemus. Sitran Megatrendit 2016 raportti mainitsee kuoleman mysteeriin ratkaisemisen myös yhdeksi nykypäivän teknologiakehittäjien tavoitteista. Suprematismiin kytkeytyi ajatus orgaanisen luonnon korvaamisesta ihmisen luomalla suprematistisella luonnolla. Orgaaninen koulukunta vaali puolestaan varovaisuusperiaatetta ja koki ihmisen luontoon kohdistamat interventiot riskialttiiksi.  Tämä keskeinen näkökulmaero teknoutopian ja varovaisuusperiaatteen välillä on tunnistettavissa edelleen 2010-luvulla käydyissä ympäristökeskusteluissa.

Esitelmä perustuu aihetta koskevaan väitöskirjatyöhöni, jota teen Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksella ja monitieteisen ympäristötutkimuksen tohtoriohjelmassa (DENVI)

Lena Séraphin, TaT: Don Quijote -kompleksi

Esitelmäni tavoittelee tieteen rationaliteetista poikkeavaa ongelmanratkaisua ja perustuu post doc -tutkimukseni havaintoihin Konstfack korkeakoulun Taiteen laitoksella. Esittelen dokumentaatiota Lena Séraphin, Andrea Meinin Bück & Don Quijote -kompleksi – teoksesta ja seuraavista näyttelyistä: Ar(t)cheologyryhmänäyttely Kyproksella ja yksityisnäyttelyt MUU Studiossa ja Hippolyte Studiossa Helsingissä vuosina 2017 ja 2018.

Ehdotan taiteen kehityksen tapahtuvan kuvallisesti ja analyyttisesti. Lähtökohtani ei kuitenkaan ole dualismin purkaminen taikka siltojen rakentaminen intuitiivisen ja rationaalisen välille vaan pyrin osoittamaan näiden alueiden lisäksi fiktionaalisuutta mahdollisuutena. Toisin sanoen väitän, että dualismin purkaminen voi aiheuttaa jakautumista ja että olisi pikemmin tarkasteltava tekijän subjektia uuden luomisen kohteena. Kysyn, miten muutoskykyinen identiteetti vahvistaa tutkimuksen tuloksellisuutta ja pohdin jos post doc -tutkimukseni tavoiteltava päätelmä koskee muuntumisen taitoa osana ongelman ratkaisua.

3.3.2019

Esitelmäkutsu Avantgarde, tiede ja teknologia –seminaariin

Call for Papers to 3rd FAM Seminar ’Avant-garde, Science, and Technology’ 

[See English below]

Ehdotusten jättöaikaa pidennetty 15.3. 2019 saakka!

Suomen avantgarden ja modernismin seura (Finnish Association for Modernism and Avant-garde, FAM) järjestää 3. kotimaisen seminaarin ja paneelin aiheesta ’Avantgarde, tiede ja teknologia’ Aalto-yliopistossa 29.4. 2019.

Theodor Adornon mukaan tiede ja teknologiset keksinnöt ovat aina kuuluneet taiteeseen, usein taiteen suunnannäyttäjinä, eivätkä parhaat taiteilijat ole koskaan kaihtaneet tiedettä, mistä renessanssin ilmaperspektiivi on esimerkkinä. Myös avantgardetaide on hyödyntänyt ennakkoluulottomasti tieteellisiä teorioita ja uusia teknologioita.

Seminaarin tarkoituksena on selvittää taiteen, tieteen ja teknologian suhteita avantgardetaiteissa ja vastata kysymyksiin, millä tavoin tieteen kehitys on heijastunut taiteiden käytäntöihin ja mitä yhteiskunnallisia seurauksia tällä on ollut. Seminaari on kiinnostunut kolmesta tieteen ja taiteen suhdetta koskevasta aihealueesta:

Viimeaikaisia esimerkkejä taiteen ja tieteen lähentymisestä ovat bio- ja sosiaaliset neurotieteet sekä kognitiotiede, joita on sovellettu taiteen tekemisessä. Sosiaalinen neurotiede on tutkimusalue, jossa tarkastellaan kuinka biologiset systeemit implementoivat sosiaalisia prosesseja. Seminaarissa kysytään, mikä merkitys tällä on taiteen, kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimukselle.

Ekologiaa ja posthumanismia koskeva tutkimus on samalla osoittanut ihmisen olevan osa luontoa tavalla, joka velvoittaa antamaan luovuttamattoman (tasa-)arvon kaikille eläville olennoille. Tämä antaa aiheen kysyä, miten nykytaiteet ja kirjallisuus käsittelevät ihmisen suhdetta muuhun luontoon.

Toinen, edelliseen läheisesti liittyvä aihe on tekoäly, joka koskee paitsi tiedonkäsittelyä, myös teknologiaa. AI on perinteisesti ollut tieteiskirjallisuuden leikkikalu, mutta mikä mahtaa olla algoritmien rooli taiteessa postdigitaalisessa nykymaailmassa. Voiko tekoäly, jolta puuttuvat aistimukselliset kokemukset, luoda taidetta?

Kolmas aihealue on tieteen ja taiteen kehitys ja rationaliteetti. Onko taiteessa ylipäätään tieteeseen rinnastettavaa kehitystä ja voidaanko sanoa, että taide seuraa tieteen kehitystä? David Edwards on väittänyt kirjassaan ArtSciencetaiteen ja tieteen metodien olevan perustavalla tavalla erilaisia. Taiteen ajatteluprosessi on kuvallinen, aistillinen ja intuitiivinen erotuksena tieteen ajatteluprosessista, joka on kvantifioiva, analyyttinen, deduktiivinen ja ongelmakeskeinen.  Onko Edwardsin dualistinen kuvaus osuva? Miten taiteen ja tieteen metodien välistä juopaa voitaisiin kuroa yhteen ja saattaa ne hedelmälliseen vuorovaikutukseen?

Pyydämme kaikkia aiheesta kiinnostuneita lähettämään 100 – 150 sanan pituisen esitelmäehdotuksen (20min + 10min keskustelu) sekä lyhyen CV:n seuran sihteerille 13.3. mennessä osoitteeseen finnishavantgarde@gmail.com. Seminaarin esitelmien pohjalta tullaan julkaisemaan kirja, jonka sisällöstä päättää järjestelytoimikunta.

Call for Papers to ’Avant-garde, Science, and Technology’ Seminar

The Finnish Association for Avant-garde and Modernism studies (FAM) will arrange the 3^rdseminar and panel titled ‘Avant-garde, Science, and Technology’ at the Aalto University on April 29^th2019.

According to Theodor Adorno, theoretical considerations and scientific findings have always amalgamated with arts, often as their bellwethers, and the best artists have never hesitated to use them. The Renaissance aerial perspective is an early example of this. Avant-garde art has from the early 20^thcentury on taken advantage of scientific theories and new technologies.

The aim of the 3rd FAM seminar is to clarify the relationships between art, sciences and technology in avant-garde art and to elucidate how the development of sciences has influenced artistic practices and what is its social impact.

