Kalev Tiits
European Network for Avant-Garde and Modernism Studies (EAM) 9. konferenssi järjestettiin Krakovan Uniwersytet Jagiellońskin tiloissa, 17–19 syyskuuta 2024.
Konferenssin teema Avant-garde and War näytti modernismin ja avantgarden tutkimuskohteiden laajan aikaskaalan, ja tutkimuskentän moninaisuus ilmeni myös rinnakkaissessioiden määrässä: suuren osan ajasta oli yhtä aikaa menossa 6 – 7 esitelmää. Moninaisuus oli niin ikään läsnä temaattisissa otsikoissa. Jotkut sessioista kiinnittyivät tiettyyn maantieteelliseen alueeseen, mukana olivat Balkanin avantgardet, Balttilaiset avantgardet ja Pohjoismaiset avantgardet, jotkut puolestaan kontekstoituivat tiettyyn aikaan ja poliittishistoriallisiin periodiin.
Historiallista rajausta edustivat muun muassa sellaiset otsikot kuin Surrealismi miehitetyssä Tšekkoslovakiassa; Neuvostoimperiumi ja sen periferiat; Ensimmäisen maailmansodan Trauma; Urheilu; Avantgarde ja ensimmäinen maailmansota. Konferenssin sisällöstä suuri osa vaikutti Eurooppa-keskeiseltä, mikä oli luonnollista siinä mielessä, että oltiin itäisen Keski-Euroopan sydämessä, eteläisessä Puolassa.
Krakovasta käsin lähialueelle sijoittuvat Tšekki, Slovakia, Unkari, Romania ja Itävalta, ja kohtuullisen moni osallistujista tuntui olevan naapurimaista, tai ainakin saapunut lyhyehkön matkan päästä. Lähialueen osallistujista ilahduttavan monet vaikuttivat olevan tohtorin tutkintoa valmistelevia jatko-opiskelijoita. Se, että avantgarden tutkimus tällä aihepiirin rajauksella tuntui vetävän puoleensa nuoria tutkijoita, on ilahduttaa aikana, jolloin monet taiteen tutkimuksen yliopistolliset oppiaineet kamppailevat olemassaolostaan.
Poimintoja esitelmien aiheista ja sisällöistä
Barrett Wattenin pohdinta kohdistui sodanjälkeisen Saksan zero hour / stunden null tilanteeseen, johon olivat osaltaan johtaneet Erich Ludendorffin ideat ja oppi totaalisesta sodasta, joita Joseph Goebbels myöhemmin hyödynsi kuuluisassa hurmahenkisessä Urheilupalatsi-puheessaan vuonna 1943. Watten kiinnitti huomiota taiteilijan vastuuseen ja vaikutusvaltaan esimerkkinään Ezra Pound. Poundin vaikutus fasismin suosioon on edelleen olemassa ja näkyy äärioikeistolaisessa italialaisessa Casa Pound -liikkeessä.
Watten ehdotti, että tutkimuksen tulisi suuntautua avantgarde-liikkeiden ja -liikehdinnän tarkastelussa Euroopan toukokuun ja kesän 1945 kaltaisiin zero hour hetkiin ja ottaa näkökulmaksi sodan sosiokulturaaliset interventiot, tähtäimenä ”reparation or redemption” eli vapaasti suomennettuna hyvitys ja sovittelu.
Andrew McNamara valaisi keynote -puheessaan taidehistorioitsija Ernst Kitzingerin sodan aikaista elämää kaakkoisessa Australiassa. Puheen otsikko oli Interned at the Arse of the World 1940-41: The Predictably Unpredictable Outcomes of War. Saksan juutalaista syntyperää oleva Kitzinger oli jättänyt Saksan jo vuonna 1934 havaittuaan, että natsihallinto todennäköisesti tulisi estämään hänen akateemisen uransa syntyperän vuoksi.
