Ellen Thesleff – nainen avantgardistina

fullsizeoutput_735

 

 

Hanna-Reetta Schreck

Ellen Thesleffin (1869-1954) taiteilijanura ajoittuu 1900-luvun vaihteen avantgarden murrokseen. Hän aloitti uransa 1890-luvun alussa kaksikymppisenä taiteilijanalkuna ja maalasi viimeiset työnsä kahdeksankymmenen vuoden iässä 1940-luvun lopussa. Thesleffin eläessä nainen ammattitaiteilijana oli auttamatta marginaalinen ilmiö. Kovan työn ja vaikean toimeentulon lisäksi fin de sièclen taiteilijanaisten piti jaksaa jatkuvaa epäilyä kyvyistään sekä aktiivista ja passiivista ulossulkemista. Naisten ideoita ei helposti otettu todesta, ja jos heitä kuunneltiin, heidän aloitteittaan ja yrityksiään ei aktiivisesti edistetty.

Siksi onkin tärkeää, että taiteen kentällä vuosisadan vaihteessa toimineista naisista kirjoitetaan, keskustellaan ja heistä kerrotaan. Miten he jaksoivat eteenpäin, vaikka joutuivat kohtaamaan vähättelyä ja vastustusta? Meidän täytyy pohtia heidän työtään ja elämäänsä, asemaansa, strategioitaan, kykyään ja kunnianhimoaan selvitä paineista ja vastustuksesta huolimatta vaativassa ammatissa, sillä muutoin suuri joukko taiteeseemme, yhteiskuntaamme ja itseymmärrykseemme vaikuttaneiden toimijoiden panoksesta jää ymmärtämättä. Miten Ellen Thesleff selviytyi ja onnistui etenemään aikansa taiteen edelläkävijöiden joukkoon?

Thesleff oli varttunut boheemissa ja vapaamielisessä perheessä, missä poikien ja tyttöjen kesken ei ollut tehty ankaraa ja perinteistä jakoa. Perheen tuki mahdollisti Thesleffille opiskelun ammattiin, joka ei ollut naisille tarkoitettu. Tämä ei kuitenkaan yksin selitä Ellen Thesleffin taiteilijan uraa. Yleisesti naisten taiteen tekeminen nähtiin tuolloin yleissivistävänä toimintana, joka tuli alistaa perheen ja lasten tarpeille. Naisille suorastaan tyrkytettiin varovaisia ajatuksia, sillä lääkäreiden mukaan naisen hermosto ei kestänyt luovuuden taakkaa ja taiteilijan ammattia. Naisista tehtiin hysteerikkoja. Sairauden tulkittiin johtuvan liiallisesta itsetunnosta. Hysteeriset naiset pyrkivät ”luonnottomiin” rooleihin, kuten taiteilijoiksi. Thesleffinkin maalauksista kirjoitettiin: ”tuntuupa kuin ne läheltä hiipaisisivat luvallisen äärimmäistä rajaa.”[1] Luvallista tai ei – hän maalasi ja yritti pysyä järjissään.

Thesleff kirjoitti vuonna 1934 ystävälleen Edward Gordon Craigille: Kirjeesi huvittaa minua: ”nainen taiteilijana” kuinka šokeeraavaa?? Mitä – mitä tarkoitatte – saanko kysyä (?) en ymmärrä nyt mitään. Taiteilijahan on yksinkertaisesti jumala – ja se siitä?[2]

Ellen Thesleff oli rohkea ja emansipoitunut nainen. Sukupuolestaan huolimatta hän astui kainostelematta miehiselle taiteen kentälle, eikä läheskään aina tehnyt, niin kuin pitää. Thesleff uhkui epänaisellisella tavalla uskoa työhönsä ja suorastaan murhasi taiteellisen oppi-isänsä todetessaan sisarelleen Thyralle vuonna 1912 seuraavaa:Minä työskentelen kuin jumala – …. Olen ymmärtänyt jotain, mitä kukaan ei ole ennen minua… Otin alas erään Michelangelon seinältäni – minusta se oli huono – kas niin – valmis.[3]

Thesleff ei käyttäytynyt sievästi ja jäänyt kotiin kasvattamaan lapsia. Hän matkusti ja maalasi. Hän kulki yksin ulkona luonnossa etsien aiheitaan, välillä miesten vaatteisiin pukeutuneena. Hän veti lippalakin syvälle päähänsä ja sukelsi luontoon. Ruoveden Murolessa paikalliset luulivat häntä nuorukaiseksi, ja näin hän sai mietiskellä luonnossa kaikessa rauhassa. Moderni kulkuri!  Asuessaan Firenzessä taiteilijatar istui kahviloissa herraseurassa, silläkin uhalla, että saattoi menettää tärkeimmän sosiaalisen pääomansa: maineensa. Nuori Thesleff olikin poikatukkainen radikaali, joka teki, mitä halusi ja eli taiteelleen.

Dia2

Ellen 1890 -luvun alussa 

Osana rohkeaa ja tinkimätöntä taiteellista toimintaansa hän toi ensimmäisten joukossa suomalaiseen taiteeseen monia kansainvälisiä taidesuuntauksia kuten symbolismin ja ekspressionismin. Myöhemmin 1920-luvulta eteenpäin hän lähestyi myös surrealismia. Tämä on seikka, josta ei mielestäni edelleenkään puhuta Thesleffin kohdalla riittävästi.

1890-luvun alussa hän tarttui 1900-luvun avantgardeen vahvasti vaikuttaneeseen symbolistiseen taidesuuntaukseen. Thesleff matkusti Pariisiin ensimmäisen kerran jo syksyllä 1891 välittömästi debyyttinäyttelynsä jälkeen. Jo muutaman kuukauden oleilu kaupungissa sekä opiskelu myös naisille avoimessa Colarossin akatemiassa vaikutti hänen ilmaisuunsa käänteentekevällä tavalla: uran alun naturalismi sai väistyä filosofisemman ja kontemplatiivisemman symbolistisen maalaustavan tieltä.

Vahva yksilöllisyyden vaatimus löi leimansa tuleville 1900-luvun taidesuuntauksille. Kun Thesleff 1890-luvun lopulta eteenpäin alkoi yhä enemmän oleskella Italiassa ja etenkin Firenzessä, sielläkin vaatimuksena oli oman ilmaisun ja elämäntavan löytäminen. Firenzen anglo-amerikkalainen taiteilijaverkosto, jonka sisäpiiriin Thesleff lukeutui ystävänsä, englantilaisen teatterimiehen Edward Gordon Craigin myötä, piti sisällään kiinnostavia ja ennakkoluulottoman uudella tavalla ajattelevia taiteilijoita, ajattelijoita ja heidän mesenaattejaan. Kaupungin anglo-florentiinien piirissä keskusteltiin myös uusista taidesuuntauksista ja sellaisista taiteilijoista kuin Wassily Kandinsky, Henri Matisse ja Paul Cezanne. Futuristien Marino Marinettin ja Giovanni Papinin radikaalit ajatukset tarttuivat tajuntaan pauhuna ja mekastuksena taiteilijakahviloissa, sekä pamfletteina ja kirjoituksina monissa eri lehdissä.

Italian vaikutuksen myötä Thesleffin voi sanoa olleen Suomen ensimmäinen ekspressionisti. Samaan aikaan hän kiinnostui myös puugrafiikan tekemisestä Gordon Craigin innoittamana; Craig piti puugrafiikan tekniikoita kaikkein puhtaimpana taidemuotona. Thesleff nautti Craigin verkostossa laajalti arvostusta, ja maalaaminen ja grafiikka elivät 1900-luvun alusta eteenpäin rinnakkain hänen tuotannossaan. Tekniikat vaikuttivat vahvasti toinen toisiinsa.