Three subjects concerning the affinity between science and art are of special interest.

The life sciences, social neuroscience and cognitive science are all examples of scientific approaches that have recently been applied in art. Social neuroscience studies how biological systems implement social processes. The approach raises the question of its relevance to art theory, literature studies, and cultural studies.

Furthermore, recent research in ecology and post-humanist studies have shown that human beings are part of nature which obligates to consider all living beings in equal terms. Taken that all living beings are equal and have an intrinsic value, the seminar asks, how has the relationship between humans and the rest of nature been considered in contemporary art and literature?

Another subject of interest closely related to the aforementioned is artificial intelligence, which deals not only with algorithms but also technology (such as robots). AI has traditionally been toyed with in science fiction literature but what is the role of algorithms in a post-digital world? Is artificial intelligence, which lacks all sensuous experiences, capable of making art?

The third subject worth considering is the development of and rationality in sciences and art. The seminar asks, whether the development of art is comparable to that of the sciences, and furthermore, does the development of art follow that of science? In his book ArtScience, David Edwards has suggested that the methods of science and art are profoundly different. The thought processes in art are pictorial, sensuous and intuitive while scientific thinking quantifying, analytic, deductive and problem-based. Is Edwards’ dualistic description apt? Is it possible to fill the methodical gap between art and science and to bring them into fruitful interaction?

We warmly invite everyone interested in these subjects to submit a proposal (100 – 150 words) for a paper, whose length should be 20 min. + 10 min discussion, to the secretary of the association finnishavantgarde@gmail.combefore March 15^th2019.

5.1.2019

8.2.2019

A new publication about political Formalism and Avantgarde by Rab-Rab

FAM on perustanut julkaisusarjan

Suomen avantgarden ja modernismin seura on perustanut open acces julkaisusarjan, jolle ISSN-keskus on antanut kansainvälisen kausijulkaisutunnuksen.

Vuoden 2019 alusta voit tarjota julkaisusarjaan avantgarden ja modernismin tutkimukseen liittyviä kirjoituksia, joka ilmestyy tällä sivustolla. Julkaisut hyväksyy toimituskunta, johon kuuluvat Irmeli Hautamäki, Tomi Huttunen, Marja Härmänmaa, Timo Kaitaro, Helena Sederholm ja Sami Sjöberg. Julkaisusarjaan tarjotut artikkelit vertaisarvioidaan anonyymeina.  Julkaisusarjalle haetaan Jufo-luokitusta 1.

Julkaisusarjassa on tähän mennessä ilmestynyt Irmeli Hautamäen toimittama Avantgarde ja politiikka (2018).

9.11.2018

FAM aloittaa miniseminaarit 

Suomen avantgarden ja modernismin seura aloittaa miniseminaarit, joissa tutkijat saavat tilaisuuden esitellä omaa tutkimustaan.

Ensimmäisessä seminaarissa Marja Härmänmaa puhuu aiheesta ”Verismi, estetismi, modernismi: Gabriele D’Annunzion estetiikan kehityslinjoja (1879-1935)”.

Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 28.11. klo 18-20 Helsingin yliopiston Kaisa-kirjaston ryhmätyöhuoneessa 4005. Seminaariin mahtuu 10 ensimmäistä, ja sinne voi ilmoittautua lähettämällä viestiä sähköpostiosoitteeseenfinnishavantgarde@gmail.com. Tervetuloa mukaan keskustelemaan!

(2.9.2018)

EAM 6. Kokous Münsterissä aiheena avantgarden realismit

European Avant-garde and Modernism järjestön konferenssi pidetään 5. – 8. 9. 2018 Saksan Münsterissä. Aiheena on tällä kertaa – hiukan intuition vastaisesti –avantgarde ja realismit. Avantgarden teorian kannalta aihe kuitenkin on keskeinen.

Konferenssin keskustelujen lähtökohtana on että 20. Vuosisadan avantgarde suuntaukset määrittelivät itsensä suhteessa realismiin. Suurimmaksi osaksi varhaisen avantgarden suhde 1800 -luvun realismiin oli kriittinen ja kielteinen. Kuitenkin avantgarde suuntaukset usein väittivät omaavansa jonkinlaisen korkeamman realismin kuin traditionaalinen taide, esimerkkinä tästä oli surrealismi. Uusavantgarde määritteli itsensä toisen maailmasodan jälkeen puolestaan jälleen uudenlaisena ”realismina”. Pop-taidetta on pidetty super-realismina.  

Näistä aiheista Munsterissä puhuvat myös FAMin hallituksen jäsenet: Irmeli Hautamäki, Sami Sjöberg ja Helena Sederholm. Münsterissä puhuvat lisäksi Essi Syren ja Aaleksi Lohtaja jotka ovat esiintyneet FAM seminaareissa.

Konfernssin pääpuhjat ovat Helmut Lethen (Itävalta), Miglena Nikolchina (Romania) ja Sascha Bru (Belgia). 

(8.4.2018)

FAM seminaari: Avantgarde ja politiikka 26.4. 2018

Esitelmien abstraktit

Minna Henriksson:

Epäpoliittinen poliittinen abstrakti documentassa

Kerron tutkimuksestani teokseen ‘abstrakta’, joka julkaistaan documenta instituutin nettiprojektissa lokakuussa 2018. Teoksessani pyrin kertomaan documentan kolmesta ensimmäisestä näyttelystä, vuosien 1955 ja 1964 välillä ja erityisesti abstraktin taiteen roolista länsimaisen vapauden merkkinä. Varhaisten documenta-näyttelyiden taiteilijalistalla ei ole monta itäeurooppalaista taiteilijaa, ja nekin joita siellä ovat, ovat melkein poikkeuksetta muuttaneet länteen. 50-luvulla documentan kontekstissa venäläisen avantgarden perintö unohdettiin ja abstraktiosta tehtiin läntisen ja erityisesti amerikkalainen vapaan taiteellisen ilmaisun muoto. Tämä amerikkalainen abstrakti ekspressionismi tulkittiin totalitarianismin vastakohtana, individualistisena muotona ja täysin politiikasta vapaana. Kuitenkin sen kiertonäyttelyitä Euroopassa salaa rahoitti CIA.

Tomi Huttunen:

Vallankumouksen kuolema: venäläisen avantgarden ja politiikan vuoropuhelu

Vuoden 1917 vallankumousten jälkeinen venäläisen avantgarden historia on kaikin tavoin kytköksissä politiikkaan. Bolševikit seurasivat avantgardekirjallisuuden ja -taiteen edesottamuksia. Kulttuuriasiain kansankomissaari Anatoli Lunatšarskin rooli oli valtava niin kirjallisuudessa kuin teatterissa tai kuvataiteessa. Lunatšarskin suosikit saivat vuosiksi koskemattomuuden. Yksi hänen suosikeistaan oli ikonimaalarina ja suprematistina kunnostautunut ukrainalaissyntyinen taiteilija Kliment Redko (1897–1956).

