Irmeli Hautamäki

Halina Dyrschkan ohjaama elokuva Beyond the Visible Hilma af Klintista tuo esiin kiistanalaisia väitteitä abstraktin taiteen alkukohdasta. Elokuvan viesti on, että abstraktin taiteen keksi af Klint eikä Kandinsky tai Mondrian, joten taidehistoria on kirjoitettava uudelleen. 

Elokuva syyttää taidehistoriaa ja miesvaltaista taideinstituutiota, ns. ’poikakerhoa’ naistaiteilijan syrjimisestä. New Yorkin MoMa samoin kuin Tukholman Moderna Museet saa moitteet merkittävän naistaitelijan ja modernismin pioneerin aiemmin tapahtuneesta sivuuttamisesta näyttelyohjelmistaan. Mehevän skandaalin ainekset ovat siis koossa. Elokuvassa vedotaan New Yorkin Guggenheim museossa järjestettyyn af Klintin retrospektiiviseen näyttelyyn ja sen saamaan valtavaan yleisösuosioon ikään kuin lopullisena todisteena siitä, että af Klint oli abstraktin taiteen pioneeri. 

Elokuva sisältää runsaasti äksyjä kommentteja taideinstituutiota ja taideasiantuntijoita kohtaan, se on tietoisen provokatorinen ideologisessa mielessä, mikä vähentää elokuvan arvoa historiallisena dokumenttina. Elokuvassa on ikään kuin kaksi tarinaa: toinen dokumentoi asiallisesti af Klintin elämää, toinen esittää provokatorisia väitteitä. 

Elokuva ei kuitenkaan tuo esiin kysymystä modernismista tai avantgardesta. Elokuva asettaa Wassily Kandinskyn af Klintin vertailukohdaksi pohtimatta lainkaan, miksi meillä on abstraktia taidetta tai mitä se on. Oletuksena on, että abstrakti taide on jonkinlainen itsestäänselvyys, kysymys on vain siitä, että se saavutetaan. Jää kuitenkin epäselväksi, mikä oli af Klintin suhde moderniin taiteeseen. 

Elokuvan sivuuttaa moderniin taiteeseen sisältyvän ajattelun ja keksimisen, sellainen on dokumentin mukaan vain tyhjänpäiväistä puhetta neroudesta. Modernismi ei kuitenkaan syntynyt neroudesta, sen taustalla oli tyytymättömyyttä klassiseen taiteeseen ja tietoista halua kehitellä uusia ilmaisumenetelmiä.

Modernistit asettivat tavoitteekseen kehittää uusia taiteen kieliä ja kielioppeja. Tämä työ vei Kandinskylta yli vuosikymmenen verran. Hän sai valmiiksi värien ja muotojen kieliopin, jonka esitti kirjassa Von Punkt und Linie zur Fläche; engl. Point and Line to Plane vuonna 1926 toimiessaan Bauhausin professorina. Kandinsky ei siis vain ”siirtynyt” abstraktiin taiteeseen vaan kehitteli sitä pitkään ennen kuin oli tyytyväinen. Elokuvassa viitataan kyllä modernismin hitaaseen kehitykseen. Tähän verrattuna af Klint oli nopea ja tuottelias. 

Selityksenä nopeudelle on, että af Klintille abstrakti ilmaisu oli ilmestyksenomainen asia. Hän sai näyt tauluihinsa toimiessaan meediona teosofisissa istunnoissa. Hilma af Klint ei kehittänyt abstraktia ilmaisua, se tuli hänelle valmiina asiana. Taidehistorioitsija Anna Maria Bernitz onkin esittänyt aiheellisen kysymyksen, voidaanko af Klintiä pitää abstraktin taiteen pioneerina, koska hänellä ei ollut seuraajia.  Kukaan muu taiteilija ei työskennellyt samoin kuin hän. 

Elokuva vetoaa epäkriittisesti siihen, että ’kaikki’ aikakauden taiteilijat olivat kiinnostuneet teosofiasta, Kandinsky mukaan lukien. Dyrschkan elokuva vihjailee jopa, että Kandinsky olisi nähnyt kuvia af Klintin teoksista antroposofisen liikkeen perustajan Rudolf Steinerin luona ja saanut näistä ”vaikutteita”. On totta, että Kandinsky oli jonkin aikaa kiinnostunut teosofiasta, mutta hän suhtautui siihen kriittisesti. Teosofian vastaukset elämää koskeviin suuriin kysymyksiin olivat hänestä liian keveitä. (Kandinsky, 1994, 145)

Elokuva sivuuttaa kokonaan sen, että abstraktin taiteen julkinen esittely ajan taideyleisölle ei se ollut täysin yksinkertiasta, sillä se kohtasi vastustusta. Kandinsky, Mondrian, Malevich ja monet muut esittelivät abstrakteja töitään vuosina 1910 – 1913 julkisesti välittämättä perinteisen taideyhteisön pilkasta. af Klint sen sijaan lähetti omia töitään Rudolf Steinerin, antroposofisen liikkeen johtajan arvioitaviksi vuonna 1912. af Klint oli tarkoittanut ne antroposofiselle yhteisölle, ei laajalle taideyleisölle. 

Kun suuri yleisö nykyään ihailee af Klintin teoksia abstraktina taiteena, se on mahdollista juuri ”non-objektiivisen” taiteen pioneerien ansiosta. af Klintin teoksilla sitä vastoin ei voinut olla vaikutusta modernismiin, koska työt pidettiin salassa aina 1960-luvulle saakka.