Kitzingerin sodanajan henkilöhistoria on kiinnostava, vaikka ei valitettavasti liene ainutlaatuinen. Työskenneltyään Englannissa useita vuosia Kitzinger internoitiin sodan sytyttyä vihollismaan kansalaisena ja lähetettiin vaarallisissa olosuhteissa Australiassa sijaitsevalle internointileirille. Hän säästyi natsien määräämältä kohtalolta, mutta päätyi siitä huolimatta olemaan vankina primitiivisissä oloissa piikkilanka-aitojen ympäröimänä.
McNamara esitteli Kitzingerin leirillä toimittaman kokoelman omia ja vankitoveriensa esseitä, runoja ja piirustuksia. Ne ilmentävät hämmennystä siitä, että paettuaan väkivaltaista hallintoa omassa maassaan päätyy maattomana muukalaisena karkotetuiksi toisella puolella maailmaa sijaitsevalle vankileirille. Millainen kohtalo odottaa heitä, joita kotimaa ja valtio kohtelee rikollisella tavalla? Kuinka toimia, kun valtio tekee kansalaisistaan epähenkilöitä?
Julian Hannan muutama vuosi sitten julkaistu kirja The Manifesto Handbook avaa näkökulman avantgarde manifesteihin kirjallisuuden lajina, joka välillä painui hieman taka-alalle. Esitelmässään Not as a War Cry But a Warning: New Life for the Avant-garde Manifesto Hanna pohti tämän laajuudeltaan vaatimattoman, mutta tyylin ja ambition puolesta suureellisen lajityypin relevanssia nykyhetkessä. Tällä hetkellä sosiaalinen media tarjoaa alustan kollektiivisille nopeille huudahduksille ja tietoisuutta nostavalle kirjoittelulle.
Viimeaikaiset manifestit ovat toistuvasti keskittyneet teknologian ja feminismin leikkauspisteisiin, esimerkkeinä Donna Harawayn A Cyborg Manifesto, The Feminist Data Manifest-No ja Legacy Russellin Glitch Feminism: A Manifesto. Hanna mainitsi myös AI Decolonial Manyfesto’n, se kehystää tekoälyteknologian kipeitä kysymyksiä tiiviissä muodossa ja iskee oman tutkimukseni ja kiinnostukseni ytimeen.
Viihdyttävä yksityiskohta Julian Hannan esityksessä oli hänen lopuksi esittelemänsä korttipeli Manifesto! 2 – 4 pelaajalle, jonka Hanna yhdessä Tilburgin yliopiston kollegoidensa kanssa on kehitellyt. Pelin idea on saada aikaan manifesti pelikorteissa olevien ohjeiden mukaan. Korttipakkoja oli jaossa esitelmän jälkeen.
Sessiosta Soviet Empire and its Peripheries jäi mieleen isäntäinstituution eli Jagellonian yliopiston oman edustajan Jerzy Franczakin esitys Political Violence and the Birth of the Avantgarde Film: Dziga Vertov’s The History of Civil War. Vertovin työskentelytavassa, jossa Leninin ohjeita seuraten tuotettiin osin dokumentaarisia, osin propagandistisia filmejä, oli keskeisenä tekniikkana aiemmista filmeistä leikattujen palojen liittäminen uudeksi kokonaisuudeksi.
Tällainen materiaalin kierrätys, tai oikeastaan sarjakierrätys, jossa filmit leikattiin paloiksi aina uudestaan seuraavia tuotantoja varten, kiinnitti huomiotani tuttuudellaan. Tutkiessani aikoinaan yliopistolla 1960- luvun kokeellista elektronimusiikkia huomasin Erkki Kurenniemen, mahdollisesti Jukka Ruohomäen ja ehkä myös Erkki Salmenhaaran käyttäneen nauhamusiikkiteoksissa vastaavaa sarjakierrätystä.
Masternauhakakkujen koteloissa löytyi tuolloin ilmaisu ”ryöstetty ja työstetty”, minkä olen otaksunut tarkoittaneen siirtymistä seuraavan teoksen luomiseen siten, että leikkauksen valmistuttua masterista on otettu kopio, joka on nimetty lopulliseksi masteriksi, ja työstetty materiaali on toistuvasti kierrätetty seuraavaan teokseen. Master ei siis ole ollut sananmukaisesti master, vaan ensimmäisen sukupolven kopio.
