Ilmastonmuutos, populismi ja avantgarde

fullsizeoutput_6d9

Malevich: Suprematism. Non-Objective Composition (1915)

 

Irmeli Hautamäki

Ilmastonmuutos käy yhä konkreettisemmaksi, mistä jokapäiväiset uutiset ympäristökatastrofeista ovat todisteena. Ilmastonmuutos aiheuttaa ahdistusta ja myös avantgarde tutkija joutuu kysymään itseltään, miksi avantgardea kannattaa tutkia tässä historiallisessa tilanteessa, mikä ei ole vähääkään avantgardistinen. Uutisten valossa on myönnettävä, että emme elä avantgardistista aikakautta, oma aikamme on sille jopa vastakkainen.

Avantgardella tarkoitetaan sata vuotta sitten Euroopassa tapahtunutta taiteen murrosta, missä taiteen menetelmien kehittämiseen haettiin virikkeitä muun muassa tieteestä ja teknologiasta.  Tähän liitetään yleisissä mielikuvissa myös naiivi tulevaisuusoptimismi, jossa taiteella uskottiin voitavan muuttaa yhteiskuntaa. Kun yhteiskunnallinen kehitys on kuitenkin kääntynyt – kuten nyt on nähtävissä – utopian sijasta dystoopiaan, voidaan kysyä, olivatko avantgardistit hurahtaneita uskoessaan tieteen, teknologian ja sen myötä talouden kasvuun?

Helsingin Sanomien toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen näyttää uskovan näin liittäessään ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofit yhteen venäläisen avantgarden kanssa. Esseen otsikkona on väite : ”Mustan neliön maalaaja halusi sata vuotta sitten poistaa maailmasta luonnon – ja nyt toive on toteutunut”. Toimittajan mielestä Malevichin suprematistinen Musta neliö-nimisen maalaus merkitsee auringon hylkäämistä, sementöimistä ja korvaamista öljyllä ja kivihiilellä. Heikkinen viittaa asiantuntijana taiteilija Antti Majavaan, joka tekee väitöskirjaa Kazimir Malevichista. Majavan mukaan suprematistien suhde öljyyn ja kivihiileen oli ”järjetöntä  hurmiota” heidän ”palvoessaan fossiilista” energiaa.

Toimittajan johtopäätös on, että avantgardistit olivat yksinkertaisesti hulluja. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun avantgardea ja varsinkin venäläistä avantgardea pidetään Suomessa hulluutena. Suprematismia koskeva tulkinta oli sen verran raju ja populistinen, että päätin kysyä asiaa Majavalta, joka vastasi, että mustaa neliötä koskeva kannanotto perustui toimittajan omaan näkemykseen.

Sinänsä lehtijutussa esitetty käsitys venäläisen avantgarden teknologia innostuksesta on oikean suuntainen. Pitää paikkansa, että avantgarde taiteilijat innostuivat etenkin Venäjällä yhteiskunnan modernisoimisesta. Venäjä oli 1900 -luvun alussa alikehittynyt maa ja taiteilijoita kiinnosti tilaisuus päästä mukaan yhteiskunnan kehittämiseen, mihin tiede ja teknologia yhdessä runsaiden luonnonvarojen kanssa tarjosivat mahtavat näköalat. Kuitenkin väite, että juuri suprematistit olisivat olleet päävastuussa taiteen valjastamisesta tuotantoelämän tarpeisiin on väärä. Asialla olivat pikemminkin konstruktivistit.

Karkeasti ottaen, avantgarde jakautui Venäjällä kahteen pääsuuntaukseen sen mukaan, miten modernisaation haasteeseen vastattaisiin. Asiaan kuului myös kilpailua siitä, mikä ismi sai kunnian olla vallankumouksen virallinen taidesuuntaus. Malevichin suprematismi oli filosofinen taidesuuntaus, jolla ei ollut suoria yhteiskunnallisia päämääriä. Sen sijaan Tatlinin ja Rodchenkon konstruktivismissa oli selkeät poliittiset päämäärät: konstruktivismi halusi tehdä taiteilijasta suunnittelijan ja insinöörin, joka lähtisi mukaan tuotantoelämään. Konstruktivistit pitivät taidetta liian subjektiivisena, taide haluttiin korvata tieteen objektiivisuudella –  eli kuten Alexander Rodchenko asian ilmaisi: siveltimet ja värit oli vaihdettavaa viivaimiin ja harppeihin.

Venäläinen taideasiantuntija Michail Grobman painottaa Malevichia koskevassa artikkelissaan, että venäläisen avantgarden tutkimusta koskeva julma ja perustavanlaatuinen virhe on samastaa konstruktivismi ja Malevichin taide sillä perusteella, että ne näyttävät ulkonaisesti samalta. ”Näin taidehistorian hyväntahtoiset kuluttajat tulevat kulutusyhteiskunnassa tehneeksi Malevichista jääkaappien ja hiustenkuivaimien edeltäjän.” He unohtavat täydellisesti, että Malevich tosiasiassa taisteli konstruktivisteja vastaan (Grobman, 25). Malevichin suprematismi oli filosofis-uskonnollista taidetta; se oli täydellinen vastakohta konstruktivismin vallankumouksellisille käytännöille Grobman sanoo ja siteeraa Alexei Gania, 1920-luvun taideteoreetikkoa, jonka mukaan ”konstruktivismi on teollisen kulttuurin terve lapsi”. Grobman jatkaa:

