Helena Sederholm
Useimmat meistä ovat nähneet sosiaalisessa mediassa lukuisia Ukrainan sotaa käsitteleviä meemejä. Sodissa on aina fyysisten taistelujen lisäksi myös diskursiivinen ulottuvuus, johon kuuluu propagandaa, medianhallintaa, sotahuumoria yms. Venäjän toimet Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Ukrainassa ovat lisänneet ja vahvistaneet sotimisen diskursiivisia keinoja; puhutaan hybridisodasta, jonka aseistukseen kuuluvat myös internet-meemit. Jo sodan ensimmäisenä vuonna 2022 Ukraina julistettiin meemisodan voittajaksi (mm. Saarikoski 2022). Twitteriin eli nykyiseen X:ään oli perustettu @uamemesforces-tili, jossa julkaistiin Venäjän sotatoimia kritisoivia ja naurettavaksi tekeviä, pääosin englanninkielisiä meemejä.
Moniulotteisuutta näihin meemeihin tuovat usein viittaukset toiseen maailmansotaan (ks. Saarikoski et al. 2024) sekä populaarikulttuurin hahmojen ja kuvastojen monitasoinen käyttäminen. Ukrainan sotameemeistä on myös kirjoitettu artikkeleita ja kommentaareja (esim. Chen et al. 2023; Semotiuk 2023; Kreps, Lushenko & Carter 2023; Saarikoski, Peltonen & Mähkä 2024). Näissä teksteissä keskitytään ajankohtaiseen meemitematiikkaan. Kiinnostavaa on kuitenkin peilata nykymeemejä lähtökohtiinsa, jotka ovat poliittisessa avantgardessa.
Ensin kuitenkin meemi-käsitteestä. Meemit ovat olemassa olevien kulttuurituotteiden muokkaamista käyttämällä kuvia ja tekstiä intermediaalisesti ja yhdistelemällä medioita ja genrejä suhteellisen vapaasti. (Herkman, Hujanen, Oinonen 2012; Vainikka 2016, 3; Lankshear & Knobel, 2019; Bown & Bristow 2019.)Nykyään on olemassa meemigeneraattoreita, joissa visuaalinen tai sanallinen ilmaisu – tai molemmat – on standardoitu. Esimerkkinä vaikkapa ”Pressing a Boot on Your Own Head” (Polje saappaalla omaa päätäsi) -niminen meemigeneraattori, jota voi käyttää luomaan meemejä itsensä sabotoimisesta. (Esimerkki myöhemmin tässä artikkelissa.)
’Meemin’ alkuperäinen merkitys on Richard Dawkinsin kirjasta The Selfish Gene (1976, suom. Geenin itsekkyys), jossa hän vertasi ihmisen biologista (geneettistä) evoluutiota kulttuuriseen (meemiseen) evoluutioon. Dawkinsin alkuperäinen ajatus kulttuurisista meemeistä perustui jäljittelyyn: kuten geenit, meemitkin lisääntyvät tuottamalla kaltaisiaan, mutta myös muuttuen, valikoiden ja keskenään kilpaillen. (Meemin historiasta enemmän ks. Shifman 2013.) Meemejä ja geenejä verratessaan Roy Christopher (2019 ) totesi sittemmin, että geenien tavoin meemit toimivat vain, kun ne liikkuvat kontekstista toiseen, aina uusiin yhteyksiin. Geenien tavoin kulttuuriset meemit säilyvät ja kehittyvät kopioimalla itseään. Kopioiminen on ilmeistä etenkin, jos ajattelemme edellä mainittuja meemigeneraattoreita.