Työtavan yleisyyttä en osaa arvioida, mutta ei liene sinänsä mitenkään harvinaista, että kun analogiaikana on tarvittu lisämateriaalia tai inspiraatiota, studiossa on käyty läpi roskakorissa kulloinkin maanneet nauhan ja filmin pätkät, myös muussa kuin avantgarde-estetiikan mielessä.
Vertovin työskennellessä neuvostofilmin ensimmäisen vuosikymmenen aikana vastaavaa tekniikkaa ei tietenkään ollut olemassa äänen tallennusta varten, sillä magneettinauhaa käyttäviä ääninauhureita alettiin rakentaa vasta yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Venäjän äänitaiteen tuon aikaiset pioneerit työskentelivät — nykykielellä ilmaisten — live-tilassa tai tosiajassa, vailla mahdollisuutta leikkaukseen studiossa.
Neuvosto-Venäjän alkuaikoina Arseni Avraamovin kaltaiset suuriin eleisiin ja suurelliseen ilmaisuun tähtäävät uudistajat onnistuivat toisinaan käyttämään ääniteoksissaan valtavan kokoisia esityskoneistoja, esimerkkinä tästä on Avraamovin Sireenien sinfonia (1922). Varhaisen neuvosto-avantgarden ansioitunut historioitsija Andrei Smirnov on kertonut, että teosta olivat esittämässä niin Bakun kaupungin tehtaanpillit ja autontorvet kuin myös satamaan ankkuroitunut Venäjän Kaspianmeren laivasto.
Omia havaintojani
En ollut aiemmin osallistunut EAM konferensseihin ja havainnoin tapahtumaa ensikertalaisen tulokulmasta. Ohjelman laajuuden takia en toki nähnyt tarjolla olevasta sisällöstä kuin pienen osan. Yleistunnelma niissä tapahtumissa, joihin otin osaa oli kollegiaalinen, kiinnostunut, ystävällinen ja suvaitsevainen, huolimatta siitä, että sotaa koskeva rajaus voisi sisältönsä puolesta viedä myös arkoihin keskusteluihin. Joissakin muissa konferensseissa näkemästäni liioitellun aggressiivisesta debatoinnista en havainnut viitteitä. Oman esitykseni otsikosta A Journey to the Spirit of Place during a Special Military Operation sukeutui pieni keskustelu siitä, miksi otsikkoa ei ole sanoitettu sanalla sota vaan ’erikoisoperaatio’. Ehkäpä termistä erikoisoperaatio ja sen käytöstä mediassa voisikin kirjoittaa pienen tutkielman sinänsä.
Uniwersytet Jagielloński tarjosi tapahtumalle puitteet, jotka ovat paitsi arkkitehtonisesti hienot kertovat myös pitkästä perinteestä. Yliopiston yhteydessä mainitaan muun muassa Nikolaus Kopernikuksen opiskelleen siellä aikoinaan ja hänen nimeään kantava sali löytyy yliopiston vanhimmasta osasta. Yliopiston keskeiset rakennukset sijaitsevatkin Krakovan kauniissa historiallisessa keskustassa. Kauas taaksepäin katsova ympäristö oli viehättävä siitä huolimatta, että kaupungin historiaan mahtuu myös varsin synkkiä jaksoja. Tämän monitahoisen menneisyyden muistojen keskellä paikka tuntui myös omalla tavallaan ajattomalta ja sellaisena sopivalta konferenssin teemaan nähden.
Kirjallisuutta:
Kalev Tiits: Erkki Kurenniemi ja avantgarde — 30 vuotta myöhemmin teoksessa: Irmeli Hautamäki, Laura Piiippo ja Helena Sederholm (toim): Avantgarde Suomessa, 2021 SKS
Andrei Smirnov: Sound in Z: Experiments in Sound and Electronic Music
FAM 
Jätä kommentti