San Francisco Celebrated the Centennial of Zürich Dada in Nov 2016

Nikolai Sadik-Ogli

The centennial anniversary of the Dada movement was celebrated in San Francisco at the remarkably diverse and comprehensive “Dada World Fair” from 1-13 November 2016. As resistance against the frightening political situation that simultaneously unfolded around it, the Fair featured everything from lectures, panel discussions, film showings, poetical recitations, art exhibitions and book launches to musical and theatrical performances on a daily basis at a wide variety of venues throughout the City. For more information about the “Dada World Fair,” see:http://www.mustekala.info/node/37783.

Fluxuksen ensihenkäys Suomessa – Iiris-lehti uusavantgarden esittelijänä

Sami Sjöberg

Kotimaisessa taiteessa 1970-luku oli kulttuuripoliittisten jakolinjojen aikaa, mikä oli seurausta kansainvälisen politiikan kehityskuluista. Jos huhuja on uskominen, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisen kulttuurisen kylmän sodan jakolinja asettui osapuin Pohjanlahdelle. CIA:n on spekuloitu rahoittaneen useita Tukholman Moderna Museetin ”edistyksellistä” taidetta esitelleistä näyttelyistä ja suomalaisen kulttuuri-instituution vasemman laidan puolestaan epäillään saaneen rahoitusta itärajan takaa. Joka tapauksessa Ruotsissa taideinstituutio oli avoimempi kokeellisuudelle ja suomettumisen vuosikymmenellä uusavantgardea esiteltiin maan johtavissa taidemuseoissa.

Suomessa ajan uusavantgardistit (mm. Elonkorjaajat ja Ö-ryhmä) olivat institutionaalisessa paitsiossa taidelaitosten, taiteen rahoituksen ja tiedotusvälineiden suhteen. Vanhan valtauksen jälkeinen niin sanottu proletaarinen käänne kulttuuripolitiikassa marginalisoi kotimaiset kokeelliset taiteilijat. Äärivasemmistolaiset katsoivat virheellisesti niiden edustavan porvarillista dekadenssia. Väärintulkinnan syynä oli todennäköisesti ajan kotimaisten uusavantgardistien helmasynti: he edustivat puoluepoliittisesti sitoutumatonta radikalismia. Kokeellisten taiteilijoiden kansainvälisyysideaali ei myöskään rajoittunut itäblokin maihin vaan he ylläpitivät kiinteitä yhteyksiä muun muassa pohjoismaiseen taidekenttään Pohjanlahdelle laskeutuneen samettiesiripun lävitse.

Suomessa uusavantgarde ilmeni ensisijaisesti ajankohtaisten ulkomaisten virtausten muodossa (fluxus, minimalismi ja käsitetaide). Se herätti kansainvälisessä mittakaavassa poikkeuksellisen vahvan vastareaktion sosialistisen realismin hegemonisen aseman vuoksi. Suomessa niin sanotun historiallisen avantgarden piirteitä oli omaksuttu muun muassa dadasta ja ekspressionismista (mm. Quesego-lehti), mutta kyseessä oli lähinnä esteettisten kirsikoiden poimiminen, sillä meillä avantgardeliikkeiden poliittinen ulottuvuus ja merkitys ohitettiin. Dadaistista antitaidetta ei ollut missään vaiheessa otettu vakavasti sodanjälkeisen kirkasotsaisen koskenniemeläis-konservatiivisen suuntautumisen vuoksi. Sen vuoksi voidaan liioittelematta todeta, että kansainvälisen avantgarden vastaanotto oli Suomessa vielä auttamattomasti kesken 1970-luvulle tultaessa, jolloin ajankohtaisia uusavantgardistisia ilmiöitä esitellyt taidelehti Iiris (1968–1971) ilmestyi.

iiris-2

Iiris julkaisi tuoreeltaan erikoisnumeron amerikkalaisesta aikalaisavantgardesta eli fluxuksesta ja intermediataiteesta vuonna 1970. Numeroa on yleisesti ottaen pidetty yhtenä varhaisimmista – tai jopa ensimmäisenä – fluxuksen ilmentymistä Pohjoismaissa. Yksi Iiriksen keskeisistä ansioista oli sen visuaalisuus, jonka kautta jokainen näki millaista uusi taide oli. Lehden takana oli J. O. Mallander, joka oli jo 1966 tutustunut keskeisiin fluxus-taiteilijoihin (mm. John Cage, Yoko Ono) New Yorkissa. Kontaktiensa ansiosta Mallander onnistui hankkimaan nimenomaisesti erikoisnumeroa varten tuotettuja teoksia tulevilta suurilta nimiltä, kuten Nam June Paikilta ja George Brechtilta. Numeron lyhyet artikkelit ovat yhdistelmä taideteoreettisia purskahduksia ja täsmällisiä analyyseja, huumoria unohtamatta. Teemanumerossa Paik on ”Taiteen Che Guevara”, Brecht alkemisti ja John Lennon ja Yoko Ono puolestaan ”avantgardehinduisteja”.

Lehden alussa Mallander kehuu amerikkalaisia avantgardisteja taideinstituutiosta riippumattomien jakelukanavien luomisesta. Tämä maininta toimii myös itsereflektiona Iiriksestä, joka toimi vaihtoehtoisena julkaisuväylänä kansainvälisten taide-ilmiöiden esittelylle ja keskittyi verrattain vakavahenkisempään materiaaliin kuin ajan kotimaiset underground-julkaisut. Taloudellista tukea lehti ei saanut, minkä vuoksi sen julkaisu päättyi ennenaikaisesti.