Pariisissa ja Firenzessä Thesleff eli kuin ”uusi nainen” (New Woman). Hän liikkui vapaasti ja flaneerasi eli tutki kaupungin ihmeitä, ohikulkijoita, kahviloiden tanssijattaria, taiteilijoita ja älykköjä. Hän luki paljon kaunokirjallisuutta, filosofiaa ja ajankohtaista taidekirjoittelua. Kaikesta tästä hän ammensi niin itseymmärrystä kuin taiteen sisältöjä. Itsellinen ja itseriittoinen moderni subjekti syntyi ja taiteilijat olivat tämän kehityksen keskiössä. Jokaisen tuli löytää oma uniikki tapansa elää ja maalata. Konventiot olivat este ja perinteet piti osata tulkita uudelleen ja muokata omannäköisekseen. Sukupuolet sekoittuivat ja esimerkiksi androgynia nähtiin vuosisadan taitteen taiteilijapiireissä korkeampana ideaalina. Tässä hämmentävässä ilmapiirissä myös uskaliaat ja päämäärälleen omistautuneet naiset, kuten Thesleff, saattoivat ottaa itselleen uusia vapauksia.

Matkat ja pidemmät oleilut eurooppalaisena kosmopoliittina katkesivat kuitenkin ensimmäiseen maailmansotaan. Suomen  itsenäistymisen jälkeen Thesleff ei enää pystynyt asumaan pidempiä aikoja ulkomailla. Rahan arvon muutos vaikutti siihen, että hänellä ei enää ollut samalla tavalla varaa matkustamiseen kuin ennen. Mutta lyhyille matkoille Italiaan ja Firenzeen hän sentään vielä pääsi. Eurooppalaisuus ja kansainvälisyys eivät karisseet hänestä mihinkään, siitä pitivät huolen kirjeenvaihto Gordon Craigin kanssa sekä kansainväliset taidelehdet ja taidekirjoittelu. Myös kotimaan näyttelytoiminta, varsinkin Taidehallin kansainväliset katselmukset 1920-luvun lopulta eteenpäin olivat tärkeitä.

Kansallistunteen täyttämässä Suomessa eurooppalaisuutta pidettiin  kuitenkin epäisänmaallisena ja Thesleffin ilmaisua arvosteltiin usein liian vieraana vaikutteiltaan. Thesleffin 1920- ja 30-luvun surrealismia lähestyvää ilmaisua, unenomaisuutta ja fantasiaa, ei ymmärretty tai haluttu ymmärtää, ja hänen taiteensa määriteltiin epäsuotuisassa valossa ”hyper-esteettiseksi”. Myös toimeentulo oli hankalaa, kuten hän itse asian ilmaisi: Maalaava nainen tarvitsee rahaa huomattavasti enemmän kuin maalaava herra.[4] Varsinkin 1920-luvulla Thesleff kärsi suoranaisesta köyhyydestä ja eli monta vuotta äärimmäisen niukasti teosmyynnin ja satunnaisten apurahojen varassa. Elämänkumppani, sisar Gerda, elätti heitä harjoittamalla sekä lääkintävoimistelijan että keraamikon ammattia.

Thesleff vihasi opettamista, mutta tarvitsi rahaa. Siksi, että saattoi olla vapaa ja matkustaa, asua ulkomailla ja maalata juuri niin kuin halusi. Thesleff halusi maalata kuin mies, miesten aiheita: naisia, maisemia ja uransa lopulla jopa abstraktiota. Naisten aiheet, kuten asetelmat, eläimet tai äitiys eivät häntä kiinnostaneet. Näin ollen hän oli koko uransa ajan riippuvainen teostensa myynnistä sekä apurahoista. Myös perheen tuki, alussa vanhempien ja myöhemmin sisarusten, oli elintärkeää.

1930-luvun alussa Thesleffiä lykästi, kun hän pääsi sisarensa kanssa asumaan upouuteen ”palatsiinsa” eli Lallukan taiteilijakotiin. Tämä taloudellinen tuki helpotti merkittävästi hänen työskentelyään uran lopulla, ja mahdollisti vielä voimakkaan uudistumisen kohti abstraktia ilmaisua ranskalaisen informalismin hengessä. Vuonna 1945, 76-vuotiaana Thesleff oli edelleen hyvässä työvireessä:

Olen kyllä maalannut. Eräänä päivänä ajattelin, että ei ole lainkaan mahdotonta, että olisin Pohjolan Leonardo – toisena en ollut siitä erityisen varma.[5]

