Irmeli Hautamäki
Halina Dyrschkan ohjaama elokuva Beyond the Visible (2019) Hilma af Klintista tuo esiin kiistanalaisia väitteitä abstraktin taiteen alkuperästä. Elokuvan viesti on, että abstraktin taiteen keksi af Klint eikä Kandinsky tai Mondrian, joten taidehistoria on kirjoitettava uudelleen.
Elokuva syyttää taidehistoriaa ja miesvaltaista taideinstituutiota, ns. ’poikakerhoa’ naistaiteilijan syrjimisestä. New Yorkin MoMa samoin kuin Tukholman Moderna Museet saavat moitteet merkittävän naistaitelijan ja modernismin pioneerin aiemmin tapahtuneesta sivuuttamisesta näyttelyohjelmistaan. Mehevän skandaalin ainekset ovat siis koossa. Elokuvassa vedotaan New Yorkin Guggenheim museossa 2018 – 2019 järjestettyyn af Klintin retrospektiiviseen näyttelyyn ja sen saamaan valtavaan yleisösuosioon ikään kuin lopullisena todisteena siitä, että af Klint oli abstraktin taiteen pioneeri.
Elokuva sisältää runsaasti äksyjä kommentteja taideinstituutiota ja taideasiantuntijoita kohtaan, se on tietoisen provokatorinen, mikä vähentää elokuvan arvoa historiallisena dokumenttina. Elokuvassa on ikään kuin kaksi tarinaa: toinen dokumentoi asiallisesti af Klintin elämää, toinen esittää provokatorisia väitteitä.
Elokuva ei kuitenkaan tuo esiin kysymystä modernismista tai avantgardesta. Elokuva asettaa Wassily Kandinskyn af Klintin vertailukohdaksi pohtimatta lainkaan, miksi meillä on abstraktia taidetta tai mitä se on. Oletuksena on, että abstrakti taide on jonkinlainen itsestäänselvyys, se on olemassa; kysymys on vain siitä, koska ja kuka sen saavuttaa. Jää kuitenkin epäselväksi, mikä oli af Klintin suhde modernismiin.
Elokuvan sivuuttaa modernismiin sisältyvän ajattelun ja keksimisen, sellainen on dokumentin mukaan vain tyhjänpäiväistä puhetta neroudesta. Modernismi ei kuitenkaan syntynyt neroudesta, sen taustalla oli paljon työtä ja kokeilua, mutta myös tyytymättömyyttä klassiseen taiteeseen ja tietoista halua kehitellä uusia ilmaisumenetelmiä.
Modernistit asettivat tavoitteekseen kehittää uusia taiteen kieliä ja kielioppeja. Tämä työ vei Kandinskylta yli vuosikymmenen verran. Hän sai valmiiksi värien ja muotojen kieliopin, jonka esitti kirjassa Von Punkt und Linie zur Fläche; engl. Point and Line to Plane vuonna 1926 toimiessaan Bauhausin professorina. Kandinsky ei siis vain ”siirtynyt” abstraktiin taiteeseen vaan kehitteli sen menetelmiä pitkään ennen kuin oli tyytyväinen tuloksiin. Elokuvassa viitataan kyllä modernismin hitaaseen kehitykseen. Tähän verrattuna af Klint oli nopea ja tuottelias.
Selityksenä nopeudelle on, että af Klintille abstrakti ilmaisu oli ilmestyksenomainen asia. Hän sai näyt tauluihinsa toimiessaan meediona teosofisissa istunnoissa. Hilma af Klint ei kehittänyt abstraktia ilmaisua eikä sen menetelmiä, se tuli hänelle valmiina asiana. Taidehistorioitsija Anna Maria Bernitz onkin esittänyt aiheellisen kysymyksen, voidaanko af Klintiä pitää abstraktin taiteen pioneerina, koska hänellä ei ollut seuraajia. Kukaan muu taiteilija ei työskennellyt samoin kuin hän.
Elokuva vetoaa epäkriittisesti siihen, että ’kaikki’ aikakauden taiteilijat olivat kiinnostuneet teosofiasta, Kandinsky mukaan lukien. Dyrschkan elokuva vihjailee jopa, että Kandinsky olisi nähnyt kuvia af Klintin teoksista antroposofisen liikkeen perustajan Rudolf Steinerin luona ja saanut näistä ”vaikutteita”. On totta, että Kandinsky oli jonkin aikaa kiinnostunut teosofiasta, mutta hän suhtautui siihen kriittisesti. Teosofian vastaukset elämää koskeviin suuriin kysymyksiin olivat hänestä liian keveitä. (Kandinsky, 1994, 145)
Elokuva sivuuttaa kokonaan sen, että abstraktin taiteen julkinen esittely ajan taideyleisölle ei ollut täysin yksinkertiasta, sillä se kohtasi ankaraa vastustusta. Kandinsky, Mondrian, Malevich ja monet muut esittelivät abstrakteja töitään vuosina 1910 – 1913 julkisesti välittämättä perinteistä taidetta suosivan taideyleisön pilkasta. Myös af Klint esitteli julkisissa näyttelyissä sovinnaisia realistisia maisemamaalauksia. Abstraktit teoksensa hän sen sijaan lähetti Rudolf Steinerin, antroposofisen liikkeen johtajan arvioitaviksi vuonna 1912. af Klint oli jo alunperin tarkoittanut ne antroposofiselle yhteisölle, ei laajalle taideyleisölle.