Yleensä meemit on tarkoitettu viihteeksi, mutta näennäisen viattomia meemejä ja viraaleiksi eli laajalevikkisiksi päässeitä hahmoja on pyritty myös käyttämään poliittisina ja ideologisina välineinä. Tunnetuimpana esimerkkinä lienee yhdysvaltalainen Pepe Sammakko. Pepe on alun perin sarjakuvantekijä Matt Furien vuonna 2005 ”Poikien kerho” -nimistä sarjakuvaa varten luoma hahmo. ”Poikien kerhossa” Pepe ja hänen ystävänsä pelailevat videopelejä, syövät pizzaa ja polttelevat ruohoa. Pian antropomorfisesta Pepe Sammakosta tuli kuitenkin internet-meemi. Yhdessä Furien sarjassa Pepe on kylpyhuoneessa ja sanoo ”Feels good, man”, josta tuli toistuva hokema hänestä tehtyihin meemeihin. Pepestä tuli kuuluisa.
Vuoden 2015 tietämissä äärioikeistolainen American Alt-Right -liike ryhtyi käyttämään Pepen hahmoa vihameeminä. Pepelle laitettiin Hitler-viikset ja ”Tuntuu hyvältä” -lausahdus korvattiin lauseella ”Tappakaa juutalaisia, kaverit”. Tai sammakko laitettiin kantamaan natsiunivormua ja KKK-huppua ja viittaa. Natsi-Pepe ilmestyi pian Twitteriin, missä valkoista nationalismia ja maahanmuuttovastaisuutta kannattavat omivat hahmon. Donald Trumpin vuoden 2016 vaalikampanjan yhteydessä Trump Jr. twiittasi kuvia, joissa presidenttiehdokas Trump esitettiin keltatukkaisen Pepen hahmossa. Pepe on jatkanut elämäänsä sosiaalisen median vihasymbolina, vaikka hahmonsa hyväksikäytöstä suivaantunut Furie tappoi oman sarjakuva-Pepensä.
Propagandameemit eivät kuitenkaan ole aivan uusi asia.
Monet 1900-luvun alkupuoliskon avantgarde -taiteen kollaasit olivat poliittisia, erityisesti dadaistiset. Ehkä tunnetuin poliittinen kollaasitaiteilija 1930-luvun alussa oli saksalainen Helmut Herzfeld, joka vastalauseeksi Saksan Britannian vastaiselle ilmapiirille muutti nimensä John Heartfieldiksi. Jo ennen toista maailmansotaa Heartfield yhdisteli muokattuja kuvia ja provokatiivisia tekstejä fotomontaaseissaan kärkevöittääkseen poliittista – antifasistista – viestiään. Ne voidaan nähdä oman aikansa meemeinä.
Nykyisten poliittisten, sotaa käsittelevien ja sodanvastaisten, meemien juurien voi nähdä olevan avantgarde -kollaaseissa sekä Ranskassa ja Skandinaviassa 1960-luvulla toimineen Kansainvälisten situationistien kehittämässä detournement-menetelmässä, joka niin ikään perustuu kollaasin idealle. Detournementissa eli kirjaimellisesti kaappaamisessa tärkeintä on kuvan ja sanan välinen suhde. Jo 1950-luvun puolivälissä uusvasemmistolaiset situationistit kirjoittivat ’kasvattavasta propagandasta’ ja kehittivät menetelmän kuva-sana-kollaasien tehokkaaksi käyttämiseksi poliittisen kasvatuksen tarpeisiin. (Sederholm 1994)
Situationistien detournementia voi kutsua esoteeriseksi samassa mielessä kuin nykyään puhutaan esoteerisista meemeistä (Bianchino 2019, 273; Harvey & Palese 2018, 269), näihin Pepe Sammakkokin voidaan lukea. Esoteeriset meemit, joiden sanoma ei ole yleisesti ymmärrettävissä, kulkevat nykyään verkossa ja tietylle asialle omistautuneiden yhteisöissä. Esoteerisessa meemikulttuurissa onnistunut meemi ei välttämättä ole kuvan ja sanan paras yhdistelmä, vaan kaikkein esoteerisin. Sellaisten meemien tuottama ilo syntyy käsitteellisen yhteensopimattomuuden ja tuon yhteensopimattomuuden asiaan vihkiytymättömissä aikaansaamasta hämmennyksestä. Esoteeriset meemikollektiivit leikittelevät ironisilla merkityksillä, joita siis vain muutamat asialle omistautuneet voivat käsittää. Situationistien keskuudessa tällainen esoteerinen (meemi)kollektiivi oli uusvasemmiston terminologiaa, filosofiaa ja situationistien ajatuksia sekä plagiarismityyliä tunteva joukko.
Ajat ovat muuttuneet, mutta situationistien analyysi kirjallisen ja taiteellisen kulttuuriperinnön käyttämisestä sissipropagandatarkoituksiin on silti kiinnostava suhteessa nykymeemeihin, jotka välittävät kulttuurisia merkityksiä digitaalisessa ympäristössä aivan toisella volyymilla kuin situationistien painotuotteet.
Detournement on olemassaolevien taiteen tai populaarikulttuurin elementtien kaappaamista uusiin yhteyksiin. Situationistien mukaan detournementissa jokaisen kaapatun autonomisen elementin aikaisempi merkittävyys pienenee – mikä voi johtaa alkuperäisen merkityksen katoamiseen kokonaan – ja samaan aikaan koostuu uusi merkityksellinen kokonaisuus, joka antaa jokaiselle elementille uuden ulottuvuuden ja vaikutuksen. (Knabb 1989; Sederholm 1994) Tietoisuus alkuperäisen elementin kontekstista ja merkityksistä jää kuitenkin häilymään myös uuteen koosteeseen. Meemeissä tämä häilyvyys on usein merkityksiä tuottava elementti.
Sekä detournement että meemit ammentavat kaksoismerkityksistä ja niitä on helppoa jatkuvasti uusintaa myös kontekstia vaihtamalla. Kun kaksi erillistä asiaa tuodaan yhteen, niiden alkuperäisestä kontekstista riippumatta muodostuu aina uudenlainen suhde. Alkuperäiset elementit syrjäytyvät ja uusi synteesi on aina vaikuttavampi. Kyse on paljolti traditiosta, jota jo surrealistit pyrkivät systematisoimaan kreivi de Lautréamontilta (Isidore Ducasselta) lainatulla lauseella: ”Yhtä kaunis kuin ompelukoneen ja sateenvarjon satunnainen kohtaaminen leikkauspöydällä”.
Kansainvälisten situationistien ideoiden avantgardeaspekti oli yhdistää käytettyjen elementtien tunnistamisen tuottama shokkivaikutus siihen shokkiin, kun tarkastelija huomaa tuttujen elementtien olevan tyystin ”väärässä” yhteydessä. Se on myös nykymeemien strategia.
Kaapattuihin elementteihin eli aiemmin julkaistuihin teksteihin ja kuviin tuotujen vääristelmien piti situationistien mielestä olla niin yksinkertaisia kuin mahdollista, sillä heidän tavoitteenaan oli luoda ihmisten jokapäiväiseen elämään sopiva arkinen ilmaisumuoto. (Sederholm 1994) Ilmaisumuotona detournement olikin yksinkertainen, mutta sisällöllisesti situationistien detournement-tuotokset perustuivat vaikeasti ymmärrettävään poliittiseen ja filosofiseen jargoniin. Kiitos internetin kehityksen ja digitaalisten foorumeiden helppokäyttöisyyden, situationistien tavoite arkisen ilmaisumuodon luomisesta on kuitenkin toteutunut. Puhtaan viihteellisyyden ohella monet pyrkivät nykyään myös muuttamaan maailmaa tai ainakin vaikuttamaan joihinkin asioihin meemien kautta kuvia manipuloimalla.
Toisin kuin situationistien kasvattavan propagandan ajatus ja aikaisempi populaari massakulttuurituotanto, jotka loivat valmiita ajatuksia ja genrejä ihmisten kulutettaviksi, digitaalisessa kulttuurissa raja tuottamisen ja kuluttamisen välillä on hämärtynyt. Valmiit genret ja niiden jokapäiväiset retoriset mukaelmat sekoittuvat. (Shifman 2014) Tätä taustaa vasten Ukrainan Twitter-tilille tuotetut meemit hämärtävät rajaa myös virallisen propagandan ja tavallisten netinkäyttäjien välillä. (Saarikoski et al. 2024) Ukraina-meemit eivät myöskään ole esoteerisia, vaan nopeallakin vilkaisulla helposti tulkittavia.
Situationistit systematisoivat detournementin neljällä käyttöohjeella (Knabb 1989; Sederholm 1994), joita voi soveltaa myös nykymeemeihin. Erityisen kiinnostavaa on tarkastella eräitä poliittisia ja Ukrainan sotaan liittyviä propagandameemejä situationistien ohjeiston valossa. Ensinnäkin: Kaikkein kauimpaa haettu detournattu elementti auttaa yleisvaikutelman luomisessa, eivät suinkaan ne osatekijät, jotka suoraan määrittelevät tämän vaikutelman luonteen. Tällaisiksi voi ajatella Ukrainan sodan alkuvaiheessa julkaistut meemit, joissa ukrainalaiset maanviljelijät paimentavat pelloillaan olevia venäläisiä panssareita. Panssareiden rinnastaminen karjalaumaan on kaukaa haettu, mutta tehokas vastakohtaisuus, jossa kaksi erillistä asiaa kohtaavat. Kaiken lisäksi leppoisan maanviljelijän tyytyväinen ilme kertoo aivan muuta kuin sodan todellisuus.
Toiseksi, detournattuihin elementteihin tehtävien vääristelmien täytyy olla niin yksinkertaistettuja kuin mahdollista, sillä kuten todettu, detournementin suurin voima on suorassa suhteessa tietoiseen tai epämääräisempäänkin osatekijöiden alkuperäisen kontekstin muistamiseen. Detournement-teorian mukaan mitä avoimempi metafora on, esimerkiksi kaikkein odottamattomin kuva mitä epätodennäköisimmässä kontekstissa, sitä kiinnostavampi meemi.
Kolmanneksi situationistit ajattelivat, että detournement on vähemmän tehokas mitä enemmän se lähestyy rationaalista vastausta. Monet Volodymyr Zelenskya sankarina kuvaavat meemit voi luokitella tällaisiksi.
Neljäntenä kohtana situationistien mielestä asioiden kääntäminen päinvastaisiksi on aina kaikkein suorin, mutta vähiten vaikuttava keino — pelkkä vitsi. Tässä suhteessa situationistien detournement ja nykymeemit kuitenkin eroavat toisistaan. 1960-luvulla detournementia toteutettiin pääsääntöisesti hitaammin työstettävinä leikkaa ja liimaa -kollaaseina, joiden moniulotteisten sisältöjen tulkintakin saattoi vaatia aikaa, ja materiaalia myös tuotettiin ja levitettiin vähemmän. Sen sijaan internet-meemejä tuotetaan paljon ja niiden kuluttaminen ja elinkaari ovat nopeatempoisempia. Siksikin niin kutsutut vastameemit ovat tehokkaita. Vastameemeissä alkuperäiset viestit nimenomaan käännetään päinvastaisiksi: vihollisen sotapropaganda päälaelleen. Toisin kuin detournementissa, vastameemeissä parodia kohdistuu pikemminkin toisiin meemeihin (Saarikoski et al. 2024). Tästä esimerkkinä on artikkelin alussa mainitun meemigeneraattorin avulla tuotettu meemi, jossa väittäessään ukrainalaisista uusnatseikssi Putin potkii itseään päähän.
Situationistien aikaan detournement oli rauhanajan poliittisen vaikuttamisen keino. Heartfield sen sijaan valmisti fotomontaaseja sotaa ennakoivassa kiristyneessä poliittisessa tilanteessa. Siksi onkin kiintoisaa, että toisin kuin situationistien usein varsin tosikkomaiset filosofoivat detournementit, Heartfieldin Hitleriä naurettavaksi tekevät ja Ukrainan Putinia ivaavat sotameemit ovat humoristisia. Orest Semotiuk kirjoittaakin (2023), että sota-aikana poliittinen huumori on erityisen tärkeää, sillä se manifestoi ja puolustaa arvoja, kulttuurista identiteettiä ja vihollista vastaan hyökätessään piirtää rajan ’meidän’ ja ’heidän’ välille. Sotahuumori antaa Semotiukin mukaan maataan puolustaville voimantuntoa ja itsevarmuutta. Meemiase voi olla tehokas.
Lähteet
Bianchino, G. (2019). Simulation and Dissimulation: Esoteric Memes Pages at the Limits of Irony. In Bown, A. & Bristow, D. eds. Post Memes: Seizing the Memes of Production. Earth, Milky Way: punctum books, pp. 367–388.
Bown, A. & Bristow, D. eds. (2019). Post Memes: Seizing the Memes of Production. Earth, Milky Way: punctum books.
Chen, K.; Feng, A.; Aanegola, R.; Saha, K.; Wong, A.; Schwitzky, Z.; Ka-Wei Lee, R.; O’Hanlon, R.; De Choudhury, M.; Altice, F. L.; Khoshnood, K.; Kumar, N. (2023). Categorizing Memes About the Ukraine Conflict. Dinh, T. N. & Li, M. (eds.) Computational Data and Social Networks. CSoNet conference papers 2022. Springer Nature Switzerland.
Christopher, R. (2019). The Meme is Dead, Long Live the Meme. In Bown, A. & Bristow, D. eds. Post Memes: Seizing the Memes of Production. Earth, Milky Way: punctum books, pp. 31–44.
Harvey, L. & Palese, E. (2018). #NeverthelessMemesPersisted: Building Critical Memetic Literacy in the Classroom. Journal of Adolescent & Adult Literacy, vol. 62, no. 3, pp. 259–270.
Herkman, J.; Hujanen, T. & Oinonen, P. (eds) (2012). Intermediality and Media Change, Tampere: Tampere University Press.
Knabb, K. (1989). Situationist International Anthology. Berkeley Cal: Bureau of Public Secrets.
Kreps, S.; Lushenko, P. & Carter, K. (2023). Lessons from the meme war in Ukraine. https://www.brookings.edu/articles/lessons-from-the-meme-war-in-ukraine/ (Tarkistettu joulukuussa 2024)
Lankshear, C. & Knobel, M. (2019). Memes, Macros, Meaning, and Menace: Some Trends in Internet Memes. The Journal of Communication and Media Studies, vol. 4, issue 4, pp. 43–57.
Saarikoski, P. (2022) Ukrainan sodan meemit keväällä 2022. Agricolan Tietosanomat 5.7.2022. https://agricolaverkko.fi/tietosanomat/ukrainan-sodan-meemit/ (Tarkistettu joulukuussa 2024)
Saarikoski, P.; Peltonen, J. & Mähkä, R. (2024). Natsit ja toinen maailmansota Ukrainan sodan meemeissä 2022–2023. Kulttuurintutkimus 41 (2024): 1, s. 60–79.
Sederholm, H. (1994). Intellektuaalista terrorismia. Kansainväliset Situationistit 1957–72. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä Studies in the Arts.
Semotiuk, O. (2023). Ukraine: Humour as a Weapon of War. ZOiS Spotlight 2/2023. Centre of East European and International Studies. https://www.zois-berlin.de/en/publications/zois-spotlight/ukraine-humour-as-a-weapon-of-war (Tarkistettu joulukuussa 2024)
Shifman, L. (2013). Memes in a Digital World: Reconciling with a Conceptual Troublemaker. Journal of Computer-Mediated Communication 18 (2013), pp. 362–377. DOI:10.1111/jcc4.12013 (Tarkistettu joulukuussa 2024)
Shifman, L. (2014). The Cultural Logic of Photo-Based Meme Genres. Journal of Visual Culture Vol 13(3): pp. 340–358. DOI 10.1177/1470412914546577 (Tarkistettu joulukuussa 2024)
Vainikka, E. (2016). Avaimia nettimeemien tulkintaan. Meemit transnationaalina mediailmiönä. Lähikuva3/2016, s. 60–77.
FAM 
Jätä kommentti