Voiko avantgarde olla poliittisesti korrektia?

Valerie1968

Valie Export 1968.

 

Irmeli Hautamäki

Tällä sivustolla äskettäin ilmestynyt Marja Härmänmaan kirjoitus futuristien keittokirjasta sai aikaan pientä tyrmistystä joissakin lukijoissa. Pahennusta herätti kirjoituksen kohta, jossa kansainvälisille poliitikoille suunnitellulla kuvitteellisella lounaalla 12 –vuotiaan mustan pojan piti ’kutitella naisten jalkapohjia ja nipistellä heitä takamuksista’. Ohjelmanumeron tarkoituksena oli lounaan suunnitelleen Marinettin mukaan saada aikaan hyvää tuulta poliitikoissa ja

”ehkäistä kiusallista hiljaisuutta, joka vieraiden välinen vihamielisyys synnytti; lieventää diplomaattisen muodollisuuden jäykkyyttä; parantaa ratkaisemattomien kansainvälisten ongelmien ja rajakiistojen aiheuttamaa masennusta” jne.

Hyvistä tarkoituksista huolimatta 1930 -luvulla kirjoitettu futuristilounaan konsepti ei herättänyt nykylukijoissa ymmärrystä tai hyväksyntää, mm. siksi että siinä epäkorrektisti kehotettiin nipistelemään naisia takamuksista.

 

***

Mutta voiko avantgarde olla poliittisesti korrektia ja toisaalta, jos se on hyvätapaista, onko sillä poliittista vaikutusta?

Avantgardeen kuuluu tietynlainen subversiivisuus, mikä tarkoittaa instituutioiden arvovallan kiistämistä ja kumoamista. Tällaisella taiteellisella toiminnalla on aina poliittisia päämääriä, vaikkei teos julista niitä ääneen. Avantgarden hohto liittyy usein juuri subversioon, itsestään selvinä pidettyjen ’rajojen ylittämiseen’ tai uhmaamiseen. Tätä tapahtui saksankielisellä alueella 1960-luvulla Fluxus -henkisissä performansseissa, ns. Aktioneissa.

Wienin Aktionisteihin kuuluneen Valie Exportin alias Waltraud Lehnerin performanssit ovat tästä esimerkkinä. Valie Exportin ’taputa ja kosketa -elokuva’ nimisessä performanssissa kadulla liikkuvat miehet voivat kosketella naistaiteilijan rintoja panemalla kätensä laatikkoon, jota tämä piteli edessään. Kuva puhukoon puolestaan. Valie Exportin mukaan hänen taiteensa kritisoi itävaltalaiseen kulttuuriin pesiytynyttä natsistisia asenteita, jotka 60-luvulla asettivat naiset ahtaaseen sukupuolimoraaliin.

Teos toi esiin ja samalla ylitti silloisten naisiin liitettyjen sovinnaisten käytöstapojen ja moraalinormien rajat. On vaikea sanoa, miten feministinen liike Suomessa tai vaikka Yhdysvalloissa suhtautuisi tällaiseen teokseen ja sen tekijään tänään? Luultavasti Valie Exportia pidettäisiin tärähtäneenä ja teko tuomittaisiin naisen hyväksikäyttöä sallivana?

Kuitenkaan ei ole montakaan vuotta siitä, kun nuori suomalainen taideopiskelija Mimosa Pale suoritti vastaavanlaisen performanssin Helsingin kaduilla. Taiteilija veti perässään jättimäistä, pyörillä liikkuvaa teosta nimeltä Mobile Female Monument,

joka esitti naisen sukupuolielintä; sen sisään halukkaat ohikulkijat saivat ryömiä. Teon uhmakkuus sai aikaan pienoisen skandaalin ja siitä kirjoitettiin ja kohuttiin. Teon tai Aktionin yhteyttä avantgardeen tai se sen poliittisiin päämääriin ei tuolloin kuitenkaan pohdittu.

1960-luvun Fluxus -tapahtumat sisälsivät tyypillisesti sopimattomia, epäkorrekteja tai muuten vaan ’moraalittomia’ asioita, jollaisia itseään järkevinä pitävät ihmiset eivät harrasta. Josef Beuysin Aktionit ovat tästä esimerkkinä. Beuys on piehtaroinut rasvassa ja sotkenut paitsi itsensä myös yleisönsä ja esiintymispaikan roiskuttamalla ympäriinsä erilaisia nesteitä. Beuys on lukinnut itsensä ja villin kojootin häkkiin ja uhkaillut kojoottia kepillä. Beuysin Aktioneissa on rikottu monta kunnollista pianoa. Beuys on rikkonut jopa länsimaisen kulttuurin kaikkein pyhintä arvoa, eli tiedettä kritisoimalla sitä julkisesti.