Lenin kuoli tammikuussa 1924. Kliment Redko kirjoitti pari päivää tapahtuneen jälkeen päiväkirjaansa: ”Lenin kuoli. Tuntuu, että kuoli myös vallankumous, niin vahva lumous on hänen jännittävällä persoonallaan.” Redkon kokema vallankumouksen kuolema oli myöhäinen. Moni muu avantgardisti totesi vallankumouksen päättyneen huomattavasti aikaisemmin. Kun aikansa suurin symbolistirunoilija Aleksandr Blok kuoli elokuussa 1921, se aiheutti monissa vastaavan kokemuksen. Viimeistään futuristirunoilija Velimir Hlebnikovin kuolema kesällä 1922 johti syvään turhautumiseen kirjailijapiireissä. Molempien kuolemat uutisoitiin näyttävästi myös Suomessa, sillä venäläisen taiteilijan kuolema – etenkin nälkään, keripukkiin tai kuppaan – oli noina vuosina suomalaislehdille tähdellinen uutinen.

Kliment Redko tiivisti apokalyptisen kokemuksensa vallankumouksen kuolemasta kuuluisimpaan teokseensa nimeltä Kapina («Восстание», 1924– 1925). Työstövaiheessa sillä oli muitakin nimiä, kuten NKP ja Vallankumous. Keräilijä George Kostakis luonnehti sitä superlatiivein, kuten ”Vuosisadan taulu” tai ”Vallankumouksellisen Venäjän suurin teos”.  Tarkastelen esitelmässäni Redkon maalaustaiteen taustaa varhaisen neuvostotaiteen poliittisessa viitekehyksessä sekä teen Kapina-teoksen intertekstuaalisen lähiluvun.

Marja Härmänmaa:

Futurismi ja politiikka, eli erään avantgardismin kehitys antagonismista konformismiin

Italialaisen kirjailijan, Filippo Tommaso Marinettin (1876-1944), v. 1909 perustama, organisoima, monitoroima ja luonnollisesti rahoittama taiteellinen liike futurismi on yksi nk. historiallinen avantgardismi. Peter Bürgerin mukaan, reaktiona estetismille ja 1800-luvun porvarilliselle taideinstituutiolle (historiallinen) avantgardismi pyrki yhdistämään taiteen ja elämän. Vaatimus taiteen arkipäiväistämisestä ja arkipäivän taiteellistamisesta sekä taiteen yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta on kirjoitettu auki jo futurismin ensimmäisessä manifestissa v. 1909, ja se kulminoitui lopulta liikkeen politisoitumiseen ja futuristisen poliittisen puolueen muodostamiseen v. 1918.

Näillä premisseillä käsittelen esitelmässäni futuristien ”yhteiskunnallispoliittista” estetiikkaa, liikkeen politiikkaa ja sen suhdetta valtapolitiikkaan vuosina 1909-1944. Mietin myös niitä syitä, jotka johtivat futuristisen taiteen ja taiteilijoiden politisoitumiseen. Fortunato Deperon (1892-1960) mosaiikin ”Arti e mestieri” (taiteet ja ammatit, v. 1942, EUR, Rooma) kautta pohdiskelen poleemisesti esteettisen radikalismin rajoja ja taiteellista opportunismia.

Timo Kaitaro:

Surrealismi ja taiteen poliittisuus: avantgarden utopian paradoksit

Taiteen autonomisoitumisen pääteasema Art pour art –ideologia oli vastareaktio politiikalle tai moraalille alistetulle taiteelle. Théophile Gautier korosti taiteen hyödyttömyyttä ja irrallisuutta kaikista käytännöllisistä intresseistä.  Mutta juuri tämä irtautuminen hyödystä muodosti tällaisen taiteen utooppisen potentiaalinen. Peter Bürger osuu mielestäni oikeaan nähdessään historialliset avantgardeliikkeet eräänlaisena vastareaktiona tai dialektisena jatkeena taiteelle taiteen vuoksi. Viimeksi mainittuun sisältyi nimittäin ongelmallisesti taiteen jääminen muusta yhteiskunnallisesta todellisuudesta erilliseksi ja hampaattomaksi saarekkeeksi. Surrealistien ajatus ”toteuttaa runoutta käytännössä” sisältää näin väistämättä myös poliittisen utopian, joka paradoksaalisesti perustui samalla taiteen autonomiaan ja vapauteen. Tämä paradoksi nousi selkeästi esiin kun belgialainen surrealisti Paul Nougé kieltäytyi vuonna 1932 allekirjoittamasta surrealistien affaire Aragonin yhteydessä kirjoitettua adressia, joissa Aragonin eksplisiittisen poliittista runoa puolusteltiin oikeustoimia vastaan vetoamalla runouden kielen erityisyyteen. Tekstissään La misère de la poésie Breton vetosi taiteen historiallisesti saavutettuun  autonomiaan puolustaessaan Aragonin politiikan välineeksi alistettua runoa. Trotskin kanssa 1938 kirjoittamassaan manifestissa vallankumouksellisen taiteen puolesta Breton jatkoi taiteen autonomian ja vapauden puolustamista, vastoin kommunistien yrityksiä alistaa taide politiikalle. Taiteen autonomia, jonka utooppinen ulottuvuus olisi menetetty kommunistisen puolueen ohjelmille alistuttaessa, sai surrealistit etääntymään kommunismista jo ennen stalinismin valtaan nousua. Tämä irtaantuminen saattoi sen lopulta poliittiseen marginaaliin (troskilaisuus, anarkismi). Utopian viimeiset kipinät paloivat loppuun vuonna 1968, jolloin surrealistiset iskulauseet kiersivät katuja hieman ennen liikkeen lopullista hiipumista. Surrealismin politiikka ei kuitenkaan ollut pelkkää utopiaa, vaan se johti myös lukuisiin konkreettisiin ja ajankohtaisiin poliittisiin kannanottoihin, tavalla joka oli poikkeuksellista taiteen piiristä nousevien liikkeiden joukossa.

Sirkka Knuuttila:

Poliittisesta kollaasista kokijan vapauteen: Friederike Mayröckerin runokieli avantgardistisena ongelmana

Wieniläinen Friederike Mayröcker (s. 1924) on yksi saksankielisen kokeellisen runouden keskeisistä kehittäjistä 1900-luvun jälkipuoliskolla ja tämän vuosituhannen alussa. Hän aloitti sodan jälkeen Wienin ryhmän konkretistien piirissä saaden vaikutteita dadasta ja surrealismista. 1960-luvulla hän riuhtaisi itsensä irti naiivista kielikäsityksestä ja kirjoitti poliittista kollaasia kymmenisen vuotta ironisoiden sodankäyntiä, diktaattoreja ja ihmisten automaattisuutta.

