Helena Sederholm

Ha ha! Latentti hämärä on lähtenyt!!! Sivistyksen voittokulkua ei voi estää.

Sami Sjöberg on ansiokkaasti suomentanut Tohtori Faustrollin oivallukset ja urotyöt (Savukeidas 2016). Kun lukee tätä Alfred Jarryn 1800-luvun lopulla kirjoittamaa johdatusta patafysiikkaan, syyhyttää ryhtyä tarkastelemaan patafysiikan merkitystä nykytutkimukselle ja puhdistaa mielensä samalla Maurice Denisin kaksisävyiseksi maalaamalla kylpytapetilla, jossa Tohtorikin päivittäin peseytyi.

Patafysiikka on esimerkiksi oivallinen taiteellisen tutkimuksen metodi, koska se on määritelmänsä mukaan poikkeusten tiede. Se tarkastelee epifenomeeneja eli ilmiöiden sivutuotteita, ylijäämää; patafysiikalle kaikki tieteen tulokset ovat kuvitteellisia ratkaisuja. Patafysiikka keskittyy ”selitysten tavoittamattomissa olevaan” maailmaan, siihen mitä taide on ja mitä se tutkii –– eli erityistapauksia. Sjöberg mainitseekin suomennoksen esipuheessa, että patafysiikka tavoittelee vaihtoehtoista tapaa luonnehtia yksittäisiä ilmiöitä etsimällä havainto- ja kuvaamistapoja kirjallisuudesta ja kuvataiteesta.

Myös filosofi Juha Varto suosittelee patafysiikkaa uusimmassa kirjassaan Taiteellinen tutkimus (2017), jossa hän toteaa, että taiteellinen tutkimus ei tuota sitä mitä kaikki muu tutkiminen, eli samaa. Varton mukaan kemian tutkimus tuottaa kemiaa ja kasvatuksen tutkiminen kasvatusta, mutta taiteellinen tutkiminen tuottaa kaoottista moninaisuutta, josta voi syntyä Mitä Tahansa.

Vuonna 1948 Pariisissa perustettiin Collège de ’pataphysique, johon on vuosien mittaan kuulunut lukuisia tunnettuja kirjailijoita, taiteilijoita ja tutkijoita. ’Patafyysisen collegen perustaminen tapahtui jotakuinkin samaan aikaan, kun Yhdysvalloissa viriteltiin kybernetiikkaa, joka tavoitteli uuden tieteellisen paradigman tuottamista. Siinä missä patafyysikot kiinnittivät huomiota poikkeuksiin, kyberneetikot tutkivat systeemien säännönmukaisuuksia: struktuureja, rajoitteita ja mahdollisuuksia. Kyberneetikot rinnastivat sujuvasti ihmiset ja koneet olettamalla tietokoneiden ja aivojen neuronijärjestelmien olevan analogisia. Norbert Wiener määritteli vuonna 1948 kybernetiikan olevan sellaista kontrollin ja kommunikaation tieteellistä tutkimusta, joka soveltuu sekä eläviin organismeihin että oppiviin koneisiin.

Kyberneetikot edustivat mielestään tieteellistä ajattelua ja pitivät filosofian kaltaista verbaalista analyysiä joutavana. Vanha debatti newtonilaisen kausaliteetin ja kristillisen teleologian välillä korvattiin kybernetiikassa tarkoituksen (purpose) ja satunnaisuuden (randomness) käsitteillä. Tarkoituksellisuus ja päämäärätietoisuus olivat insinöörien ja tiedemiesten aluetta, satunnaisuus jätettiin filosofeille, taiteilijoille – ja patafyysikoille.

Kybernetiikan ajattelumallista voi johtaa näkemyksen, että jos jokin käyttökelpoinen kaava tai malli on rajattujen mahdollisuuksien toteutuma, satunnaisuus puolestaan koostuu laajasta joukosta kaikkea muuta. Se koostuu ilmiöistä, joita ei voi mukauttaa jonkun annetun systeemin organisaatioon; satunnaisuus on jopa ilmiöitä, joita systeemit eivät lainkaan hahmota.