Modernistit ja avantgardistit, sekä naiset että miehet, jotka puhuivat ja kirjoittivat modernismista julkisesti, vaikuttivat modernin taiteen muotoutumiseen. Avantgardetaiteen piirissä oli 1910 ja -20 luvuilla monia lahjakkaita naistaiteilijoita, joiden työt edustavat abstraktia taidetta, heitä oli erityisesti Venäjällä ja myös Ranskassa. Elokuva osoittaa, että modernismin historian kirjoittamisessa on vielä kovasti tekemistä. 

Taidehistoriaan pesiytynyt kilpailu provinenssista, jonkin asian tai tyylisuunnan ensimmäisestä edustajasta, näyttää usein korvaavan itse asioiden ymmärtämisen. Myös Marcel Duchampin Fountain readymaden kohdalla on nähty vastaava kamppailu provinenssista. Duchampin on vastoin tosiasioita väitetty varastaneen köyhältä naistaiteilijalta hyvän readymadea koskevan idean. Tämä ei edistä naistaiteilijoiden asemaa eikä tee heille oikeutta. 

Dyrschkan Beyond the Visible elokuvan viittaukset modernin tieteeseen ovat häiritseviä ja virheellisiä. Elokuvassa näytetään af Klintin teoksia ja niiden rinnalla tekstejä ja vuosilukuja modernin tieteen tuloksista ja löydöksistä elektronien keksimisestä kvanttimekaniikkaan. Tarjotaan vaikutelmaa, että af Klintin teokset olisi tehty samanaikaisesti näiden tieteellisten teorioiden keksimisen aikaan tai että niillä olisi jokin yhteys. 

Teosofia, jonka piirissä af Klint toimi, on kuitenkin täysin epätieteellinen ajattelusuuntaus, se on salatiede. Keskeistä teosofiassa on käsitys, että luonto on henkinen ja että myös ei-elolliseen aineeseen kuten kiviin sisältyy kosmista energiaa. Universumin näkyvien ja näkymättömien osien välillä oletetaan olevan yhteys, joka on tavoitettavissa meedioiden ja erilaisten merkkien avulla. (Bernitz, 2013, 588) Teosofia pyrki esittämään kokonaisvaltaisen selityksen universumista ja ihmisen kehityksestä ja paikasta siinä korvatakseen Raamatun maailmanselityksen, joka oli joutunut kriisiin mm. Darwinin teorian seurauksena. 

Teosofinen selitys makrokosmoksen ja mikrokosmoksen vastaavuudesta, universumin ja atomin yhteydestä, joista af Klint oli kiinnostunut ja joista hän kirjoitti, muistuttaa Renessanssin ajattelua, joka etsi vastaavuuksia kaikkien asioiden väliltä. af Klint yritti kehittää jopa alkusymbolien kieltä, joka olisi ollut olemassa maailman alusta saakka. Hänen keksimiään ”alkusymboleita” AO ja WU esiintyy myös maalauksissa. Teosofia jätetään elokuvassa kuitenkin kokonaan vaille huomiota. 

Mikä Hilma af Klintin paikka sitten on taiteen historiassa? Halusiko hän edistää modernia taidetta vaiko pikemminkin teosofista maailmanselitystä? Tämä ehkä selviää sitten kun hänen jälkeensä jättämä valtava muistiinpanojen kokonaisuus tutkitaan. Mutta mikä taidehistorian instituutio tähän ryhtyisi?  

Edellä esiin tuodut modernismiin ja tieteeseen liittyvät kommentit eivät tarkoita, että af Klintin teokset olisivat vailla esteettistä ansiota. Jos teosofia sivuutetaan, teokset vaikuttavat omalla oudolla tavallaan, niiden suuri koko ja heleät kirkkaat värit tehoavat katsojaan. Vaikutelma on rauhoittava ja harmoninen, sillä sommitelmat perustuvat yleensä symmetriaan ja teoksissa on paljon lempeitä, pyöreitä muotoja. 

af Klintin teokset tekevät lopulta kovin erilaisen vaikutuksen kuin Kandinskyn, joka pyrki tietoisesti dramaattiseen vaikutelmaan ja käytti siksi vastakohtaisia väri- ja muotoelementtejä. Kandinsky pyrki ilmaisemaan modernin ihmisen mielenmaisemaa, joka oli hänen mukaansa täynnä ristiriitoja, jänniteitä ja vastakohtia; mitään harmoniaa hän ei modernissa maailmassa nähnyt. Kandinsky ei pyrkinyt taiteellaan mihinkään kosmiseen maailmanselitykseen, häntä kiinnosti värien ja muotojen aikaansaama tunnekokemus, jota hän vertaisi musiikkikokemukseen. Se oli taiteen henkisyyttä Kandinskyn mukaan. 

Lähteet:

Anna Maria Bernitz. Hilma af Klint and the New Art of Seeing. Teoksessa A Cultural History of the Avant-Garde in the Nordic Countries 1900-1925. 2013. Toim. Hubert van den Berg, Irmeli Hautamäki, Benedikt Hjartrson, Torben Jelsbak, et al.  s. 589–598. 

Irmeli Hautamäki. Adorno on Rationalization in Modernism. https://www.academia.edu/8188915/Adorno_on_Rationalization_in_Modernism_4t_EAM_conference_Utopia_Helsinki

Wassily Kandinsky. On the Spiritual in Art. Teoksessa Complete Writings on Art. 1994. Toim. Kenneth C. Lindsay and Petr Vergo. Da Capo Press.

Sami Sjöberg. Marcelin pisuaari, Elsa ja olematon vertaisarviointi. https://finnishavantgardenetwork.com/2018/11/