Pääosa Mayröckerin tuotannosta on kuitenkin muotoutunut poliittisen vaiheen jälkeen. Hänen runokielestään on tullut vähitellen sisäistä tekstienvälistä puhetta, jonka tärkein lähtökohta on kokemisen vapaus. Esitelmässäni tarkastelen tätä kypsää tyyliä, jolle on ominaista tunnevoima, ruumiillinen läsnäolo ja vastavuoroisuus kanssaihmisten ja toisten taiteentekijöiden kanssa. Kysyn, missä piilee Mayröckerin verevän runokielen poliittisuus nykypäivän maailmassa, varsinkin kun hän itse väittää tekevänsä taidetta taiteen vuoksi. Häntä on myös moitittu hermeettisyydestä, vaikka hänen runoutensa ylistää avoimesti luontoa ja tekee kunniaa vähäosaisille.

Aleksi Lohtaja:

Avantgarde, kulttuuripolitiikka ja (taide)työn prekarisaatio

Taiteellisen työn luonne ja yhteiskunnallinen asema ovat eräitä kulttuuripolitiikan tutkimuksen ydinkysymyksiä. Monet kulttuuripolitiikan tutkijat ovat niin sanotun immateriaalisen työn teoriasta lainatuin käsittein esittäneet, että juuri taiteellisen työn käytäntöjen tutkiminen on avainasemassa myös laajemmin, mikäli haluamme ymmärtää esimerkiksi prekarisaation kaltaisia kehityskulkuja. Vaikka havainto on tärkeä, niin toisaalta immateriaalisen työn teoriaa ja sen hyödyntämistä taidetyön tutkimisessa on viime vuosina myös kritisoitu. Vaikka sitä kehittäneet teoreetikot ovat onnistuneet osoittamaan monien jälkiteolliselle tuotannolle tyypillisten ammattien, kulttuuri- ja taidetyö mukaan lukien, kasvavan prekaarisuuden, niin samanaikaisesti immateriaalisen työn teoriasta ponnistavat tulkinnat ovat paradoksaalisesti luoneet myös uudenlaisia rajalinjoja ’taidetyöläisten’ ja ’perinteisten’ työläisten välille. Siksi esimerkiksi avantgarden tutkija John Roberts on esittänyt, että immateriaalisen työn sijaan taiteilijan työn yhteiskunnallista asemaa käsittelevissä keskusteluissa tulisi kääntyä pikemminkin avantgarden tradition pariin.

Voiko klassisen avantgarden käsittein avulla todella ymmärtää parhaiten, mistä prekarisoituneessa taiteilijan työssä on nykyisin kysymys? Esitelmäni tavoitteena on kysyä, missä määrin avantgarden relevanssi ja sen poliittinen aspekti voidaan ymmärtää kritiikkinä immateriaalisen työn teoriaa kohtaan. Avantgarden traditiosta ei tietenkään löydy suoria vastauksia immateriaalisen työn ongelmakohtiin, mutta historiallisesti se antaa kenties esimerkkejä siitä mitä taiteilijuuden erityisaseman rakentava ja uutta luova ylittäminen voisi tarkoittaa. Avantgarden voi siten kenties edelleen sadan vuoden takaisten keskustelujen tavoin ymmärtää työn, tuotannon ja pääoman valtasuhteen kritiikkinä, jossa erityishuomio tietenkin on taidetyössä, mutta joka samanaikaisesti pyrkii tästä erityisyydestä eroon.

Esitän, että avantgarden uusi tuleminen suhteessa immateriaaliseen työhön kiteytyy kahteen historialliseen huomautukseen. 1900-luvun alun avantgarden eräs tärkeä tavoite oli kehittää ensinnäkin uudenlaista luokkasolidaarisuutta määrittelemällä taiteellisen ja ei-taiteellisen työn välinen suhde (ei siis ainoastaan taiteellinen työ) uudella tavalla. Toiseksi lukuisat historialliset avantgardeliikkeet voidaan ymmärtää pyrkimyksenä tehdä sekä esteettisellä että poliittisella tasolla käsitteellistä työtä yhteiskunnallisen tuotantomallin ymmärtämisen (mistä arvo muodostuu jne.) ohella ensisijaisesti sen ylittämiseksi.

Helena Sederholm:

Nykytaiteen avantgarde dissensuksen ytimessä

Voidaan väittää, että yhteiskunnallisia epäkohtia osoittava poliittinen taide vakuuttaa vain ne, jotka ovat jo vakuuttuneita ja joilla on jo valmiiksi huono omatunto siitä, etteivät he tee tarpeeksi asioiden eteen.

Nykytaiteessa poliittisuus on muodikasta; viime vuosina on tehty ja nähty paljon kantaaottavaa taidetta. Useimmat teoksista uusintavat kriittisen kollaasin strategiaa ja jokainen teos on varmasti yksittäin tärkeä ja vaikuttava, mutta monet nykytaiteen esittämisinstituutiot, etenkin Documentan ja Venetsian biennaalin kaltaiset suurnäyttelyt, tukahduttavat potentiaalisen vastarinnan kannanottojen kakofoniaan. Poliittisessa nykytaiteessa kysymys on konsensuksesta, jossa ikiaikainen oikeus asettuu ainaista pahuutta vastaan. Jacques Rancièren mukaan tämä usko yhteisön kykyyn eheytyä luomalla uusia sosiaalisia yhteyksiä – nykyinen eettinen diskurssi – vaikuttaa enemmänkin uusien vallan muotojen kruunaamiselta, sillä konsensus ei salli asettumista tämän eettisen diskurssin ulkopuolelle.

Onko ulkopuolelle mahdollista asettuakaan? Ehdotan muutamia nykytaide-esimerkkejä, jotka toimivat konsensuksen sijasta paremminkin dissensuksena – siten kuin Rancière sen määrittelee.

Sami Sjöberg:

Tiede politiikaksi: parasurrealistien Inquisitions-lehti

1930-luvun alkupuoliskolla surrealistisen liikkeen oli jättänyt joukko taiteilijoita ja kirjailijoita, joiden lähdön syyt liittyivät useimmiten poliittiseen vakaumukseen tai surrealistien esteettisiin käsityksiin taiteen asemasta ja vaikutusmahdollisuuksista. Nämä ”parasurrealistit” julkaisivat vuonna 1936 Inquisitions-nimisen lehden, jonka toimituskuntaan kuuluivat Tristan Tzara, Roger Caillois, Louis Aragon ja Jules Monnerot. Ryhmä oli kiinnostunut niin sanotusta uudesta fysiikasta, kuten kvanttimekaniikasta. Tzaran mielestä luonnontieteet olivat kirineet humanististen alojen edelle, minkä johdosta hän halusi soveltaa matemaattisten tieteiden tarkkuutta ja yleispätevyyttä luodakseen uusia ajattelun tapoja – tässä pyrkimyksessä myös runoilijalla oli tehtävä. Caillois puolestaan piti tiedettä yhteiskuntaa koossapitävänä voimana ja katsoi tieteentekijän omaksuneen runoilijan aseman modernissa yhteiskunnassa. Heidän yhteinen tavoitteensa oli tieteen ja affektin saattaminen yhteen. Inquisitions ei ole taiteellinen julkaisu, vaan osoitan sen avantgardistisuuden juontuvan tavasta, jolla ryhmä pyrki huomioimaan uusien ajattelutapojen hahmottamisessa sen, minkä tiede yleensä sulkeistaa oman tarkastelunsa ulkopuolelle. Esitän myös, että lehden kirjoittajien tavoittelema ajattelutapojen muutos edellytti ajattelun syvärakenteiden tuntemusta. Nämä pyrkimykset vaikuttivat lehden sisältöön ja sen vuoksi Inquisitions sijoittuu pikemminkin tieteen kuin taiteen poliittiseen marginaaliin.