Kun suuri yleisö nykyään ihailee af Klintin teoksia abstraktina taiteena, se on mahdollista juuri Kandinskyn, Mondrianin ja muiden absraktin taiteen pioneerien ansiosta. af Klintin teoksilla sitä vastoin ei voinut olla vaikutusta modernismiin, koska työt pidettiin salassa aina 1960-luvulle saakka.
Modernistit ja avantgardistit, sekä naiset että miehet, jotka puhuivat ja kirjoittivat modernismista julkisesti ja tekivät modernistisia teoksia, vaikuttivat modernin taiteen muotoutumiseen. Avantgardetaiteen piirissä oli 1910 ja -20 luvuilla monia lahjakkaita naistaiteilijoita, joiden työt edustavat abstraktia taidetta, heitä oli erityisesti Venäjällä ja myös Ranskassa. Elokuva osoittaa, että modernismin historian kirjoittamisessa on vielä paljon tekemistä.
Dyrschkan Beyond the Visible elokuvan viittaukset modernin tieteeseen ovat erityisen häiritseviä ja virheellisiä. Elokuvassa näytetään af Klintin teoksia ja niiden rinnalla dokumentteja modernin tieteen tuloksista ja löydöksistä elektronien keksimisestä kvanttimekaniikkaan. Tarjotaan vaikutelmaa, että af Klintin teokset olisi tehty samanaikaisesti näiden tieteellisten teorioiden keksimisen aikaan tai että niillä olisi jokin yhteys.
Teosofia, jonka piirissä af Klint toimi, on kuitenkin täysin epätieteellinen ajattelusuuntaus, se on salatiede, jonka menetelmät eivät ole julkisia. Keskeistä teosofiassa on käsitys, että luonto on henkinen ja että myös ei-elolliseen aineeseen kuten kiviin sisältyy kosmista energiaa. Universumin näkyvien ja näkymättömien osien välillä oletetaan olevan yhteys, joka on tavoitettavissa meedioiden ja erilaisten merkkien avulla. (Bernitz, 2013, 588) Teosofia pyrki esittämään kokonaisvaltaisen selityksen universumista ja ihmisen kehityksestä ja paikasta siinä korvatakseen Raamatun maailmanselityksen, joka oli joutunut kriisiin mm. Darwinin teorian seurauksena.
Teosofinen selitys makrokosmoksen ja mikrokosmoksen vastaavuudesta, universumin ja atomin yhteydestä, joista af Klint oli kiinnostunut ja joista hän kirjoitti, muistuttaa Renessanssin, 1500-luvun ajattelua. Tämä täysin antimoderni ajattelutapa etsi satunnaisia samanlaisuuksia asioiden välillä. af Klint yritti tässä hengessä kehittää jonkinlaista maailman alusta saakka ollutta alkusymbolien kieltä. Hänen keksimiään ”alkusymboleita” AO ja WU esiintyy myös maalauksissa. Teosofia jätetään elokuvassa ymmärrettävästi kokonaan vaille huomiota.
Mikä Hilma af Klintin paikka sitten on taiteen historiassa? Halusiko hän edistää modernia taidetta vaiko pikemminkin teosofista maailmanselitystä? Tämä ehkä selviää sitten kun hänen jälkeensä jättämä valtava muistiinpanojen kokonaisuus tutkitaan. Mutta mikä taidehistorian instituutio tai yliopisto tähän ryhtyisi?
Edellä esiin tuodut modernismiin ja tieteeseen liittyvät kommentit eivät tarkoita, että af Klintin teokset olisivat vailla esteettistä ansiota. Jos teosofia sivuutetaan, teokset vaikuttavat omalla oudolla tavallaan, niiden suuri koko ja heleät kirkkaat värit tehoavat katsojaan. Vaikutelma on rauhoittava ja harmoninen, sillä sommitelmat perustuvat yleensä symmetriaan ja teoksissa on paljon lempeitä, pyöreitä muotoja.
af Klintin teokset tekevät lopulta kovin erilaisen vaikutuksen kuin Kandinskyn, joka pyrki tietoisesti dramaattiseen vaikutelmaan ja käytti siksi vastakohtaisia väri- ja muotoelementtejä. Kandinsky pyrki ilmaisemaan modernin ihmisen mielenmaisemaa, joka oli hänen mukaansa täynnä jänniteitä ja vastakohtia; mitään harmoniaa hän ei modernissa maailmassa nähnyt. Kandinsky ei myöskään pyrkinyt taiteellaan mihinkään kosmiseen maailmanselitykseen, häntä kiinnosti värien ja muotojen katsojassa aikaansaama tunnekokemus, jota hän vertaisi musiikkikokemukseen. Se oli taiteen henkisyyttä Kandinskyn mukaan.
Lähteet:
Anna Maria Bernitz. Hilma af Klint and the New Art of Seeing. Teoksessa A Cultural History of the Avant-Garde in the Nordic Countries 1900-1925. 2013. Toim. Hubert van den Berg, Irmeli Hautamäki, Benedikt Hjartrson, Torben Jelsbak, et al. s. 589–598.
Irmeli Hautamäki. Adorno on Rationalization in Modernism. https://www.academia.edu/8188915/Adorno_on_Rationalization_in_Modernism_4t_EAM_conference_Utopia_Helsinki
Wassily Kandinsky. On the Spiritual in Art. Teoksessa Complete Writings on Art. 1994. Toim. Kenneth C. Lindsay and Petr Vergo. Da Capo Press.
FAM 
Jätä kommentti