Tässä vaiheessa merkittävien kriitikoiden joukossa alkoi olla myös hänen ymmärtäjiään, kuten esimerkiksi Antero Rinne, E. J. Vehmas ja jopa Onni Okkonen. Siihen nähden, miten paljon Thesleff eläessään etsi ennakkoluulottomasti uutta ja uskalsi kulkea modernismin kärjessä, on yllättävää, miten epäselvä ja epävarmakin hänen asemansa suomalaisella ja kansainvälisellä taidekentällä edelleen on. Esimerkiksi akateemista tutkimusta hänen taiteestaan tai elämästään tehdään edelleen todella vähän. Miksi? Mahtuisiko taiteemme kirkkaaseen eturiviin jo hiljalleen myös yksi avantgardisti nainen, Ellen Thesleff?

 

Kirjoittaja on taide- ja kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija, joka tekee väitöskirjaa Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineeseen fin de sièclenruumiillisuudesta lähdeaineistonaan Ellen Thesleffin taide ja kirjallisen aineistot. Schreck julkaisi syksyllä 2017 laajan biografian Ellen Thesleffistä. Hänen kuratoimansa Thesleff-näyttely aukeaa 26.4.2019 HAM Helsingin taidemuseossa, ja lisäksi hän työstää työryhmänsä kanssa sarjakuvaa Thesleffistä, joka julkaistaan näyttelyn yhteydessä.

Viittaukset:

[1]Wennervirta Ludwig, Kotitaide 10, taiteilijoiden 1909 syysnäyttely. Kansallisgalleria, Helsinki, arkistokokoelmat: Leikekokoelmat.

[2]Kirje Edward Gordon Craigille 3.10.1934. BNF. Siteeraus ja käännös Ateneum 1998, s. 108.

[3]Kirje Thyra Thesleff/Söderhjelm/Casténille 4.7.1912. SLSA 958.

[4]Kirje äidille 6.2.1915. SLSA 958.

[5]Kirje Elisabeth Söderhjelmille 30.6.1945. Bäcksbacka 1955, 116.

Esitelmäkutsu Avantgarde, tiede ja teknologia –seminaariin –––––––––– Call for Papers to Avant-Garde, Science, and Technology Seminar

fullsizeoutput_6e6

See English below

Suomen avantgarden ja modernismin seura (Finnish Association for Modernism and Avant-garde, FAM) järjestää 3. kotimaisen seminaarin ja paneelin aiheesta ’Avantgarde, tiede ja teknologia’ Aalto-yliopistossa 29.4. 2019.

Theodor Adornon mukaan tiede ja teknologiset keksinnöt ovat aina kuuluneet taiteeseen, usein taiteen suunnannäyttäjinä, eivätkä parhaat taiteilijat ole koskaan kaihtaneet tiedettä, mistä renessanssin ilmaperspektiivi on esimerkkinä. Myös avantgardetaide on hyödyntänyt ennakkoluulottomasti tieteellisiä teorioita ja uusia teknologioita.

Seminaarin tarkoituksena on selvittää taiteen, tieteen ja teknologian suhteita avantgardetaiteissa ja vastata kysymyksiin, millä tavoin tieteen kehitys on heijastunut taiteiden käytäntöihin ja mitä yhteiskunnallisia seurauksia tällä on ollut. Seminaari on kiinnostunut kolmesta tieteen ja taiteen suhdetta koskevasta aihealueesta:

Viimeaikaisia esimerkkejä taiteen ja tieteen lähentymisestä ovat bio- ja sosiaaliset neurotieteet sekä kognitiotiede, joita on sovellettu taiteen tekemisessä. Sosiaalinen neurotiede on tutkimusalue, jossa tarkastellaan kuinka biologiset systeemit implementoivat sosiaalisia prosesseja. Seminaarissa kysytään, mikä merkitys tällä on taiteen, kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimukselle.

Ekologiaa ja posthumanismia koskeva tutkimus on samalla osoittanut ihmisen olevan osa luontoa tavalla, joka velvoittaa antamaan luovuttamattoman (tasa-)arvon kaikille eläville olennoille. Tämä antaa aiheen kysyä, miten nykytaiteet ja kirjallisuus käsittelevät ihmisen suhdetta muuhun luontoon.

