Irmeli Hautamäki
Se miten suomalaiset ovat puhuneet ja kirjoittaneet avantgardesta tai modernismista alkoi kiinnostaa Benjamin Schweitzeria hänen luettuaan Avantgarde Suomessa- kirjan (2021, SKS). Hän on saanut 3- vuotisen KONEen säätiön apurahan tutkiakseen suomalaista avantgarde diskurssia Greifswaldin yliopistossa. Schweitzer (s. 1973), joka tuntee Suomea pitkältä ajalta, kävi 4.2. 2025 Helsingissä esittelemässä tutkimushankettaan, jonka otsikko on ”Suomalainen avantgarde kielen kuvastimessa”. Monia lukijoita tietysti kiinnostaa, kuka Benjamin Schweitzer on, joten päätin esittää hänelle muutamia kysymyksiä. Samalla selviävät hänen diskurssianalyyttisen tutkimuksensa lähtökohdat.
Kysymykset:
1# Asut nykyisin Berliinissä, jota monet pitävät yhtenä Euroopan kiinnostavimmista taidekaupungeista. Kerro suhteestasi Berliinin taide-elämään. Millaisesta taiteesta olet itse kiinnostunut?
B.S. — Ensinnäkin minun on myönnettävä, että vietän noin puolet vuoden maaseudulla tai matkoilla, ja jopa kun olen Berliinissä, en käy niin monissa kulttuuritapahtumissa kuin haluaisin. Siinä on kulttuurimetropolissa asumisen etu ja haitta: aina on jotain mielenkiintoista nähtävää myös seuraavana päivänä, ja usein oma työ on etusijalla. Ne kaupungin taiteellisen elämän osat, joita seuraan tarkimmin, ovat tietenkin nykymusiikin konsertit, mikä liittyy ammattiini säveltäjänä. Mutta yritän myös seurata, mitä nykytanssin kentässä tapahtuu. Kuvataiteen osalta olen ennen kaikkea kiinnostunut kolmi- ja neliulotteisesta taiteesta eli kuvanveistosta, installaatiosta ja performanssista. Teatterissa käyn liian harvoin, osittain yksinkertaisesti siksi, koska kiinnostavimmat esitykset esimerkiksi Schaubühnessa ovat usein nopeasti loppuunmyytyjä.
2# Olet koulutukseltasi säveltäjä ja olet opiskellut sävellystä mm. Sibelius -akatemiassa 1990 -luvulla Paavo Heinisen johdolla. Millaista oli opiskella Sibelius -akatemiassa. Millaista musiikkia olet säveltänyt?
B.S.— Paavo Heinisen opetustyyli oli hyvin filosofinen. Monet hänen oppilaistaan kuvaavat häntä ankaraksi opettajaksi, mutta minä en kokenut sitä lainkaan niin. Se johtui varmaan myös siitä, että olin opiskellessani Suomessa jo mestariluokkaopiskelija ja ehkä myös siitä, että hän kunnioitti paljon saksalaista modernismia, jota edustin. Sen lisäksi osallistuin Sibelius-Akatemiassa vain elektronisen musiikin kurssille Kalev Tiitsin johdolla. Muuten nautin siitä, että minulla oli paljon aikaa muille asioille, olihan asuminen Helsingissä minulle lapsuudenhaaveen täyttymys. -Säveltäjänä olen kiinnostunut lähinnä kamarimusiikista, vaikka olen kirjoittanut myös useita oopperoita ja orkesteriteoksia. Säveltäjälle on aina vaikeaa kategorisoida omaa musiikkiaan tyylillisesti, mutta parhaiten kuvailisin itseäni ehkä hieman epätyypilliseksi jälkisarjallisen modernismin edustajaksi. Kaikkien keinojen tehokas käyttö on minulle erityisen tärkeää. Se ei välttämättä tarkoita radikaalia pelkistyneisyyttä, mutta ajattelen aina ensin sitä, mitä voisi ehkä jättää pois, enkä sitä, mitä voisi lisätä.
3# Musiikin opintojesi ohessa opit nopeasti, noin puolessa vuodessa suomen kielen. Miten se oli mahdollista?
B.S. — Sanotaan paremmin näin: kun olin ollut puoli vuotta Suomessa, pystyin jollakin tavalla kommunikoimaan suomeksi. Valitettavasti suomen kielen taitoni ei ole nykyisin kovin hyvä, koska en ole asunut maassa tarpeeksi kauan. Mutta oli muutama tekijä, jotka suosivat nopeaa kielen oppimistani keskitasoon asti: ensinnäkin vahva motivaatio, halusin todella oppia kielen. Toiseksi erittäin hyvät opettajat, ja erityisesti erinomainen perusopetus, jotka sain Saksassa ennen vaihto-opiskelijavuotta. Opettaja oli itse kielitieteilijä ja opetti koko kieliopillisen rakenteen johdonmukaisesti ja selkeästi. Joten vaikka minulla ei ollut valtavaa sanavarastoa Suomeen tullessani, minulla oli melko täydellinen kuva lauseopista ja morfologiasta. Mielestäni tämä on paras tapa opettaa agglutinoivaa kieltä: ensin kielioppi, sitten sanat. Ehkä yksi tekijä oli myös, että olin lapsena käynyt usein Suomessa, vaikkakin vain lomamatkalla, näin minulla oli vaistomainen käsitys kielen äänenrakenteesta, rytmistä ja yleisestä luonteesta jo kauan ennen kuin varsinaisesti opin sitä.