”Konstruktivismi muuttaa muotoja toimien pyyteettömästi yhteiskunnallisten ihanteiden hyväksi. Konstruktivismi rakentaa talon vielä syntymättömälle ihmiselle, koska konstruktivismi tulee tieteestä, täsmällisestä ajattelusta, teknologiasta. Tiede on puolueetonta, se jättää ihmiskunnan kauas taakseen, eikä hermostu siitä että atomienergia valvoo orangutangeja ja että sähköiset tietotekniikkaohjelmat syöttävät sarvikuonoja koneille. Konstruktivismin, kuten lain suuruutta on, että se työskentelee yhteiskunnalle, mutta on riippumaton siitä. Konstruktivismi on jumalainen ase, eikä ainoastaan ase vaan enemmän: konstruktivismi ei märehdi ihmiskunnan sisäistä henkisyyttä; se yksinkertaisesti luo materiaalisia muotoja, jotka ovat kulttuurille maksimaalisen mukavia” (ibid).

Grobmanin kuvaus pyrki tavoittamaan konstruktivismin 1920-lukulaista ajatusmaailmaa, joka oli täysin vastakkainen Malevichille. Malevich vastusti konstruktivismin utilitarismia ja moraalista piittaamattomuutta, hänelle suprematismi oli henkinen, filosofinen asia. Malevich julisti sodan konstruktivistien esineiden kulttuuria vastaan, Grobman väittää.

Venäläisasiantuntijan kuvaus tuo esiin myös konstruktivismin piittaamattoman suhteen luontoon. Sitaatista välittyy käsitys, että luontoa (tässä eläimiä) ja luonnonvaroja voidaan käyttää sumeilematta teollisen kulttuurin tarpeisiin.

Luontokysymyksessä Malevichin kanta oli eksplisiittisesti päinvastainen kuin konstruktivistien. Kirjassaan The Non-Objective World (julkaistu saksaksi nimellä Die Gegendlose Welt) vuodelta 1927 Malevich teki eron kahden erilaisen kulttuurin välillä erottaen taiteellis-esteettisen ja tuotannollis-teknisen kulttuurin.

Malevich selitti, että tieteelliselle mielelle luonto ja luonnonvoimat näyttäytyvät uhkana, jolta täytyy suojautua. Olemassaolon taistelussa tieteentekijä ja teknologi rakentavat mahtavan teollisuuden huomaamatta, että luonnon voimien uhkaavuus on pelkkää ylikiihottuneen mielikuvituksen tuotetta. Teknologia ja tiede ovat sokeita luonnon täydellisyydelle. Taiteilijalle luonto sen sijaan  on aina täydellinen. Malevich lisäsi, että taiteen arvo on ikuinen ja absoluuttinen, kun taas teknologian ja sen tuotteiden arvo on suhteellinen riippuen kulloistakin tarpeista. (NOW, 38)

Kun etsitään syytä ilmastonmuutokseen ja nykyisin toistuviin luonnonkatastrofeihin, käsitys, että taiteilijat olisivat siitä vastuussa on liioiteltu. Kukaan ei sata vuotta sitten voinut ennakoida nykyisen kaltaisia luonnon katastrofeja. Eivätkö vastuussa ole  poliitikot ja konsumeristinen kapitalismi, jonka perässä sosialismi yritti parhaansa mukaan pysyä pikemminkin kuin avantgardetaide? Taiteilijoita ei nimittäin tarvittu siinä kiihtyvässä kilpajuoksussa, missä sosialismi otti kiinni kapitalismia piittaamatta luonnosta tai ihmisten elinolosuhteiden tuhoamisesta.

Lopuksi, sata vuotta sitten oli myös avantgardisteja, jotka lähtökohtaisesti kritisoivat tieteen ja teknologian nimiin vannovaa kasvuideologiaa.  Taloustieteestä väitellyt Wassily Kandinsky ilmaisi vuonna 1911 pettymyksenä materialistiseen  kulttuuriin missä

”Useimmille ihmisille materiaalisten hyödykkeiden lisäämisestä pienimmällä energian kulutukselle (taloustieteen periaate) on tullut toiminnan ja elämän ihanne.  Kaikesta, mikä hyödyttää tätä päämäärää ja elämän mukavuutta, on tullut ehdottoman tärkeää. Tätä on seurannut teknologisten innovaatioiden myrskyisä virta. Hienoimmat mielet, sankarillisimmat luonteet ovat heittäytyneet epäröimättä tähän elämänmuotoon, sillä he eivät enää näe toista: sitä ei enää ole olemassa heille” (KW, 98).

Toisella elämänmuodolla Kandinsky tarkoitti henkisiä arvoja ja taidetta. Tässä hän löysi tukijan Malevichista.

 

Viitteet:

Mikko-Pekka Heikkinen: Lauantaiessee: ”Mustan neliön maalaaja halusi sata vuotta sitten poistaa maailmasta luonnon – ja nyt toive on toteutunut”. Helsingin Sanomat  8.9. 2018    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005819017.html

The Avant-Garde in Russia 1910 – 1930 New Perspectives. (Toim.) Stephanie Barron & Maurice Tuchman. The MIT Press, 1980.

Kazimir Malevich. The Non-Objective World. (NOW) Chicago: Paul Theobald and Company, 1959/1927. Käänt. saksasta Howard Dearstyne.

Wassily Kandisnky. ”Whither ’the New’ Art?” 1911. Teoksessa Kandinsky Complete Writings on Art. (KW) ( Toim.) Kenneth C. Lindsay & Peter Vergo. New York: Da Capo Press, 1994. s. 96 – 104.