Futurismia(ko) Väinämöisen Suomessa?

Marja Härmänmaa

Onko avantgardistinen taide nuorelle kansakunnalle liian… avantgardistista? Kyllä on. Avantgarden (alku)taival 1900-luvun alun Suomessa oli tuskainen. Aihetta on käsitellyt mm. yhdysvaltalais-suomalainen Nikolai Sadik-Ogli artikkeleissaan ja tutkielmassaan, jonka otsikko on osuvasti ”Don’t Shoot Väinämöinen”.

Kun itsenäisyydestä haaveilevassa Suomessa taidetta tarvittiin luomaan suomalaista kansallisidentiteettiä, piti sen ammentaa inspiraationsa suomalaisesta mytologiasta, maaseudusta ja luonnosta. Näistähän suomalaisuus on tehty. Surullista kyllä, vielä 100 vuotta myöhemminkin suomalaisuuden peruspilarit ovat mitä suuremmassa määrin muuttumattomat: Kalevala, järvet ja metsä. Väinämöinen pitää sitkeästi pintansa. Ei liene yllätys, että tähän vahvaan humukseen uusien ulkomaalaisten virtausten oli vaikea tunkeutua.

Italialaisen Filippo Tommaso Marinettin vuonna 1909 perustama futurismi oli sotienvälisessä, itsenäisessä Suomessa sangen heikosti tunnettu. Kirjallisuudenhistoriastamme löytyy vain muutama, lyhyt sitaatti Marinettista. Vuonna 1929 Olavi Paavolainen omisti suomalaisen modernismin kulttiteoksessaan Nykyaikaa etsimässä yhden luvun futurismille esseessä ”Säikähtyneet muusat”. Se olikin vuosikymmenten ajan merkittävin suomalainen katsaus italialaiseen futurismiin.

Paavolaisen mukaan futurismi oli “modernin maailman ilmiö”. Marinetti oli keksinyt ”modernolatrian”, modernin ihannoinnin, pelastaakseen Italian menneisyyden painon alta. Paavolainen mainitsee futuristisiksi keksinnöiksi liikkeen kuvaamisen kuvataiteissa, matemaattisten merkkien käytön ja syntaksin uudistamisen kirjallisuudessa. Futurismin muusta toiminnasta Paavolainen kiinnittää huomiota synteettiseen teatteriin, futuristisiin ”iltamiin” sekä futurismin poliittiseen aktiivisuuteen ja liikkeen yhteyksiin fasismiin.

Marinettin lisäksi Paavolainen toi esille useita kansainvälisesti tunnettuja futuristisia taiteilijoita, kuten esimerkiksi Umberto Boccionin, Gino Severinin, Giacomo Ballan, Carlo Carràn, Luigi Russolon ja Enrico Prampolinin. Paavolaisen mukaan tuolloin jo 20 vuotta vanha futurismi ei kuitenkaan ollut taiteellisesti merkittävä. Futurismin ikonoklasmi ja perinteiden halveksiminen olivat yhteistä kaikille moderneille taiteille. Merkittävää Paavolaisen mielestä sen sijaan oli futurismin ideologinen ohjelma, sen tapa kuvastaa elämän uutta rytmiä sekä futuristinen koneiden estetiikka.

***

Teollistumisen myötä koneromantiikka rantautui eri muodoissa urheasti myös Suomeen. Vuonna 1861, kun Suomi sai ensimmäisen rautatiensä, Josef Julius Wecksell julkaisi runon ”Lokomotivförarn”. Arkkitehti Sigurd Frosterus kirjoitti teoksessaan Moderna vapen (1915) taistelulaivoista, junista ja lentokoneista futuristiseen tyyliin. Paavolaisen mukaan juuri Frosterus aloitti koneromantiikan Suomessa. Koneiden ihailua 1920-luvulla jatkoivat muun muassa Lauri Viljanen runollaan ”Autolaulu” (1927) ja Ernst Pingoudin sävelrunoelmallaan ”Suurkaupungin kasvot”. Kirjallisuudessa saivat jalansijan myös modernin maailman yhteiskunnalliset ongelmat, teollisuustyöläisen olosuhteet ja urbanisaatioon nurjat puolet. Tästä esimerkki on Aku Rautalan runo ”Koneorjan laulu”.