4# Olet koulutukseltasi myös kääntäjä ja toimit tutkijana Greifswaldin yliopiston fennistiikan ja skandinavistiikan tutkimuksen laitoksella. Kerro viime elokuussa tarkastetusta väitöskirjastasi.
B.S. — Väitöskirjani käsittelee suomalaista musiikin erikoiskieltä: sen historiaa, terminologiaa, rakenteita, mutta myös suomalaisen musiikkidiskurssin erityispiirteitä. Näin se menee perinteistä erikoiskielentutkimusta pidemmälle. Halusin osoittaa, miten kansallinen identiteetti ja kulttuuriset konstruktiot heijastuvat kirjoitettaessaklassisesta musiikista suomeksi. Teos ilmestyy lähiaikoina saksaksi De Gruyterilla open access -julkaisuna.
5# Kirjoitit vuonna 2022 laajan arvostelun Avantgarde Suomessa (2021) -kirjasta Finnisch-Ugrische Mitteilungen -lehteen. Sanoit sen alussa, ettei sanayhdistelmä ”avantgarde” ja ”Suomi” kuulostanut ensisilmäykseltä tavanomaisimmalta. Mitä tiesit suomalaisesta modernismista tai avantgardesta ennen kirjaan tutustumista? Muuttiko kirjan lukeminen käsitystäsi ja millä tavoin?
Kirjoitit arvostelussa, että ’modernismin’ ja ’avantgarden’ käsitteet eivät erotu kirjan artikkeleissa selvästi toisistaan. Jos katsot kirjan artikkeleita kokonaisuutena, millaisia seikkoja kirjoittajat painottavat ja millainen käsitys avantgardesta sen perusteella muodostuu?
B.S. — Minulla oli mielestäni hyvä yleiskuva suomalaisesta modernismista, tietysti tietyllä tavalla musiikkiin keskittyen, mutta tunsin myös kokeellisen taiteen klassikoita kuten Eino Ruutsalon Kineettisiä kuvia ja tiesin sitä ja tätä suomalaisesta alakulttuurista.
Mutta monet asiat olivat minulle uusia, esimerkiksi Harro Koskisen Sika-teossarjan aiheuttama skandaali tai aseeminen kirjallisuus. Ja yleisesti kirja terävöitti tietoisuuttani keskeisestä kysymyksestä: avantgarden ja modernismin erosta. Tämä tuntuu minusta erityisen tärkeältä suomalaisessa kontekstissa, jossa monet pohjimmiltaan modernistiset esteettiset konseptit otettiin vastaan ”avantgardena” ja jossa suomalaiset taiteilijat eivät juurikaan tai vasta hyvin pitkän viiveen jälkeen omaksuivat tietyt liikkeet, kuten futurismin, suprematismin tai musique concrète instrumental’en. Nimenomaan Suomi-spesifiset vaiheet avantgarden historiassa kirjassa on hyvin työstetty. Tämä on saanut minut huomaamaan, että ”historiallista” avantgardea pitäisi ehkä tarkastella erikseen ja että kansainvälisen ja suomalaisen taiteen vastaanoton eroavaisuudet on otettava huomioon avantgarden kontekstissa. Ja Lopuksi teoksen temaattiset ”aukot” (tanssi, sarjakuva, instrumentaalimusiikki, musiikkiteatteri) osoittivat minulle jälleen kerran, että suomalaista avantgardea vastaanotetaan vaihtelevasti ja/tai se on vaihtelevasti edustettuna eri taiteenlajeissa. Antologia oli kaiken kaikkiaan tärkeä innoitus päätökselleni kääntyä suomalaisen avantgarden puoleen postdoc-projektissani.
6# Suomalainen käsitys avantgardesta kiinnostaa sinua ja olet saanut 3-vuotisen KONEen säätiön apurahan tutkiaksesi avantgardediskurssia Suomessa. Mitkä ovat tutkimuksesi keskeiset kysymykset, joihin etsit vastausta.
B.S. — Täytyy tosiaan korostaa, että tutkimushankkeeni ei koske itse taidetta vaan taidetta koskevaa kieltä. Toisin sanoen, haluan selvittää analysoimalla avantgardeen liittyviä diskursseja Suomessa, miten ilmiö ”avantgarde” rakennetaan kielellisesti: Millaisia semanttisia kenttiä liitetään taiteeseen, joka koetaan tai oli aikoinaan koettu radikaaliksi, shokeeraavaksi, tulevaisuuteen suuntautuvaksi jne.? Voimmeko tunnistaa eroja eri taiteenlajeja koskevien diskurssien välillä ja voimmeko tunnistaa diakronisia muutoksia tai vakioita? Ja lopuksi, voimmeko diskurssianalyysin avulla vastata kysymykseen ”avantgarde vai modernismi?” tai ainakin saada siitä selkeämmän kuvan?
Tutkimushankkeen tiivistelmä:
Englanninkielinen käännös Avantgarde Suomessa -kirjan kritiikistä on FAM sivustolla kohdassa uutisia
FAM 
Jätä kommentti