Näennäisestä järjettömyydestä huolimatta Aktionien onnistunut toteuttaminen vaatii huolellista suunnittelua ja päämäärätietoisuutta. Beuysin Aktionit eivät aina onnistuneet,  joskus ne päättyivät nyrkkitappeluun ja poliisin kutsumiseen paikalle. Beuysin Aktionien poliittista merkitystä ei ole helppo tavoittaa. Toisaalta se, että Aktionit tapahtuivat poliittisesti tärkeinä ajankohtina, kuten Hitlerin salamurhayrityksen 20 –vuotispäivänä, antoi tapahtumille epäsuoran poliittisen merkityksen.

Beysin tapauksessa Fluxus Aktionit suuntautuivat usein taideinstituutiota ja perinteistä taidekäsitystä vastaan. 1960-luvun antitaiteella oli yleensä poliittinen tarkoitusperä; taiteen kieltäminen ja korvaaminen antitaiteella oli yhteiskuntakriittinen teko. Tässä Fluxus muistutti sitä edeltänyttä Dada-liikettä.

Pianon hajottaminen tähtäsi taiteen vapauttamiseen; ideana oli kaaosta seuraava vapautumisen kokemus. Eräässäkin performanssissa Beuys täytti pianon kuivilla lehdillä ja kaikenlaisella tavaralla ja ’soitti’ sitä, kunnes se hajosi. Saksalaisille, joille musiikki on merkittävä ja pyhä asia, tällainen on ravisuttavaa.

Taideinstituutiota on nykyisin liiankin helppo kritisoida, eikä Josef Beuysin taiteen merkitys suinkaan rajoittunut siihen. Subversiivisten taidetekojen ohella Beuys perusti lukuisia kansalaisliikkeitä, jotka tähtäsivät esim. luonnonsuojeluun ja idän ja lännen välisen poliittisen jännityksen lieventämiseen. Nämä liikkeet eivät kuitenkaan olleet Beuysille poliittisia sanan ’oikeassa’ merkityksessä. Beuys ei hyväksynyt poliittisia puolueita, eivätkä ne häntä, vaikka hän oli perustamassa Saksan Vihreää liikettä.

Kaikki edellä mainitut esimerkit Fluxus -tyyppisistä taidetapahtumista edustavat ’taiteen ja elämän yhdistämisen’ periaatetta. Kaikissa tapauksissa taiteilijan teko yhdistyy suoraan elämään; mitään erillistä teosta ei tuoteta. Taideteoksen autonomia uhrataan subversiiviseen, kumoukselliseen tai epäpyhään tekoon, joka uhmaa yhteisön itsestäänselviä käyttäytymisnormeja. Teon tarkoituksena on puhdistaa yhteisöä tai auttaa sitä toimimaan paremmin. Tällaisen taiteen vaikutus yhteisöön voi olla voimakkaampi kuin rationaalisen nykytaiteen, joka tuo esiin poliittiset päämääränsä suoraviivaisen selkeästi.

Ehtona Fluxus taiteen poliittiselle vaikuttavuudelle on, että yhteisö tunnistaa Aktionissa sen kriittisen kipukohdan, missä teeskentelevä, epäkorrekti tai muu vinoutunut normi tai arvo pistää esiin. Riskinä on kuitenkin, ettei taideteos hahmotu tekijästä ja tapahtumasta erillisenä. Yleisö näkee vain hullun tai oudon teon ja alkaa vaatia rajojen tunnustamista, korrektiutta ja taiteilijan kiinniottamista.

Beuysin toimiessa Düsseldorfin Taideakatemian professorina opettajakollegat asettuivat vastustamaan häntä kirjoittaen vuonna 1968 adressin, jossa Beuysia syytettiin ”ylimielisestä poliittisesta harrastelijamaisuudesta, intohimoisesta ideologisesta suojautumisesta, kiihottamisesta – ja kaiken seurauksena – suvaitsemattomuudesta, maineen pilaamisesta, epäkollegiaalisesta hengestä, jonka tarkoituksena oli vallitsevan järjestyksen kumoaminen”. Lopulta, täysin arvattavasti Beuys erotettiin virasta. Instituutio iskee aina takaisin.

 

Lähteet:

Marja Härmänmaa: Aterian avantgardistinen politisointi à la Marinetti

https://finnishavantgardenetwork.com/2017/10/23/aterian-avantgardistinen-politisointi-a-la-marinetti/

Valie Export – Wikipedia

Martta Heikkilä (toim.) Skandaalista toiseen: http://www.mustekala.info/node/35536

Mark Rosenthal, Sean Rainbird ja Claudia Schmuckli: Joseph Beuys, Actions, Vitrines, Environments – näyttelyluettelo; The Menil Collection Houston, 2005, Tate Modern London 2005.

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s