Toinen, edelliseen läheisesti liittyvä aihe on tekoäly, joka koskee paitsi tiedonkäsittelyä, myös teknologiaa. AI on perinteisesti ollut tieteiskirjallisuuden leikkikalu, mutta mikä mahtaa olla algoritmien rooli taiteessa postdigitaalisessa nykymaailmassa. Voiko tekoäly, jolta puuttuvat aistimukselliset kokemukset, luoda taidetta?

Kolmas aihealue on tieteen ja taiteen kehitys ja rationaliteetti. Onko taiteessa ylipäätään tieteeseen rinnastettavaa kehitystä ja voidaanko sanoa, että taide seuraa tieteen kehitystä? David Edwards on väittänyt kirjassaan ArtSciencetaiteen ja tieteen metodien olevan perustavalla tavalla erilaisia. Taiteen ajatteluprosessi on kuvallinen, aistillinen ja intuitiivinen erotuksena tieteen ajatteluprosessista, joka on kvantifioiva, analyyttinen, deduktiivinen ja ongelmakeskeinen.  Onko Edwardsin dualistinen kuvaus osuva? Miten taiteen ja tieteen metodien välistä juopaa voitaisiin kuroa yhteen ja saattaa ne hedelmälliseen vuorovaikutukseen?

Pyydämme kaikkia aiheesta kiinnostuneita lähettämään 100 – 150 sanan pituisen esitelmäehdotuksen (20min + 10min keskustelu) seuran sihteerille 15.3. 2019 mennessä osoitteeseen finnishavantgarde@gmail.com. Seminaarin esitelmien pohjalta tullaan julkaisemaan kirja, jonka sisällöstä päättää järjestelytoimikunta.

##############

The Finnish Association for Avant-garde and Modernism studies (FAM) will arrange the 3rdseminar and panel titled ‘Avant-garde, Science, and Technology’ at the Aalto University on April 29th2019.

According to Theodor Adorno, theoretical considerations and scientific findings have always amalgamated with arts, often as their bellwethers, and the best artists have never hesitated to use them. The Renaissance aerial perspective is an early example of this. Avant-garde art has from the early 20thcentury on taken advantage of scientific theories and new technologies.

The aim of the 3rd FAM seminar is to clarify the relationships between art, sciences and technology in avant-garde art and to elucidate how the development of sciences has influenced artistic practices and what is its social impact.

Three subjects concerning the affinity between science and art of special interest.

The life sciences, social neuroscience and cognitive science are all examples of scientific approaches that have recently been applied in art. Social neuroscience studies how biological systems implement social processes. The approach raises the question of its relevance to art theory, literature studies, and cultural studies.

Furthermore, recent research in ecology and post-humanist studies have shown that human beings are part of nature which obligates to consider all living beings in equal terms. Taken that all living beings are equal and have an intrinsic value, the seminar asks, how has the relationship between humans and the rest of nature been considered in contemporary art and literature?

Another subject of interest closely related to the aforementioned is artificial intelligence, which deals not only with algorithms but also technology (such as robots). AI has traditionally been toyed with in science fiction literature but what is the role of algorithms in a post-digital world? Is artificial intelligence, which lacks all sensuous experiences, capable of making art?

The third subject worth considering is the development of and rationality in sciences and art. The seminar asks, whether the development of art is comparable to that of the sciences, and furthermore, does the development of art follow that of science? In his book ArtScience, David Edwards has suggested that the methods of science and art are profoundly different. The thought processes in art are pictorial, sensuous and intuitive while scientific thinking quantifying, analytic, deductive and problem-based. Is Edwards’ dualistic description apt? Is it possible to fill the methodical gap between art and science and to bring them into fruitful interaction?

We warmly invite everyone interested in these subjects to submit a proposal (100 – 150 words) for a paper, whose length should be 20 min. + 10 min discussion, to the secretary of the association finnishavantgarde@gmail.combefore March  15th2019.