Iida Turpeinen:

Runoutta ihmisen jälkeen: Christian Bökin The Xenotextposthumanistisena kirjallisuutena

Kokeellisen kirjallisuuden traditiosta löytyy huomattava määrä kaunokirjallisuuden ja luonnontieteen välistä suhdetta tarkastelevia teoksia aina Oulipon matemaattispoeettisista kokeiluista Eduardo Kacin biorunouteen. Kanadalaisen runoilija Christian Bökin The Xenotext asettuu osaksi kirjallisuuden ja luonnontieteen suhdetta tutkivaa kokeellisen kirjallisuuden jatkumoa. Se on yhtäaikaisesti sekä runoteos, että tiedeprojekti, jonka tavoitteena on tallettaa runoutta bakteerien perimään ja käyttää bakteereja runouden kirjoittamisen välineenä. The Xenotextin viitekehyksen muodostaa ihmiskunnan selviytymismahdollisuuksia uhkaava ympäristötuho, joka pakottaa tiedostamaan ihmiskeskeisten tietokäsitysten ekologisen kestämättömyyden. Tätä taustaa vasten projekti kysyy, minkälaista voisi olla postinhimillinen runous, jossa lajimme olemassaolon keston ylittävän runoteoksen tekijänä ja vastaanottajana olisi jokin muu kuin ihminen. Ottamalla lähtökohdakseen spekulatiivisen skenaarion ihmistä seuraavasta aikakaudesta The Xenotext asettuu osaksi posthumanistista kriittisen ja eettisen uudellenjärjestelyn projektia. Luomalla geenimuunneltuja olentoja kaunokirjallisia päämääriä varten, The Xenotext problematisoi sekä luonnon ja kulttuurin että kaunokirjallisuuden ja luonnontieteen välisiä erotteluita ja ottaa osaa postuhumanistiseen fantasiointiin muuntelun ja kehittelyn mahdollisuuksilla. Teos tutkii ei-ihmiskeskeisen kirjallisuuden mahdollisuuksia, mutta herättää samalla kysymyksen siitä, voiko kieleen perustuva runous välttää implisiittistä oletusta ihmisen erityisyydestä.

(26.3.2018)

FAM seminaari: Avantgarde ja politiikka 26.4. 2018

Suomen avantgarden ja modernismin seura (Finnish Association of Modernism and Avant-garde) järjestää toisen kotimaisen seminaarin ja paneelin aiheesta ’Avantgarde ja politiikka’ 26.4. 2018 Helsingissä Töölön kirjaston Mika Waltari salissa.

Seminaari keskittyy avantgardistisen taiteen ja edistykselliseen politiikan suhteeseen sekä historiallisten esimerkkien että nykytaiteen kautta. Seminaarissa pohditaan mm. mitä annettavaa teknisesti edistyneellä taiteella on politiikalle? Voiko prekarisoinut taiteilijan työ olla yhteiskunnallisesti merkittävää? Onko posthumanistinen taide seuraavaa avantgardea? Onko poliittinen aktivismi avantgardea?

Ohjelma

10.00 Avaus

10.15 Tomi Huttunen: Vallankumouksen kuolema: venäläisen avantgarden ja politiikan vuoropuhelu

11.00 Marja Härmänmaa: Futurismi ja politiikka, eli erään avantgardismin kehitys antagonismista konformismiin

11.30 Timo Kaitaro: Surrealismi ja taiteen poliittisuus: avantgarden utopian paradoksit

12.00 Kahvi

12.15 Sami Sjöberg: Tiede politiikaksi: parasurrealistien Inquisitions-lehti

12.45 Iida Turpeinen: Runoutta ihmisen jälkeen: Christian Bökin The Xenotext posthumanistisena kirjallisuutena

13.15 Aleksi Lohtaja: Avantgarde, kulttuuripolitiikka ja (taide)työn prekarisaatio

13.45 Lounas

14.45 Sirkka Knuuttila: Poliittisesta kollaasista kokijan vapauteen: Friederike Mayröckerin runokieli avantgardistisena ongelmana

15.15 Minna Henriksson: Epäpoliittinen poliittinen abstrakti documentassa

15.45 Helena Sederholm: Nykytaiteen avantgarde dissensuksen ytimessä

16.15 Kahvi

16.30 – 18.00 Paneeli: Avantgardistisen taiteen ja politiikan liitto – turha utopia? Osallistujat: Riikka Haapalainen, Vesa Haapala, Minna Henriksson, Kalle Lampela ja Jyrki Siukonen

18.00 Päätös

Seminaariin voivat osallistua kaikki kiinnostuneet.

(2.3.2018)

Kutsu Avantgarde ja politiikka -seminaariin 26. 4. 2108

Ehdotusten jättämisaikaa pidennetty 15.3. 2018 saakka

Suomen avantgarden ja modernismin seura (Finnish Association of Modernism and Avant-garde, FAM ) järjestää 2. kotimaisen seminaarin ja paneelin aiheesta ’Avantgarde ja politiikka’ Töölön kirjastossa 26.4. 2018.

Avantgarden suhde poliittisuuteen on moninainen ja muuttuva asia, joka vaatii uutta tarkastelua. Seminaari paneutuu seuraaviin teemoihin:

(1) Tutkimuksen ja median valtavirta tapaa sivuuttaa avantgardetaiteen yhteiskunnalliset ja ideologiset haasteet, jolloin avantgardea pidetään vain ’outona’ ja ’kummallisena’. Seminaarissa kysytään, miten itse avantgarden käsite vaikuttaa historian kirjoitukseen ja mitä siitä seuraa taiteelliselle toiminnalle.

(2) Perinteisen yhteiskuntapoliittisen näkökulman rinnalle avantgardetaiteessa on noussut esiin muita politiikkoja kuten sukupuoleen, vähemmistöjen oikeuksiin, ilmastonmuutokseen ja kieleen liittyvät kysymykset. Seminaari kartoittaa, mitä muotoja nämä uudet politiikat saavat kuva- ja esitystaiteissa tai kirjallisuudessa.

(3) Avantgardea on tutkittu yksipuolisesti länsieurooppalaisessa ja amerikkalaisessa viitekehyksessä. Seminaarissa kysytään, miten (Neuvosto)-Venäjän tai Itä-Euroopan avantgarde sijoittuvat avantgarden ylikansalliseen kenttään? Mikä on Suomen asema avantgarden kentässä?