Voidaan vain mielikuvitella, millainen maailma olisi, jos normaalitiede olisi systeemiteoreettisten lähtökohtien ja kontrollitavoitteiden sijasta perustanut patafysiikkaan. Läheltä piti, sillä Sjöberg on liittänyt Faustroll-suomennokseen myös Jarryn esseen ”Kuinka rakentaa aikakone” (1899), joka herätti kiinnostusta ajan tiedepiireissäkin. Vuosikymmenien ajan tutkimuksen mahdolliset odottamattomat sivutuotteet eli anomaliat kuitenkin kavahduttivat tieteentekijöitä ja vain vastentahtoisesti on hyväksytty, että esimerkiksi hiukkaset voivat käyttäytyä ennakoimattomasti, mistä seuraa, että todellisuuden luonteesta ei voi sanoa mitään varmaa. Sittemmin tieteentekijät ovatkin kadottaneet 95 % maailmankaikkeudesta ja luoneet teorioita pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta. Vaikuttaa siis siltä, että patafyysikot ovat ajan tasalla väittäessään, että ’patafysiikka on aina ollut – myös osana vakiintunutta tieteellistä diskurssia, vaikkakin tieteentekijöiden tiedostamatta.

Patafyysisessä maailmassa keskenään vastakohtaiset asiat voivat olla olemassa samaan aikaan ja ne voidaan rinnastaa. Ja jos patafysiikan mukaan vallitsee kaikkien asioiden samanarvoisuus eli paistinpannu on yhtä tärkeä kuin Rembrandtin maalaus, niin on jännittävää, että monet uusmaterialistit ajattelevat nykyään samansuuntaisesti. Posthumanistille elollinen ja eloton ympäristö ovat erottamattomassa suhteessa toisiinsa. Kuningas Ubu kietoutuu Jarryyn, joka on yhtä polkupyöränsä kanssa, joista syntyi Tohtori Faustroll, joka peseytyy kylpytapetissa ja purjehtii sitten haastemies René-Isidore Panmuphlen ja koirankuonolaispaviaani Bosse-de-Nagen kanssa sängyllä, joka on vene ja seula Pariisista Pariisiin poukkoillen saarelta toiselle.

Tiedämme toki, että taiteessa ja kirjallisuudessa esitetään ne kysymykset, joita tutkijat ennemmin tai myöhemmin ryhtyvät ratkomaan. Patafysiikka avaa omine tieteellisine termeineen mahdollisuuksien alueen, samalla se kuvaa myös tieteellisyyden hämäräistä sekä vakavuuden ja hyödyttömän kepeyden välillä tasapainottelevaa luonnettasimerkiksi patafysiikan määritelmässä, jonka Sjöberg on osuvasti kääntänyt: ”’Patafysiikka on kuvitteellisten ratkaisujen tiede, joka symbolisesti attribuoi virtualiteettinsa kuvaamien objektien ominaisuudet niiden lineamentteihin.”

 

Jumalan pinta-ala. (Piirros Liesbeth van Nes teoksessa Roemruchte daden en opvattingen van doctor Faustroll, patafysicus, Amsterdam: Bananafish, 2016

Kyberneetikot olivat sitä mieltä, että kaikki on ilmaistavissa matemaattisesti. Kehitettiin nolliin (0) ja ykkösiin (1) perustuva kommunikaatio. Mutta kuten Collège de ’pataphysiquen julkaisemassa kommentoidussa Tohtori Faustrollin editiossa huomautetaan: vain ’patafysiikka on eksakti tiede, sillä kumpikaan, ei matematiikka eikä teologia pysty laskemaan Jumalan pinta-alaa. Kirjan lopussa saamme siis tietää Jumalan matemaattisen määritelmän: Jumala on nollan ja äärettömän välinen tangentiaalinen piste. Ja mehän tiedämme, että Tohtori Faustroll on sanonut: ”Minä olen Jumala”.

 

 

Kirjallisuus:

Jarry, Alfred 2016, Tohtori Faustroll. Johdatus patafysiikkaan. Alkuteos julkaistu 1911. Suomentanut Sami Sjöberg. Turku: Kustannusosakeyhtiö Savukeidas.

Hayles, Katherine N. 1999: How We Became Posthuman. Virtual Bodies in Cybernetics, Literature, and Informatics. Chicago, The University of Chicago Press.

Hugill, Andrew 2012, ’Pataphysics. A Useless Guide. London: MIT Press.

Varto, Juha 2017, Taiteellinen tutkimus. Mitä se on? Kuka sitä tekee? Miksi? Helsinki: AaltoARTS Books.

 

 

 

Kuvateksti: