Viktor Šklovskin muistelmateos Sentimentaalinen matka ja muita avantgardistisia sattumuksia Suomessa

 

Jyrki Siukonen

”Alan kirjoittamaan 20. toukokuuta Raivolassa (Suomessa).” Nämä Viktor Šklovskin sanat avaavat muistelmateoksen Sentimentaalinen matka toisen osan. Vuosi on 1922 ja Šklovski on vastikään vapautunut Kellomäen karanteenileiriltä, jonne Venäjältä saapuneet pakolaiset kootaan. Raivolassa on hänen enonsa kesähuvila, siellä hän kirjoittaa.

Šklovskin kirjallinen työ Suomessa on samantapainen avantgarden historian sattumus kuin Kazimir Malevitšin, Mihail Matjušinin ja Aleksei Krutšonyhin kokous Uusikirkolla vuonna 1913, jonka seurauksena syntyi futuristinen ooppera Voitto auringosta. Suomalaisessa taidemaailmassa asiasta kuultiin reilut viisikymmentä vuotta myöhemmin, silloinkin toisen käden lähteistä. Šklovskin kohdalla aika yhä odottaa itseään; Sentimentaalinen matka, yksi venäläisen 1920-luvun modernismin merkkiteoksista, on suomentamatta.

Se, että kirja on osin Suomessa kirjoitettu ei tietenkään kohota sen arvoa. Viktor Šklovskin (1893–1984) merkitys on muualla – ja vahvassa kasvussa. Viime vuosina maailmalla on ilmestynyt runsaasti tutkimuksia, uusintapainoksia ja käännöksiä. Myös kotimaassaan Šklovski on ikään kuin uudelleen löydetty. Vuonna 2018 valmistunut koottujen teosten ensimmäinen osa (Sobranie sotšineni, Tom. 1 Revoljutsija) tarjoilee venäläisille lukijoille harvinaisia tekstejä, muun muassa artikkelikokoelman Ratsun siirto (Hod konja), joka pysyi Neuvostoliitossa pannassa vielä Stalinin ajan jälkeenkin – lähinnä siksi, että Trotski oli käynyt siitä debattia.

Ratsun siirtoja Sentimentaalinen matkajulkaistiin alun perin Berliinissä vuonna 1923. Siellä Šklovski vietti Suomesta päästyään maanpakolaisena hieman yli vuoden. Berliini ei ollut televisiosarjan fiktiivinen Babylon Berlin, vaan venäläisen emigraation polttopiste (yli 300 000 ihmistä) ja yksi avantgarden historian maineikkaimpia risteysasemia. Siellä kohtasivat Šklovskin lisäksi Andrei Belyi, Boris Pasternak, Vladimir Majakovski, Ilja Ehrenburg, Marina Tsvetajeva, Aleksei Remizov, mutta myös El Lissitzky ja Kuokkalassa syntynyt taidemaalari Ivan Puni – voi kai sanoa, että avantgarden historian suomalainen sattumus hänkin.

Viktor Šklovskin maine venäläisen avantgarden piirissä syntyi kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen oli nuoren lingvistiikasta intoutuneen opiskelijapojan kasvu kubofuturismin teoreetikoksi (Sanan ylösnousemus 1914) sekä edelleen OPOJAZin johtajaksi ja ”formalismin” voimahahmoksi. Toinen vaihe oli oman äänensä löytäneen prosaistin syntyminen pakomatkalla Suomeen ja edelleen Berliiniin. Paon syyt olivat poliittisia, Šklovski oli taistellut bolševikkeja vastaan, mutta kirjailijuuden motiivit taas pitkälle taloudellisia. Käsikirjoitusten myyminen Berliinin venäläisille kustantajille oli ainoa keino, jolla Šklovski saattoi ansaita elantonsa.

Myöhemmin Šklovski myönsi kirjoittaneensa nopeasti ja rahan takia. Taidetta käsittelevä Ratsun siirtoja sotakokemuksia kuvaava Sentimentaalinen matka eivät olleet suinkaan ainoat teokset, jotka hän Berliinissä tekaisi. Šklovskin käännetyin proosateos onkin alkuvuonna 1923 parissa viikossa syntynyt ZOO eli kirjeitä mutta ei rakkaudesta. Se on kekseliäs muotokokeilu, itseironinen rakkausromaani ja kuvaus Berliinin venäläisestä kulttuuripiiristä sekä piinaavasta koti-ikävästä. Teoksen jälkimainetta on kasvattanut myös sen toinen tekijä, Lili Brikin nuorempi sisar Elsa Triolet, jonka oma kirjallinen ura käynnistyi Šklovskin ZOO:hon kaappaamista kirjeistä.

Sklovskin kuva.png

Viktor Šklovski, Juri Annenkovin akvarelli vuodelta 1919.

”Alan kirjoittamaan 20. toukokuuta Raivolassa (Suomessa).” Toki Šklovski oli kirjoittanut aiemminkin, mutta päivämäärällä on merkitystä. Hän alkaa kirjoittaa eri tavalla, ottaa käyttöön omat teoreettiset oivalluksensa ja kääntää ne kaunokirjallisuudeksi, joka toistuvasti puhuu formalismista. Sentimentaalinen matka muuntaa muistelman muodoksi: ”Pohjimmiltaan formaalinen metodi on hyvin yksinkertainen – paluu ammattitaitoon. Merkittävin piirre siinä on, että se ei kiellä ajatusta taiteen sisällöstä vaan käsittelee niin sanottua sisältöä yhtenä muodon ilmentymistä.” ZOOmuuntaa rakkauskirjeet ristiriitaiseksi ironiaksi: ”Taiteeseen voi suhtautua kahdella tapaa. Ensimmäisen näkemyksen mukaan teos on ikkuna maailmaan. Sanoin ja kuvin halutaan kuvata sitä, mikä on sanojen ja kuvien takana. Tämän tyypin taiteilijoita voi sanoa kääntäjiksi. Toinen tapa suhtautua taiteeseen on nähdä se maailmana, jossa asiat ovat olemassa itsenään. Sanat, niiden väliset suhteet, ajatukset, ajatusten ironia ja yhteensopimattomuus ovat taiteen sisältö.”

Muistelemalla omaa sotaansa ja kertomalla omasta (oletetusta) rakkaudestaan Šklovski luo myös kirjallisen hahmon ”Viktor Šklovski”. Toisin sanoen, Šklovski on äänessä sekä muotoa rakentavana kirjoittajana että muotoa artikuloivana henkilöhahmona. Kaikki ei ole kuitenkaan metaromaania, sillä maailma ikkunan takana on vereslihalla. Avantgarde on kuolemassa, ei vielä neuvostojen degreetteihin vaan tauteihin ja nälkään. ZOO:ssa Šklovski astuu hahmostaan ulos ja muistelee venäläisen futurismin suurinta lahjakkuutta Velimir Hlebnikovia: ”Se oli Kuokkalassa, syksyllä, kun illat pimenivät.” Avantgarden historian sattumus, kenties. Tapaaminen suomalaisessa illassa, mutta meiltä pimennossa.

Tarina Hlebnikovin onnettomasti päättyneestä rakkaudesta on yksi ZOO:n taidokkaimmista luvuista ja osoittaa, että Šklovskin nopeus ja nokkeluus taipuvat myös tunteista puhumiseen. Sisältö on muotoa, mutta se ilmentää muutakin: surua, hämmennystä ja epätietoisuutta tulevasta. Šklovski on sotilas, joka sodan päätyttyä tuntee itsensä kömpelöksi ja maailman vieraaksi. Kaiken lisäksi hän paossa vieraalla maalla. Berliinissä hänen kollegansa puhuvat saksaa, ranskaa ja englantia, mutta hän itse osaa vain venäjää. Yhteyttä eurooppalaiseen avantgardeen ei synny, sillä hän on jäänyt vangiksi kieleen.

Sentimentaalisessa matkassa Šklovski kirjoittaa: ”Asun nyt Raivolassa (Suomessa). Täällä oli tapana viettää kesiä. Nyt sitten ilmeni että elämään pitää suhtautua vakavasti.” Hän toteaa myös: ”Mutta täällä on To-lo-nen. Toisin sanoen – Suomi.” Naapurissa on vain vierasta kieltä solkkaava Tolonen, ei ketään kenen kanssa voisi keskustella. Tuberkuloosia poteva Edith Södergran, Pietarissa koulunsa käynyt kuten Šklovski, asuu jossain naapuritaloista. Kohtaamista ei tapahdu, eikä sellaiselle avantgarden historian sattumukselle ole kovin helppo edes keksiä perusteita. Södergrania innoittanutta antroposofiaa Šklovski piti vähäpätöisenä asiana ja ruotsin kieli oli hänelle yhtä hepreaa kuin suomi.

Vuosien saatossa Viktor Šklovski palauttaa ”Viktor Šklovskin” kuitenkin vielä kertaalleen Suomeen. Päästyään Berliinin pakolaisuudesta takaisin Venäjälle (nyt jo Neuvostoliitto) Šklovski kirjoittaa kirjan Kolmas tehdas. Teos  on muistelmien – niihin Šklovski jää kiinni – formalismin ja uuden sosialistisen todellisuuden yhteentörmäys. Muistikuvat nuoruuden kesälomasta ovat ajalta ennen avantgardea:

”Vietin kesän Savonlinnassa, lähellä Olavinlinnaa, missä vesi virtaa pohjoiselta Saimaalta eteläiseen. Virta ei koskaan jäädy, ei peity jäähän. Talvisin kanava höyryää kuin läkähtynyt hevonen. Mäkien päältä voi nähdä toisia mäkiä.

Yksi mäki näyttää kuin sokerin palalta teelautasella. Toisetkin näyttävät joltakin. Vesi kerääntyy mäkien väleihin kuin pyörän uriin. Koko seutu on kuin mutainen maantie sateen jälkeen.

Yöllä kanavareitin välkkyvät merkkivalot päästävät sihisevää ääntä.

Välkkyvä valo näkyy kauemmas kuin tasaisesti palava. Kanava kiertää linnan ympäri, soutuveneemme keikkui ja heittelehti. Olimme veljeni kanssa päättäneet soutaa huviksemme linnan ympäri. Kivisillan alla, missä aallot muodostivat pullonkaulan, virta oli erityisen voimakas.

Sillalla seisoi poliisi ongella. Hänen vieressään oli koju jossa kaupiteltiin kivennäisvettä ja mansikoita pienissä tuohirasioissa.

Monta vuotta myöhemmin päädyin jälleen Suomeen.

Huvilat oli kaadettu kumoon, kuin hyllyköt tyhjäksi ryöstetyssä kaupassa.

Kaikkialla oli paljon tilavampaa – metsät oli hakattu pois.”

 

Lähteet:

Viktor Šklovski, Sentimentalnoje putešestvie, Berlin 1923.

Viktor Šklovski, Hod konja, Berlin 1923.

Viktor Šklovski, ZOO eli Kirjeitä mutta ei rakkaudesta, suomentanut Jyrki Siukonen, Tampere 2019.

Viktor Šklovski, Tretja fabrika, Moskova 1926.

Jyrki Siukonen, “Love-forms: How ZOO (1923) is Made”, Rab-RabIssue 5 (2019), 174–190.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s