Helena Sederholm

Toisinaan sattuma tuo ulottuville kirjan, joka tuntuu selittävän, miten maailma toimii. Minun tapauksessani sattuman välikappaleena toimi taiteen tohtori Bart Vandeput (Bartaku), joka oli vielä tuolloin tohtorikoulutettavani ja joka kommunikoi yhtä sujuvasti aroniamarjojen kuin soveltavan fysiikan lehtorin kanssa syötävien aurinkokennojen teknologiasta ja olemuksesta (https://bartaku.net/).

Yhtenä päivänä tapasin Bartin yliopiston aulassa ja hän heilutteli innoissaan kirjaa, jonka oli ostanut konferenssimatkalla ja jonka hän kertoi mullistaneen hänen maailmankuvansa. Kirja oli italialaisen filosofi Federico Campagnan Technic and Magic: The Reconstruction of Reality (2018). 

Campagnan perusajatus on, että elämme maailmassa, jota hän kutsuu ”tekniseksi”. Sen vastakohtana on ”maaginen”, mikä ei suinkaan tarkoita taianomaista. Pikemminkin molemmat käsitteet ovat Timothy Mortonin kuvaamien hyperobjektien kaltaisia. Campagnan kuvaama ’tekninen’ on abstrakti rihmasto, jossa on pelkkiä positioita, ei asioita tai sisältöjä. Millään ei oikeastaan ole omaa arvoa, vaan kaikki on mitattavissa suhteessa kaikkeen muuhun. Jokaisen yksilön potentiaaliakin mitataan koko ajan. Teknisen hallitsemassa maailmassa kukaan ei tavoita mitään päämäärää, vaan pysyy koko ajan liikkeessä. Ei ole mahdollisuutta pysähtyä asioiden äärelle, vaan on koko ajan tavoiteltava jotakin saavuttamatonta, minkä vuoksi elämme eräänlaisessa tuskastuttavassa kyvyttömyyden tilassa. Teknisen maailman syvin olemus on sen täydellinen instrumentaalisuus. Toimintakulttuuri perustuu kielen absoluuttisuuteen: julkilausuttuihin sopimuksiin, jotka ovat suhteellisia abstraktioita, alati muuttuvia. 

Teknisen maailmassa ei ole sisä- tai ulkopuolta, vain ikuinen tämänhetkisyys. Käynnissä on jatkuva informaation prosessointi. Sen sijaan ’maagisella’ on ydin, joka kuitenkin on jotakin, mikä ei ole kommunikoitavissa ja mitä on mahdoton kielellisesti kuvailla; representaatiotkin ovat vain kaikuja tästä ytimestä. Tämä sanoin kuvaamaton on Campagnan mukaan elämä itse.

Teknisen alueella on jatkuva ”kuvien vallankumous”. Kuvat ovat välineellisiä sikäli, että niiden esittämiä totuuksia voidaan jatkuvasti tulkita uudelleen jättämällä joitakin aspekteja ottamatta huomioon tai yhdistellen niitä uusiin kuviin. Sellaisen estetiikan keskeinen olemistapa on mahdollisuus tehdä jatkuvasti uusia yhdistelmiä. Taideteokset laajentuvat välittömästä materiaalisuudestaan kielelliselle alueelle niin, ettei ole ongelmallista keskustella taiteesta, joka julistautuu ”kriittiseksi” ja esittää esimerkiksi eettisiä kysymyksiä. Sellaisen taiteen ja taiteen tulkinnan tarkoitus on aloittaa yhä uusia ajankohtaisia keskusteluja – mikä on täsmälleen absoluuttiseen kielellisyyteen perustuvan teknisen maailman mukaista. 

Campagnan mukaan mielekäs todellisuus löytyy teknisen ja maagisen välistä, jostakin sieltä, missä kieli kohtaa sanoin kuvaamattoman.