Seminaariin sopivia aiheita voivat olla esim.:

Avantgarde yhteiskunnallisena utopiana vs. avantgarde kulttuurisena kapinana

Taiteen autonomia vs. yhteiskunnallisuus

Avantgarde ja sukupuoli / vähemmistöt

Avantgarde, biopolitiikka ja ympäristöpolitiikka

Avantgarde ja kielen poliittisuus

Avantgarde ja kansallinen ideologia

Avantgardetaiteen käyttö poliittisen ideologian propagoimisessa

Aiheista kiinnostuneita pyydetään tekemään ehdotuksensa esityksiksi lähettämällä 150 -200 sanan pituisen abstraktin 15. 3. 2018 mennessä osoitteeseen finnishavantgarde@gmail.com Seminaarin esitelmien julkaisusta päättää järjestelytoimikunta.

5.1.2018

SUOMEN AVANTGARDEN JA MODERNISMIN SEURA PERUSTETTU

Suomen avantgarden ja modernsimin seura ( Finnish Associaton for Modernism and Avant-garde) perustamiskokous pidettiin 3.1. 2018 Helsingissä.

Seuran tarkoituksena on avantgarden ja modernismin tuntemuksen ja tutkimuksen edistäminen Suomessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura järjestää kotimaisia ja kansainvälisiä seminaareja, tiedotus-, julkaisu-, verkottumis-, tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja julkaisee kirjallisuutta sekä ylläpitää internetissä ilmestyvää sivustoa Finnish Avantgarde and Modernism Network.

Seuran vuoden 2018 hallitukseen valittiin Irmeli Hautamäki (pj), Sami Sjöberg (varapj), sekä Helena Sederholm, Marja Härmänmaa ja Teemu Ikonen. Seuran sihteeri on Erika Laamanen.

6. kansianvälinen EAM konferenssi avantgarden ja modernismin suhteesta realismiin järjestetään Münsterissä Saksassa 5 -7 syyskuuta 2018.

Yhtenä keynote puhujana ei-niin-avantgardstina tunnettu T.J. Clarck (Berkeley/Lontoo)

Ehdotuksia esitelmiksi voi tehdä 15 helmikuuta 2018 mennessä.

6th International Conference of the EAM (The European Network of Avant-garde and Modernism Studies): Realism(s) of the Avant-Garde and Modernism

Münster, Germany, 5-7 September 2018

The avant-gardes of the 20th century defined themselves, and are defined by us, essentially by their relations to various concepts of realism.

(1) Mostly, they distinguish themselves eagerly from the realisms of the 19th-century.
(2) Nevertheless, they often claim some kind of truth or higher realism – super-realism – for themselves, claiming to have access to some primary reality that cannot be presented in traditional arts.
(3) These super-realisms are in turn challenged by movements such as New Objectivity, Magic Realism, or different varieties of political popular art, which in their turn claim to be more realistic than the supposedly outmoded avant-gardes.
(4) Even the neo-avant-gardes and other movements from the second half of the 20th century to the present day have to deal with concurrent varieties of ‘realism‘ (just think of Mario Amaya calling Pop ‘the New Super Realism’).

Our conference will discuss the different concepts of realism formulated by and against the avant-gardes and the different relations to reality generated in arts and media. ‘Realism’, in this respect, may refer to techniques (‘prijom’) as well as discourses, the representation of (e.g. scientific or esoteric) knowledge, but also to political ideologies or practical applications.

Keynote speakers include Timothy J. Clark (Berkeley/London) and Helmut Lethen (Vienna/Linz).

We welcome contributions across all areas of avant-garde and modernist activity: art, literature, music, architecture, film, artistic and social movements, lifestyle, television, fashion, drama, performance, activism, design and technology.

CLOSING DATE 15 FEBRUARY

Please see website for details: http://www.uni-muenster.de/Kulturpoetik/eamconference

————————————————————————————————————–

————————————————————————————————————————
Sixième congrès de l’EAM (Le Réseau européen de recherche sur l’avant-garde et le modernisme) :
Réalismes de l’avant-garde.

Münster, Allemagne, 5-7 septembre 2018.

Les avant-gardes dites « historiques » se sont définies, et sont définies par nous, essentiellement en relation au réalisme dans ses différentes formes.
(1) Elles se distinguent tout d’abord des réalismes du 19e siècle.
(2) Cependant, elles défendent souvent une sorte de (sur-)réalisme « véritable », prétendant avoir accès à une réalité primaire qui ne pourrait pas être présentée dans les arts traditionnels.
(3) Ces super-réalismes sont à leur tour contestés par d’autres mouvements comme la Nouvelle objectivité ou le Réalisme magique ou par des courants de l’art populaire qui prétendent à leur tour d’être plus « réalistes » que les avant-gardes « désuètes ».
(4) Même les néo-avant-gardes et les autres mouvements de la deuxième moitié du 20e siècle au présent doivent négocier avec des conceptions du « réalisme » concurrentes (qu’on pense ici à Mario Amaya qui a qualifié la musique pop de « nouveau super-réalisme ».

Notre congrès examinera les différentes conceptions de réalisme formulées par et contre les avant-gardes, et la multiplicité des approches au réel générées par les arts et les medias. « Réalisme » dans ce contexte peux signifier les techniques (« prijom »), les discours, la représentation de savoir (e.g. scientifique ou ésotérique), ainsi que les idéologies politiques ou les applications pratiques.

Nous invitons des propositions dans tous les domaines de l’activité moderniste ou de l’avant-garde : l’art, la littérature, la musique, l’architecture, les mouvements artistiques ou sociaux, la mode et le mode de vie, la télévision, le théâtre, la performance, l’activisme, le design et la technologie.

LES PROPOSITIONS DEVRONT PARVENIR AVANT LE 15 FEVRIER 2018

Plus d’information sera disponible sur le site du congrès :
https://www.uni-muenster.de/Kulturpoetik/eamconference.

Les langues officielles du congrès sont l’anglais, le français et l’allemand.

Avantgarde ja politiikka seminaari   26. 4. 2018

FAM (Finnish Avantgarde and Modernism) verkosto jatkaa kotimaisia avantgarde-seminaareja ja seuraavan seminaarin aiheena on ’Avantgarde ja politiikka’. Se järjestetään keväällä 2018 Töölön kirjastossa. Tällä kertaa seminaarista tiedotetaan aiempaa laajemmin ja aineisto myös julkaistaan. ntamo –kustantamo on ilmaissut alustavan kiinnostuksensa aiheeseen. Tilaisuuden järjestelyjä ja julkaisun toimitustyötä varten haettiin apurahaa Alfred Kordelinin säätiöltä.

Tarkempi kutsu esitelmiä varten esitetään tammikuussa 2018.

