Marja Härmänmaa

 

Futurismin perustajan, Filippo Tommaso Marinettin (1876-1944) tavoitteena oli taiteiden uudistamisen lisäksi koko universumin uudistaminen, ”ricostruzione dell’universo”, kuten hän pyrkimystään vaatimattomasti kutsui. Taiteiden lisäksi koko ihmisen elinympäristön, hänen elintapojensa ja tottumustensa ja lopulta koko ihmisen oli uudistuttava modernin maailman vaatimusten mukaisesti.

Taiteiden ja elämän saumaton yhteys ”arte – vita” tarkoitti sekä taiteen tuomista jokapäiväiseen elämään että elämän taiteellistamista. Marinetti halusi romuttaa 1800-luvun ”taidetta taiteen vuoksi” käsitteen ja yhteiskunnallistaa taiteen sekä tehdä taiteilijoista yhteiskunnallisesti kantaaottavia.

Marinettin yhteiskunnalliset pyrkimykset huipentuivat vuonna 1918 futuristisen poliittisen puolueen perustamiseen, mutta ne olivat erottamaton osa futuristista taidetta jo liikkeen perustamisesta lähtien. Kun taide menetti autonomisen asemansa, se alistettiin palvelemaan eri aatteita ja ihanteita; futurismin tapauksessa modernisaatiota ja nationalismia. Lisäksi taidetta käytettiin puhtaasti kaupallisiin mainostarkoituksiin. Parhaita esimerkkejä tästä ovat futuristisen taidemaalari Fortunato Deperon (1892-1960) Campari-katkeron mainokset 1920-luvulta.

Arkipäivän taiteellistaminen ilmeni erilaisina uusina taiteenulkoisina toimintoina, kuten urheiluna. Simultaanisissa urheilulajeissa harjoitettiin kahta urheilumuotoa tai siihen rinnastettavaa toimintaa samanaikaisesti, kuten esimerkiksi juoksemista ja runonlausuntaa. Arkipäivän taiteellistaminen ilmeni myös politikointina, muotisuunnitteluna ja ruokailuna. Erilaisten kulinarististen kokeilujen jälkeen futuristisesta ruokakulttuurista tuli 1930-luvun Italiassa myös poliittista. Sillä otettiin kantaa ja parodioitiin politiikkaa.

Marinettin varhainen mielenkiinto ruokaan, politiikkaan ja ruoan politisointiin tulee ilmi hänen vuonna 1905 julkaisemassaan näytelmässä, Re Baldoria (Ahmattikuningas). Tämä yhteiskunnallinen satiiri on omistettu ajan merkittäville italialaisille sosialistipoliitikoille Filippo Turatille, Enrico Ferrille ja Arturo Labriolalle, Marinetti kutsuu heitä näytelmässään ”universaalin onnellisuuden suuriksi kokeiksi”. Näytelmä kertoo kuvitteellisesta valtiosta, jossa kuningas keskittyy mässäilemiseen kansan nähdessä nälkää. Lopulta kansa syö kuninkaan, mikä on vallankumouksen metafora ja sitten oksentaa hänet, mikä kuvastaa uuden valtion luomista.

Varsinaisen läpimurtonsa futuristinen ruokakulttuuri teki Marinettin julkaistua futuristisen ruokakulttuurin manifestin vuonna 1930. Seuraavana vuonna hän perusti Torinoon tavernan nimeltä Santo Palato, suomeksi ”Pyhä makuaisti”. Nimi parodioi Mussolinin katolisen kirkon kanssa vuonna 1929 solmimaa Lateraani-sopimusta. Lopulta Marinetti julkaisi vuonna 1932 taidemaalari Fillìan (1904-1936) kanssa Futuristisen keittokirjan.

Futuristien kulinaristinen vallankumous sai Marinettin mukaan osakseen huomiota niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Futuristisia aterioita järjestettiin niin Italiassa kuin ulkomaillakin. Erityisesti Marinettin pasta-ruoan vastaisesta kampanjasta kirjoitettiin jopa Ruotsin lehdistössä.

Marinetti uskoi vakaasti sanontaan, jonka mukaisesti ”ihminen toimii kuten hän syö”. Näin ollen hänen mukaansa syöminen vaikutti sekä taiteelliseen luovuuteen, että ”rodun” viriiliyteen ja aggressiivisuuteen. Kulinaristisen vallankumouksen eräs päämäärä olikin kehittää aterioita, jotka tekisivät italialaisista rohkeita ja optimistisia a tulevaisuuden suhteen.

Marinetti katsoi yhtä lailla, että ruoalla oli selvä yhteys kansainväliseen politiikkaan. Hän varoitti erityisesti vääränlaisten aterioiden vahingollista vaikutusta kirjoittaen: ”Jos jokainen kansainvälinen virallinen ateria alkaa mauttomalla keitolla, jossa kelluu epätoivoisena 4-5 pastapalleroa, ja päättyy tutisevaan, hyytelömäiseen jälkiruokaan, joka varmasti olisi sopiva ateria toipilaille, on loogista, että poliitikot eivät voi tehdä yhtä ainoaa merkittävää päätöstä.”