1920-luvun Tulenkantajat halusivat luoda modernin suomalaisen identiteetin. Heidän pyrkimyksenään oli uudistaa taiteita ja kirjallisuutta ammentamalla vaikutteita uusista eurooppalaisista virtauksista. Eräät kirjailijat, kuten Katri Vala, käyttivät runoudessa vapaata runomittaa. Eräät toiset, kuten Aaro Hellaakoski, eksperimentoivat visuaalista runoutta. Mutta modernin maailman lisäksi he kuvasivat teoksissaan myös maaseutua ja luontoa. Tai pikemminkin, juuri maaseutua ja luontoa.

Katri Valaa on pidetty sukupolvensa tärkeimpänä modernistisena runoilijana. Hänen vapaaseen runomittaan kirjoittamissa, muodoltaan moderneissa runoissa) vilahtelee dekadentteja ja ekspressionistisia aiheita. Valan esikoiskokoelmaan Kaukainen puutarha (1924) sisältyy eksotiikkaa (”Taj Mahal”, ”Etiooppialainen fantasia”), tunnemaailmaa (”Nostalgia”, ”Sydän”), ja tietysti luontoa (“Huhtikuun viimeinen ilta”, “Kukkiva maa”, “Ensi lumi”). Sen sijaan modernista maailmasta ei runoissa ole jälkeäkään. Aaro Hellaakosken runo “Keväinen junamatka” kokoelmassa Jääpeili (1928) on H.K. Riikosen mukaan “suomalainen versio futuristisesta koneromantiikasta”. Perinteiseen mittaan kirjoitetun, kolmisäkeisen runon aiheena on nimen mukaiseesti keväinen junamatka maaseudulle. Junan sijaan motiiveiksi nousevat kevät, kukat ja puut.

***

Natalia Gontsharova, 1909: Polkupyöräilijä

Miksi futurismi ei saanut kannatusta Suomessa? Yhtäältä syitä voidaan hakea kansakunnan nuoruudesta. 1920-luku oli itsenäisen Suomen ensimmäinen vuosikymmen, ja taiteita tarvittiin rakentamaan kansallista identiteettiä. Tällöin keskiöön nousi Suomen sitominen tiukasti länsimaiseen kulttuuripiiriin ja rajan vetäminen bysanttilaiseen itään. Uusklassismi erityisesti arkkitehtuurissa palveli tätä päämäärää näkyvimmällä mahdollisella tavalla. Toisaalta futurismin ongelmat olivat myös poliittisia. Italiassa futurismi yhdistyi fasismiin; Venäjällä  1910-luvulla kehitetty kubofuturismi oli dominoinut taide-elämää vallankumouksen jälkeisinä ensimmäisinä vuosina, ennen sosiaalisen realismin voittokulkua. Monet Tulenkantajat olivat vasemmistolaisia, mutta he olivat yhtä lailla kommunismia kuin fasismiakin vastaan. Heille paneurooppalaisuus edusti ”modernia ismiä” ajan ääriliikkeiden sijasta.

Mitä siis tarkoitti olla moderni sotienvälisessä Suomessa? Tulenkantajille se oli tarkoittanut mielenkiintoa moderneihin ilmiöihin, teknologiaan ja kaupungistumiseen. Se oli myös tarkoittanut kansanperinteelle ja Kalevalalle rakentuvan kansallisen identiteetin hylkäämistä. Tilalle Tulenkantajat halusivat kansainvälisyyttä julistaen ”Ikkunat auki Eurooppaan!” Mihinkään sen raflaavampaan eivät Väinämöisen lapset tuolloin vielä ryhtyneet.

Lähteinä haluaisin mainita erityisesti:

Nikolai Sadik-Ogli: Don’t Shoot Väinämöinen!: Dada and Futurism in Finland, 1912-1932. Unpublished M.A. Thesis, Bloomington / IN: Indiana University, 1999.

— “Bloody Might: Dada in Finland in the 1920s,” Journal of Finnish Studies, vol. 4, n. 1, May 2000.

— ”Finnish Futurist Visual Art,” Journal of Finnish Studies, vol. 4, n. 2, December 2000, pp. 34-48.

  1. K. Riikosen esitelmän : ”Futurismin vastaanotto ja ilmeneminen Suomessa,” julkaisematon versio esitelmästä Futurismi-iltapäivässä 17.3.2009, Helsingin Dante Alighieri –seura.

— ”The Reception of Futurism in Finland: Olavi Paavolainen’s Writings,” International Yearbook of Futurism Studies, vol 6, 2016. Edited by Günter Berghaus. De Gruyter, Berlin / Boston, pp. 119-146.

2 kommenttia artikkeliin ”Futurismia(ko) Väinämöisen Suomessa?

  1. […] Lähde: Futurismia(ko) Väinämöisen Suomessa? […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s