Avantgarde tänään –seminaari ohjelma ja abstraktit 

Aika: 20. 4. 2017 klo 10.00 – 17.00

Paikka: Töölön kirjasto Waltari sali

Järjestäjä: FAM Finnish Avant-garde and Modernim network

Ohjelma:

10.00 Avaus ja tervetuloa

10.10 Riikka Stewen: Avantgarde arkistona: Suihkulähteen tarinat

10.40 Essi Syrén: Kielen destruktio Hugo Ballin äänirunoissa

11.10 Markku Eskelinen: Ihmiskokeita ja avantgardea, Mahdollisen kirjallisuuden seura

11.40 Lounas

12.30. Tytti Rantanen: Tukehduttava kulttuuri? Pariisilaisälymystön provosoivat puheenvuorot 1960-luvun maisemassa

13.00. Asko Mäkelä: Avantgarde Vanhalla 1965 – 1988

13.30 Tauko

14.00 Helena Sederholm: Biotaide eli avantgardistinen unelma taiteen ja elämän yhdistämisestä posthumanismin aikakaudella

14.30 Esa Kirkkopelto: Taiteen fakta? Taiteellinen tutkimus ja avantgarde

15.00 Sezgin Boynik: Remembering as Future: The actualization of avant-garde

15.20 Tauko

15.30 Paneeli: Annette Arlander, Teemu Ikonen, Timo Kaitaro, Hanna Johansson, Petteri Enroth, Helena Sederholm, Irmeli Hautamäki: Avantgarde: tulevaisuuden menneisyys eli mitä avantgarde, modernismi, postmodernismi, postavantgarde ja naykytaide merkitsevät tänään?

17.00 Päätös

Illallinen ja jatkokeskustelu : Korjaamo ravintola

Lounas ja illallinen ovat omakustanteisia

 Abstraktit

 Riikka Stewen: Avantgarde arkistona: Suihkulähteen tarinat

1900-luvun modernistisen avantgarden motivoiva alkutarina keskittyy Marcel Duchampin Suihkulähde -teoksen historiaan. Miten ymmärrykseemme avantgarden merkityksestä ja etiikasta vaikuttaa se, millaisena Suihkulähteen tarina kerrotaan? Tarinasta ja tapahtumakulusta on lukemattomia eri versioita, vaikkakin yleisimmin se kerrotaan yksinkertaisesti korostaen sitä kuinka Duchampin R. Mutt -salanimellä näyttelyyn jättämä teos hylättiin. Tässä muodossa tarina legitimoi institutionaalisen taiteen teorian. Entä jos kerromme tarinan toisella tavoin? Jos korostamme kollektiivista tarinaa? Tai jos kerromme tarina unohdetun Elsa Freytag von Loringhovenin näkökulmasta? Mitä silloin muuttuu? Kuinka radikaali tuo sadan vuoden takainen teos/tapahtuma oikeastaan oli? Mikä siinä oli radikaalia? Tai oliko tapahtumalla itsessään muuta merkitystä kuin tarina, joka siitä kerrotaan? Jacques Rancièren fiktion teorian lävitse tarkasteltuna puheenvuorossa kysytään myös, mikä Suihkulähteen tarinassa on politiikkaa, mikä taidetta.

Essi Syrén: Kielen destruktio Hugo Ballin äänirunoissa

Hugo Ball tunnetaan ensisijaisesti Cabaret Voltairen perustajana, joka esiintyi kesällä 1916 pahvista tehdyssä piispanpuvussaan resitoiden äänirunoa gadji beri bimba. Dada oli kuitenkin varsin lyhyt vaihe Ballin elämässä ja taiteellisella uralla, joka ylsi ekspressionistisesta teatterista 1920-luvun katolilaiseen elämäntapaan. Esitelmäni käsittelee kielen destruktiota Hugo Ballin äänirunoissa Cabaret Voltairessa. Ballin äänirunot ja kirjoitukset kielestä liittyvät läheisesti hänen pohdintoihinsa modernin ajan kriisistä, johon hän pyrki löytämään ratkaisun varhaisessa taiteellisessa toiminnassaan, poliittisissa artikkeleissaan sekä lopulta katolilaista maailmankuvaa puolustavissa teoksissaan Zur Kritik der deutschen Intelligenz (1919), Byzantinisches Christentum (1923) ja Die Folgen der Reformation (1924).

Markku Eskelinen: Ihmiskokeita ja avantgardea

Esitykseni käsittelee Ihmiskokeita eli Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran 14 kirjoittajan (Jaakko Yli-Juonikas, Sinikka Vuola, Taneli Viljanen, Jarkko Tontti, Jari Tammi, Harry Salmenniemi, Marjo Niemi, Maria Matinmikko, Laura Lindstedt, Tiina Käkelä-Puumala, Martti-Tapio Kuuskoski, Juri Joensuu, Anna Helle ja Markku Eskelinen) ja kahdeksan graafisen suunnittelijan toteuttamaa ja vuonna 2016 julkaisemaa 15-osaista ja 4200-sivuista proseduraalista kollektiiviromaania, joka yhdistelee mm. ergodisuuden, kombinatorisuuden, postmodernismin, proosarunon, yhteiskirjoittamisen, proseduraalisuuden ja visuaalisen proosan perinteitä, ja Ihmiskokeiden suhdetta siihen mikä on tai voisi 2000-luvulla olla avantgardistista kirjallisuutta.

Tytti Rantanen: Tukehduttava kulttuuri? Pariisilaisälymystön provosoivat puheenvuorot 1960-luvun maisemassa

Esitelmäni keskipisteenä on Marguerite Durasin, Jacques Rivetten ja Jean Narbonin Les cahiers du cinémassa 1969 julkaistu keskustelu kulttuurista minkä ohella käsittely yltää myös Jean Dubuffet’n pamflettiin Asphyxiante culture sekä Mustafa Khayatin tekstiin De la misère en milieu étudiant. Alustuksessa kyseenalaistetaan, minkälainen liikkumavara kuvatun kaltaiseen asemointiin jää – sivistyksen haastajina kaikki kirjoittajat ovat kuitenkin itse osa (korkea)kulttuuria.

Asko Mäkelä: Avantgarde Vanhalla 1965 – 1988

Esitelmä käsittelee Vanhalla ylioppilastalolla tehtyä kulttuuritoimintaa. Esittelen miten avantgarde vaikutti siellä eri taidemuotojen kehitykseen laajemminkin Suomessa ja kuinka suomalainen avantgarde levisi Vanhalta muuallekin nykymusiikkiin, nykytanssiin ja esitystaiteeseen luoden esimerkiksi installaatioiden ja videotaiteen oraita ja avantgarden asemaa niissä. Pohdin myös taiteen rahoitusta ja avantgarden suhdetta niihin.

Helena Sederholm: Biotaide eli avantgardistinen unelma taiteen ja elämän yhdistämisestä posthumanismin aikakaudella

Taiteen ja elämän yhdistäminen on ollut yksi 20. vuosituhannen avantgarden tavoitteita. Reaaliaikaiset taiteen ja elämän kohtaamiset olivat merkityksellisiä toteutettiinpa niitä kollaaseina tai performansseina. Uudella vuosituhannella taiteilijat toteuttavat taiteen ja elämän yhdistämistavoitetta ehkä vielä kirjaimellisemmin biologisessa taiteessa.   Molekulaarinen ja transgeeninen biotaide on taidemuoto, jossa elämää käytetään taiteen mediumina hyvin eri tavalla kuin aikaisemmissa avantgardetaidemuodoissa. Kyse on biomateriaalien saattamisesta tiettyyn muotoon tai käyttäytymiseen. Avantgardistista on leikittely tieteen tulosten tai menetelmien kanssa, esimerkiksi bioteknologian välineiden ja prosessien epätavanomainen ja kumouksellinen käyttö. Biotaiteessa tuotetaan uusia eläviä organismeja tai muunnellaan olemassa olevia. Esityksessäni pohdin, miten ne näyttäytyvät avantgarden trans- ja posthumanististen dystopioiden toteuttajina?

Esa Kirkkopelto: Taiteen fakta? Taiteellinen tutkimus ja avantgarde

Esitelmässäni luonnostelen perusteita oletukselle, jonka mukaan akateemisten taiteen jatkotutkintojen sekä taideyliopistoissa tehtävän tutkimuksen, eli taiteellisen tutkimuksen, voidaan katsoa jatkavan avantgarden pyrkimyksiä ja edistävän sen poliittisia, kasvatuksellisia ja filosofisia päämääriä. Millä tavalla avantgarden anti-institutionaalisuus asettuu suhteessa korkeamman taidekoulutuksen tarjoamiin uusiin institutionaalisiin mahdollisuuksiin? Onko kysymys taktisesta aselevosta vai läpikotaisesta murroksesta taiteiden ja taiteilijoiden yhteiskunnallisessa ja episteemisessä asemassa? Entä mitä taidekritiikille on tapahtumassa tässä asetelmassa? Käytän käytännön esimerkkinä kysymystä kompositiosta taiteen modernismin läpikäyvänä ja taiteiden välisenä ongelma-alueena.

Sezgin Boynik : Actualization of avant-garde

Rab-Rab Press will publish a dozen of books and articles in the journal that is directly engaged with the historical avant-garde and conceptual or structuralist/materialist art practices from the sixties and the seventies. This requires a theory of actualisation. We are not intending to propose any ’objective’ narrative on historical past. Thus the (subjective) moments that I want to actualise are historical episodes, which shatter the existing narratives, such as the October revolution, the free jazz performance, the wild strikes, declaration of the will of the people and Mustapha Khayati. Actualisation is not linked with history, or with the past, but with the question of what is contemporary. Hence, how could one make use of the ’contemporary’ without linking it with the objectives of capitalist realism of today? By actualising something that took place 100 years ago, I want to demonstrate that these episodes are still contemporary to us.

 

Avant-garde Today –

Call to a Seminar and Panel in April 2017

The Avant-garde art movements, which emerged in Europe a century ago, have imprinted the 20^th century art irrevocably. Historian Eric Hobsbawm has called the 20^th century the age of extremes and its art avant-garde. What will be the forms of avant-garde art in the 21^st century? We invite researchers and artists to discuss and debate what avant-garde means today.

The challenge of avant-garde and modernism has been responded enthusiastically in Europe and the United States. As a subject of research avant-garde exceeds not only nationalities but also the genres of different arts. Ruptures, discontinuities, starting from the scratch, anti-authoritarianism, innovativeness and searching toward the latest technological and scientific achievements have been avant-garde. The union of life and art and spiritual and cultural liberation have been the social ends of avant-garde. While our understanding of the historical avant-garde has improved, do we recognize, what are the characteristics of avant-garde today?

FAM – Finnish Avant-garde and Modernism –network – organizes a seminar and panel of the subject Avant-garde Today in Töölö Library on April 20^th 2017. Our aim is to gather scholars and artists to a casual, non-academic seminar to introduce their research- and art projects related to avant-garde.

The meeting also contains a panel wherein researchers from different fields tackle what do the concepts modernism, avant-garde, post-modernism and neo-avant-garde mean and why they are needed today. The panelists are Annette Arlander, Petteri Enroth, Teemu Ikonen, Hanna Johansson, and Timo Kaitaro.

We friendly ask artists and researchers to make proposals of presentations till the March 15^th 2017. The presentations should not be longer than 25 minutes. Be so kind and tell the title of your presentation and describe it with 100 words to marjaharmanmaa[at)gmail.com or sami.sjoberg(at)helsinki.fi.

Kutsu seminaariin huhtikuussa 2017

Avantgarde tänään

See in English below

Avantgardististen taideliikkeiden synnystä Euroopassa on kulunut jo lähes vuosisata ja ne ovat jättäneet lähtemättömän jälkensä koko 20. vuosisadan taiteeseen. Historioitsija Eric Hobsbawmin sanoin 20. vuosisata oli mullistuksen vuosisata ja sen taide oli avantgardistista. Jatkuuko avantgarde myös 21. vuosisadalla ja millaisia muotoja se saa? Kutsumme avantgarden tutkijoita ja taiteilijoita keskustelemaan ja väittelemään sitä mitä avantgarde merkitsee tänään.

Avantgarden ja modernismin haaste on 2000-luvulla otettu laajasti vastaan tutkijoiden keskuudessa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimusaiheena avantgarde ylittää paitsi kansallisuuksien myös eri taiteen lajien rajoja. Murrokset, epäjatkuvuudet, uudelleen aloittaminen, antiautoritaarisuus, innovaatiot ja etsiytyminen tieteen ja teknologian uusimpien saavutusten pariin ovat olleet avantgardea. Taiteen ja elämän yhdistäminen, henkinen ja kulttuurinen emansipaatio ovat olleet avantgarden yhteiskunnallisia tavoitteita. Samalla kun ymmärryksemme historiallisesta avantgardesta syvenee, pystymmekö huomamaan mitä muotoja avantgarden saa tänään?

FAM – Finnish Avant-garde and Modernism Network – järjestää Töölön kirjastossa huhtikuun 20. 2017 seminaarin ja paneelin aiheesta Avantgarde tänään. Tarkoituksemme on koota yhteen tutkijoita ja taiteilijoita keskustelemaan ja esittelemään omia avantgardeen liittyviä tutkimus- tai taideprojektejaan tähän ei-akateemiseen tapaamiseen joka jatkuu illanvietolla.

Seminaariin kuuluu myös paneeli jossa eri etsitään vastausta kysymykseen mitä käsitteet avantgarde, modernismi, uusavantgarde, postmodernismi merkitsevät ja mihin niitä tarvitaan tänään?  Paneeliin osallistuvat Annette Arlander, Petteri Enroth, Teemu Ikonen, Hanna Johansson, and Timo Kaitaro.

Pyydämme ystävällisesti tekemään ehdotuksia puheenvuoroista ja esityksistä 15.3. 2017 mennessä. Esityksen pituus 25 minuuttia. Ilmoita esityksen otsikko ja kuvaa sen sisältöä noin 100 sanaa osoitteisiin marjaharmanmaa(at)gmail.com tai sami.sjoberg(at)helsinki.fi