Erityisen kriittinen Marinetti oli suhteessa niiden hienojen Grand Hôtelien aterioihin, joissa kansainväliset huipputapaamiset tavallisesti järjestettiin: ”On loogista, että eri maiden poliitikot, jotka ovat kokoontuneet keskustelemaan valtioiden veloista, sopimusten ratifioinnista, aseistariisunnasta ja universaalista kriisistä, eivät voi tehdä mitään päätöstä, kun he ovat hotkaisseen noin masentavan, murheellisen ja yksitoikkoisen aterian.”

Marinettilla oli kuitenkin ratkaisu tähän kansainvälistä tilannetta uhkaavaan vaaraan, nimittäin ”Virallinen futuristilounas”. Lounaan oli määrä ehkäistä kiusallista hiljaisuutta, joka vieraiden välinen vihamielisyys synnytti; lieventää diplomaattisen muodollisuuden jäykkyyttä; parantaa ratkaisemattomien kansainvälisten ongelmien ja rajakiistojen aiheuttamaa masennusta sekä parantaa perinteisten aterioiden banaaliutta. Seuraavassa aterian seikkaperäinen selostus.

Muodollisuuksien poistamiseksi paikalle saapuu erilaisten alkupalojen jälkeen Viihdyttäjä. Viihdyttäjä ei kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen tai diplomaattikuntaan. Hän on aristokraattinen ”dandy”, joka on kuuluisa hävyttömistä vitseistään. Viihdyttäjä kuiskaa kolme vitsiä naapurinsa korvaan, joka kuiskaa ne seuraavalle naapurilleen. Naurun kiertäessä ympäri pöytää tarjotaan maitoa ja tapioca-keittoa maljasta, joka kuuluu jollekin luostarille. Tämän jälkeen ryhdytään nauttimaan varsinaista ateriaa, joka muodostuu kolmesta ruokalajista ja jälkiruoasta.

Ensimmäinen ruokalaji on nimeltään “Kannibaalit pääsevät sopimukseen Genevessä”. Siinä lautasella tarjoillaan raakoja lihapaloja, joita kastetaan erilaisiin kastikkeisiin. Kastikkeet on tehty öljystä, viinietikasta, hunajasta, pippurista, inkivääristä, sokerista, voista ja Barolo-viinistä.

Toisessa ruokalajissa nimeltään “Kansojen liitto” pienet mustat makkarat ja suklaaleivokset uivat kreemissä, joka on valmistettu kananmunasta ja vaniljasta. Samanaikaisesti ruokalajin tarjoilun kanssa 12-vuotias musta poika kutittaa naisia jalkapohjista ja nipistelee heitä takamuksista. “Vankkumaton sopimus” ruokalaji muodostuu erivärisistä nugaista tehdystä linnasta, jonka sisällä pienet nitroglyseriinipommit räjähtelevät täyttäen ilman taistelun tuoksusta.

Henkilökohtainen suosikkini on jälkiruoka. Puolen tunnin ajan hovimestari tulee pyytämään vierailta anteeksi ja kehottaa heitä vielä kärsivällisesti odottamaan eksoottisia hedelmiä, joiden saapuminen Afrikasta johtuu autoihin ja rautatieyhteyksiin liittyvistä ongelmista. Samoin hovimestari pahoittelee, että kauniisti koristeltu jäätelökakku romahti juuri keittiössä.

Lopulta hedelmien sijaan paikalle saapuu kadulta poimittu humalainen, joka luonnollisesti haluaa lisää juotavaa. Hänelle luvataan tarjota Italian parhaita viinejä, sillä ehdolla, että hän puhuu kahden tunnin verran aseistariisunnasta, kansainvälisiin sopimuksiin liittyvistä ongelmista ja talouskriisistä.

Uskon, että vastaavanlaiselle lounaalle olisi käyttöä nykypäivänäkin.

 

 

Lisää futuristisesta ruokakulttuurista ja sen mielenkiintoisista resepteistä löytyy muun muassa täältä:

 

Marja Härmänmaa: ”KUINKA FUTURISTI SÖI. Avantgardistista ruokakulttuuria 1930-luvun Italiassa”. Herkullista historiaa: Kulttuurisia makupaloja Italian keittiöistä kautta aikain. Larsen, A., Savunen, L. & Valjus, R. (toim.). WSOY, Helsinki 2004, s. 235-247

https://www.academia.edu/1910280/Kuinka_futuristi_söi_Avantgardistista_ruokakulttuuria_1930-luvun_Italiassa

F.T. Marinetti ja Fillìa: Futuristinen keittiö. Ruokakulttuuria ja reseptejä. Kääntänyt Pauliina De Anna, esipuhe Marja Härmänmaa. Savukeidas, Turku-Tampere-Tallinna 2015.