Oleellisin kotimaisen (uus)avantgarden satunnaisten ja harvalukuisten ilmenemien joukossa tiivistyy juuri Mallanderin johdantotekstissä ”Itsestään selviä asioita”, jossa hän käsittelee uusavantgarden tilaa, taustaa ja toimintaehtoja. Hänellä ei selkeästikään ole tarkoitus suhteuttaa lehdessä käsiteltyjä ilmiöitä kotimaiseen taidekenttään, mikä on todennäköisin syy radikaalin taiteen Suomessa tuottamalle voimakkaalle vastareaktiolle. Sen sijaan hän lähestyy aihetta sukupolvinäkökulmasta ja toteaa nuorison kapinan, sukupuolisen suvaitsevuuden ja sorrettuja kohtaan koetun solidaarisuuden olevan itsestään selviä asioita sille sukupolvelle, joka on varttunut niiden mukana. Ohuesti verhottu viesti on suunnattu vanhalle kaartille, vaikka kärkevin vastustus Iiriksen edustamalle linjalle tuli juuri saman sukupolven piiristä.

Porilainen manifesti

Marja Härmänmaa

 

marja-porissa-2

Porissa tapahtui ja tapahtuu – taiteiden kentässä. Kaupungissa toimii aktiivisesti muutama ennakkoluuloton taiteilijaseura, jotka rikastuttavat ja räväköittävät satakuntalaista kulttuurielämää. NYTE ry on taiteilijaseura, joka aloitti toimintansa vuonna 1987 pienimuotoisena poikkitaiteellisena taiteilijaryhmänä.

Myöhemmin NYTE ry:n toiminta laajeni näyttelytoimintaan galleria 1h+k:ssa, josta kasvoi vuosien saatossa galleria 3h+k. NYTE ry:n toiminta keskittyy näyttelytoiminnan lisäksi performanssi-, bändi- ja nykytaidetapahtumien järjestämiseen. Yhdistys toimii erityisesti nuorten satakuntalaisten taiteilijoiden foorumina, antaen mahdollisuuksia esittää taidetta sekä vaikuttaa ennakkoluulottomasti taiteen kentällä.

Taiteen valtionpalkinnon saanut T.E.H.D.A.S. ry on sen sijaan nuorten kuvataitelijoiden vuonna 2002 Kankaanpäässä perustama yhdistys. Sen tavoitteena on tarjota mahdollisimman monipuolisia taide-elämyksiä eri kulttuurialueiden välillä sekä tuoda taidetta lähelle kansaa.

Taiteilijaryhmän lisäksi T.E.H.D.A.S. ry toimii myös tuotanto-organisaationa, ja se on vuosikymmenessä onnistunut pyrkimyksissään hämmästyttävällä tavalla tuomalla erityisesti performanssitaiteen rennosti osaksi jokapäiväistä elämää niin Porissa kuin Tampereellakin.

Vuodesta 2005 lähtien yhdistys on järjestänyt kansainvälisen ja kasvavan Perf -performanssifestivaalin Porissa ja vuodesta 2007 Porin juhlaviikot – paikallisemman performanssitapahtuman sekä Perfo! -klubin Tampereella 4-5 kertaa vuodessa. Tapahtumissa on vieraillut lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä performanssitaiteilijoita.

Eikä tässä kaikki: lisäksi yhdistyksellä on julkaisu- ja keskustelufoorumitoimintaa; se järjestää näyttelyitä, työpajoja ja pienempiä klubi-iltoja, joissa yhdistyvät performanssin, kevyen musiikin, kuvataiteen, teatterin tekijät ja yleisöt. Yhteistyötä Tehdas ry tekee mm. Porin taidemuseon, Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen, Aalto yliopiston ja Ravintola Telakan kanssa.

Nämä kaksi toimijaa järjestävät myös klubeja nimellä Das Kluppe. Klubit toteutetaan baarissa, joka ympäristönä antaa oman painotuksensa klubin luonteeseen ja moninaistaa yleisöä. Illan kokonaisuudessa performanssin, esitystaiteen, video- ja äänitaiteen tai musiikin osa-alueet kietoutuvat yhteen sellaisten ajatusten ja alustusten kanssa, jotka tavalla tai toisella liittyvät johonkin toiseen kontekstiin tai yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lisäksi Das Kluppessa on keskitytty paikallisten taiteilijoiden, muusikoiden, kulttuuritoimijoiden tai muiden yksittäisten henkilöiden potentiaaliin esiintyä tavallisuudesta poikkeavissa rooleissa.

Jokaisella klubilla on jokin teema; syyskuisen Das Kluppen aiheenaan manifesti. Manifestin ideaa valotettiin eri näkökulmista, taiteellisista ja tieteellisistä, eli seuraavista: Mitä on manifesti? Mitä manifestoivat puhuja ja taide; teos ja performanssi; ele ja kokemus? Manifestoiko kokemus yksilöä? Manifestoiko yksilö itseään? Mikä on sanan, kuvan ja äänen suhde?

Näitä teemoja lähestyivät muun muassa Jesse Harell aiheellaan ”Epämukavaa musiikkia ja kummallisia ääniä”. Sveitsiläissyntyinen kuvataiteilija ja julkisen tilan tutkija Denise Ziegler, yhdessä Peter Holmgårdin ja Mikko Maasalon kanssa käsittelivät manifestin problematiikkaa videoiden kautta. Tuomas Niskanen keskittyi vihaan ja taiteeseen. Samoilla linjoilla oli tamperelainen Janne Rahkila. Illan avasi allekirjoittanut, joka kertoi futurismin manifestista.

Linkkejä:

http://tehdasry.fi/wordpress/

http://www.nyte.fi/

Lisäksi Das Kluppe, NYTE ja T.E.H.D.A.S löytyvät kaikki myös Facebookista