Juho Laitinen
Brittiläisen Cornelius Cardrew’n vuosina 1968—1970 säveltämän seitsenosaisen ja noin kymmenen tunnin mittaisen musiikkiteoksen The Great Learning konteksti on postmoderni avantgardetaide, jossa nuotinnuksen, soittimen, muusikkouden ja esittämisen käsitteitä on pyritty määrittelemään uudella tavalla, John Cagen, La Monte Youngin, Christian Wolffin ja Fluxus-taiteilijoiden vanavedessä.
Cardew’n syyt sanoutua irti esoteeris–filosofisesta ja sitä edeltävästä modernistisesta ilmaisustaan liittyivät poliittisen ja sosiaalisen oikeudentajun heräämiseen. Luigi Nonon tavoin hän uskoi, että taiteen tulisi olla edistyksellistä ja ”muuttaa maailmaa, ei vain koristella sitä”. Suurta oppia esittämään hän perusti Scratch Orchestran, ultrademokraattisen, visionäärisen kollektiivin, jonka tarkoitus oli tuoda elämä taiteessa kaikkien ulottuville George Maciunasin Fluxus-manifestin hengessä.
The Great Learning tuo yhteen suuren joukon ihmisiä, jotka voivat liittyä laulaen, puhuen ja resitoiden sekä erilaisia löydettyjä tai itsetehtyjä soittimia käyttäen esiintyvään kuoroon. Ennakko-osaamista ei tarvita, sillä teoksen partituuri on pääosin kalligrafinen tai tekstin muodossa ja ymmärrettävissä ilman erityistä harjaantumista. Nuotinnus kannustaa pohtimaan musiikillisen toiminnan ja siitä syntyvien äänten omakohtaista merkitystä. Nopealle ja näppärälle instrumentinhallinnalle ei juuri ole käyttöä; kekseliäisyydelle, ongelmanratkaisukyvylle, käytännöllisyydelle ja kurinalaisuudelle kylläkin. ”Katselemme myötätuntoisina itse kunkin kasvamista”, kuten Kungfutse asian muotoilee.
Tähän musiikkiin olemme viime syksystä saakka uppoutuneet Tulkinnanvaraista-foorumilla, joka reilun kymmenen vuoden aikana on muuntunut kokeellisen musiikin konserttisarjasta esitys-, tutkimus- ja pedagogisen toiminnan alustaksi. Emme karsasta esittävän taiteen psykologisia, rituaalisia ja teatterillisia ulottuvuuksia. Kysymme, mitä musiikki ja taide juuri meille, juuri tässä ajassa ja juuri tässä paikassa voi olla. Pyrkimys avoimeen keskusteluun läpäisee koko toiminnan, ja dialogia ohjaavat verkkosivuillamme julkaistut eettiset periaatteet.
Hankkeen ytimessä on kaikille avoin, noin kuukauden välein kokoontuva opintopiiri, jossa monin aistein tunnustellaan aihepiiriin liittyvää musiikillista ja kirjallista materiaalia. Keskustelemme siitä kulttuurisesta, sosiaalisesta ja taiteellisesta kontekstista, jossa 1960-luvun musiikkiteatteri syntyi. Harjoittelemme ”Suuren opin” lisäksi ääni- ja käsitetaiteellisia partituureja ja improvisaatiota. Pidämme kukin vuorollamme vapaamuotoisia puheenvuoroja, tavoitteenamme synnyttää luottamusta, ruokkia mielikuvitusta ja edistää itse kunkin oppimista.
Opintopiirissä koetut asiat kanavoituvat esitystoimintaan, jota pidän tärkeänä itsessään: mielestäni teos kuuluu 1900-luvun musiikkiteatterin merkkiteoksiin Pelléas et Mélisanden, Katja Kabanovan, Kerjäläisoopperan, South Pacificin, Einstein On The Beachin ja Lichtin rinnalla. Yhdessä Koiton Laulu -kuoron kanssa harjoittelemme parhaillaan teoksen seitsemättä kappaletta, ja kutsumme kaikki kiinnostuneet mukaan laulamaan – taitoihin ja kokemukseen katsomatta.
Kokonaisuudessa on kyse myös omasta Taideyliopistossa tekemästäni postdoc-tutkimuksesta, jossa pyrin kehittämään kollektiivisia oppimisen ja jakamisen menetelmiä. Olen menettänyt uskoni musiikkiin estetisoituna ja viihteellistettynä kokemuksena: pikemminkin pidän taidetta ajattelemisen työkaluna, jonka avulla voimme yhdessä pohtia olemistamme. Haluan olla mukana löytämässä keinoja yhteiskunnallisesti ja eettisesti tiedostavampiin ja kestävämpiin taiteen esittämisen käytäntöihin. ”Maailmaa ei ole annettu meille lautasella tarjoiltuna vaan luovana tehtävänä”, kirjoittaa Iris Murdoch.
Tässä vaiheessa pintaan on noussut kaksi vuorovaikutteista käsitettä: luottamus, jonka edellytyksenä on yhdessä vietetty aika. Antautuminen oppimisen prosessille edellyttää sekä ajallisia resursseja että vilpitöntä halukkuutta tutustua itseen. Tasapainoisesta tilasta käsin on helpompi nähdä, kuulla ja arvostaa muiden ratkaisuja. Terveestä itseluottamuksesta kumpuaa myös hyviä taiteellisia ratkaisuja. ”Onnistunut esitys tekee näkyväksi epätäydellisyytensä”, Cardew kirjoittaa.
”Suuri oppi” kuuluu myös 551–479 e.a.a. eläneen kiinalaisen filosofin ja poliitikon Kungfutsen keskeisiin kirjoituksiin ja on edelleen merkittävä osa Itä-Aasian maailmankatsomusta ja yhteiskuntajärjestystä. Teksti kehottaa tavoittelemaan yhteisön sopusointua vilpittömän itsetutkiskelun avulla. Kungfutse neuvoo lukijaa ”selkiyttämään tavan, jota noudattaen viisaus kasvaa suoraan omaan sydämeen katsoessa ja tämän mukaisesti toimiessa” ja tarkastelemaan, miten ”asioilla on juurensa ja oksansa; ihmisten teoilla on alkunsa ja loppunsa; jos tuntee sen, mikä tulee ensin ja mikä sen jälkeen, on lähellä oikeaa tietä”.
Lisätietoja projektista ja osallistumisen mahdollisuuksista:
FAM 