Tässä kohdin minun on huomautettava, että Campagnan filosofia on paljon perustellumpaa, yksityiskohtaisempaa ja nyansoidumpaa kuin on mahdollista lyhyessä tekstissä kertoa. Ja omat tulkintani hänen ajatustensa liittymisestä taiteeseen ovat varmasti liian suoraviivaisia, jopa pakinamaisia. Haluaisin silti eräänlaisena ajatuscroquisina väittää, että antagonistinen avantgarde kuten myös kriittinen ja poliittinen nykytaide ovat lähempänä – elleivät tyystin – teknisen aluetta. Sen sijaan modernismi, joka on nähty myös ainakin kirjallisuudessa jatkeena symbolismille ja jota muiden muassa José Ortega y Gasset väitti vain pienen eliitin pystyvän ymmärtämään, vaatii herkkyyttä aistia materiaalin oma luonne. Materiaali huokuu jonkin pyhän ilmentymää (hierophanic) tai outoa ja määrittelemätöntä. Taiteen eräistä nykyilmiöistä esimerkiksi aseeminen runous – vaikkakin kokeellisuudessaan voidaan lukea avantgardistiseksi – liikkuu abstraktissa sanattomuudessaan maagisen suuntaan.

Modernismissa vallitsee jossain määrin eheyden estetiikka, kun avantgarde puolestaan on korostanut katkonaisuutta ja fragmentaarisuutta. Esimerkkeinä vaikkapa Duchampin ready-madet avantgarde-eleinä. Lueskelin FAMin sivuilta Erika Laamasen kirjoitusta elokuulta 2017 Modernismia ja avantgardea Helsingin yliopistossa, jossa hän kertoo Harri Veivon luennollaan puhuneen avantgarden teoreettisuudesta ja performatiivisuudesta. Veivon mukaan avantgarde pyrki toteuttamaan muutokseen pyrkiviä tekoja, jotka korostavat avantgarden sidonnaisuutta historialliseen tilanteeseensa. Veivo totesi, että ”avantgarde on diagnoosi ja ratkaisuyritys tiettyyn tilanteeseen, ja jos asetetut tavoitteet saavutetaan, tilanne muuttuu toiseksi ja pyrinnöt menettävät merkityksensä”. Mikä paremmin kuvaisikaan teknisen maailmaa.

Maagisen kosmologiasta voisi olla esimerkkinä mainitsemani taiteilija Bartakun pyrkimys löytää aroniamarjoille niiden itsensä olemusta paremmin kuvaava nimi ja muoto (ks. aloituskuva). Taiteilija kertoo marjojen haluavan kutsua itseään nimellä Baroa belaobara niille määritellyn Aronia melanocarpan sijasta. Mutta Bartaku tekee myös yhdessä fyysikon kanssa tieteellistä tutkimusta aroniapigmenttien käyttämisestä aurinkokennoissa. Itse asiassa Bartakun taide ja estetiikka kietoutuu kokonaan aroniamarjojen ominaisuuksien ja niiden sekä aistimellisen että materiaalisen vaikutuksen ympärille. Aronia-tematiikan erilaiset representaatiot luovat todellisuuden, jonka ydin pakenee sanallistamista.

Suhteellisuus ja mittaaminen ovat teknisen aluetta. Sen sijaan lähempänä maagisen aluetta on käsittää, että aronia on biologiaa, mutta samaan aikaan myös jotakin muuta – BerryBabe – mikä ehkä paljastuu, kun se tuodaan taiteen alueelle, jolloin se saa symbolisen muodon ja avautuu mahdollisuus havaita sanoin kuvaamattomia ulottuvuuksia. Teknisen ja maagisen ulottuvuudet eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan Campagnan mukaan molempia tarvitaan todellisuuden hahmottamiseen. Tarvitsemme kieltä ja ilmiasuja voidaksemme toimia ja käsittää, mutta alati kasvava ja liikkeessä oleva teknisen maailman rihmasto luhistuu lopulta sisällyksettömyyteensä, jos vain aloitamme yhtä uusia ajankohtaisia keskusteluja ja tavoittelemme muutosta ilman herkkyyttä aistia meiltä piiloutuvaa, materiaalin ominta luonnetta. 

Lähteet

Campagna, Federico (2018). Technic and Magic. The Reconstruction of Reality. London: Bloomsbury Academic.

Laamanen, Erika (2017). ”Modernismia ja avantgardea Helsingin yliopistossa”. https://finnishavantgardenetwork.com/2017/08/07/modernismia-ja-avantgardea-yliopistossa/ (Haettu 18.5.2022)

Sederholm, Helena (2020). “Bioart, Aesthetic and Ineffable Existence”. Teoksessa Erich Berger, Kasperi Mäki-Reinikka, Kira O’Reilly ja Helena Sederholm (toim.): Art as We Don’t Know It. Espoo: Aalto ARTS Books, s. 248–256.

Vandeput, Bart (2021). Baroa belaobara: berryapple. Espoo: Aalto ARTS Books.